10.9.2016

Lähtiessään myöhään yöllä hän näytti nuorelta ja onnelliselta. Ajaessaan Helsingistä kotia kohti hän sai jatkuvasti déjà vu-kokemuksia jostakin 23 vuotta sitten ollutta edeltäneestä ajasta, kun hän oli nuorena opiskelijana samalla tavalla ajanut autolla yöllä samaa tietä. Itseasiassa hän oli se sama ihminen, joka hän oli silloin. Ällistyksekseen hän kykeni muistamaan ja aistimaan kaiken juuri niin kuin oli silloin. Koko hänen 23 vuotta sitten kadottama muistinsa oli äkkiä palannut. Hän muisti kaiken silloin säveltämänsä musiikin, niin kuin parhaillaan olisi työstämässä sitä. Hän muisti sen sormissaan ja käsissään kuin soittimen. Hän tunsi vaiston, jonka avulla säveltäminen oli silloin tapahtunut. Eikä hän tuntenut tai muistanut mitään kuluneesta 23 vuodesta, jotka hän oli käyttänyt sen analysointiin, kuinka tuo tuhatjalkainen vaisto oikein jalkojaan käytti. Se oli ollut 23 vuotta kiihkeää työtä, ilman toistuvaa loppuunpalamista kummempaa tulosta. Hän katsoi taustapeilista kasvojaan. Kasvot olivat muuttuneet melkeinpä tunnistamattomaksi vielä eiliselle omakuvalle. Käsien selkäpuolien iho oli nyt toisenlainen kuin vielä eilen. Koko keho oli vaihtunut tai vaidettu toiseksi. Se oli jälleen se virheetön instrumentti, jonka mahdollisia käyttötarkoituksia täytyi pohtia huolella. Osaisiko hän käyttää instrumenttia nyt? Tietäisikö hän vihdoin miten instrumentti toimii ja ohjelmoidaan? Vai tapahtuisiko taas niin kuin edellisessä periodissa oli tapahtunut: että hän tulisi käyttämään instrumenttiaan väkivaltaisesti ja väärin. Oli miten oli, kolmas ja kenties tällä kertaa viimeinen periodi oli nyt alussa. Se mitä hän koki oli tyypillistä periodinvaihtumismagiaa. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com