21.9.2016

EKSISTENTIALISMIN PARADOKSI

Voiko olemisesta eksistentialistisessa mielessä tulla mahdotonta kun yksilön kokemuksesta tulee niin mitäänsanomattoman ainutlaatuinen ettei se enää kommunikoi tai merkitse? Kun ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, on jokainen vapaa valitsemaan olemisen tapansa robottien korvaamien ammattien, salaliittoteorioiden ja videopelejen vuosta. Hänen täytyy tehdä aivopesukoneensa valinta itse ja hän on siihen myös pakotettu.
 
Silti jos olemassaolo (existentia) on ensisijaista ja olemus (essentia) toissijaista, miksi kaikista ei tule miljonäärejä? Miljonäärin olemus on hänen olemassaolonsa tapa, eksistenssin attribuutti, jolla ei ole muuta pysyvää luonnetta kuin raha. Raha on subjekti. Raha on kiinnostunut olemuksesta.
 
Miljonäärin olemassaolossa on ensisijaista kokemus yksilöllisestä, ainutlaatuisesta olemassaolosta (eksistenssistä) suhteessa taviksiin. Ovatko miljonäärit keskenään samanlaisia? Ainakin he eroavat miljardööreistä. He ovat olemassa ryhmän jäsenenä ja biologisena olentona.
  
Kun Jumala on kuollut, hän ei huolehdi ihmisestä. Siksi ihmisellä ei ole yhtä "ihmisyyttä", mikä määrittäisi ihmisen eksistenssin luonnetta vaan ihmisyys olemistapana seuraa eksistenssiä. Jos ei olla ihmisiksi, ei seuraa ihmistä. Jos ollaan ihmisiksi, ei seuraa ihmistä. Vain Jumala voi luoda ihmisen.
 
Varsinainen oleminen olisi siis jumalan synnyttämistä.
 
Olemassaolossaan ihminen on "heitetty maailmaan". Hän on täysin vapaa valitsemaan olemuksensa ja arvonsa salaliittoteorioista sekä on tähän pakotettu mikäli ei pääse käsiksi eliittiin salaamaan tietoon. Saatavilla olevan tiedon ja metafyysisen olemuksen ristiriidasta seuraavaa elämän peruskokemusta kutsutaan ahdistukseksi.
  
Yksilöllä on täysi vastuu luoda merkitys elämälle, mutta aina se ei onnistu ilman sotaa. Sodalla on voitava murtaa (henkiseksi tai fyysiseksi hegemoniseksi) väkivallaksi muuttunut rauhan ylläpitäminen. Ilman sotaa epäoikeudenmukaiset järjestelmät (kuten Platonin luola) jatkaisivat ikuisesti hegemonista olemassaoloaan.
  
Eksistentialistisesti on oltava mahdollisuus kamppailuun ja luolan seinien murtamiseen sen sijaan että hitaasti häivyttäisiin pois olemisesta kohti hegemoniaa. Postmoderni ajatus historian lopusta kalpenee sen eksistentiaalisen maksiimin rinnalla, että sota on paitsi hegemonian tuote myös ainoa tapa vastustaa äärimmäistä hegemoniaa.

Ellei kultti historian lopusta juuri juhli vastaansanomatonta hegemoniaa, kaikkien yksilöllisten ja kollektiivisten kapinayritysten tehokasta tukahduttamista, jossa kaikki eksistenssi palaa poroksi. Historian lopun kuolemankultissa sota on aina vain pankkiirien liiketoimi ja vihan ilmaisu itsetuhoa.  
    
Empiirisen tiedon jatkuvan manipuloinnin takia yksilöllä ei ole rationaalisuuden mahdollisuutta. Metafyysisistä periaatteista tai maailman rakenteesta ei voida sanoa mitään. Maailma voi olla yhtä hyvin pannukakku tai kuulennot lavastusta, jos lähdetään siitä, että todellisuus spektaakkelin (Platonin luolan) ulkopuolella ei ole ollenkaan havaittavissa tai varmennettavissa muille kuin manipulaatiokeinoja käyttäville. Vankilaplaneetan luolan seinämä on paksu, ydinpommin kestävää kiveä.
 
Valistuksen ja ihmisen sivistystyön lopputuloksena olisi eliitille luovutettu kontrollikoneisto, laajan tieteen hedelmät ja totaalisen kontrollin mandaatti. Ihmisistö, jotka ovat tehneet valistuksen työn, on tullut eksistentiaalisessa mielessä täydellisen luovuttanut hegemoninen populaatio suljettuna ikiajoiksi hämärään luolaan syömään toisiaan.
 
Luola on kirkkaampi kuin entisten aikojen aurinko. Niin paljon on kaikkea illuusion moninaisuutta, jonka todellisuuspitoisuutta "emme osaa arvioida" vain ilmiasun perusteella ilman tekijän pohjavirtaustietoa. Ja mitä vähemmän on luottamusta ns. auktoriteettien arvioon, sen enemmän on epäluuloja siitä, että asia on juuri päinvastoin kuin sanotaan. Tavallaan saatavilla oleva tieto lisääntyy, mutta tiedon tulkintamahdollisuudet monistuvat potensoidusti. Tieto muuttuu koko ajan suhteellisemmaksi ja illusorisemmaksi. Oikeiden vastauksien lisäksi on tarjolla kaikki väärät, täysin vakuuttavalla äänenpainolla lausutusti. Tällaisessa järjestelmässä poliitikot ja taiteilijat rakastavat vastuuttomuutta ja leikkiä tulella.
   
Olemassaolo omalla vastuulla on tavallaan mahdollista, jos hyväksyy, että se on joka tapauksessa, vaikka miten kriittisenä, anarkistisena ja epäluuloisena hyvänsä, aina luolan seinälle heijastettu harha, eikä lopulta johda ihmisyyteen vaan Aku Ankaksi tulemiseen. Paitsi siinä yhdessä tapauksessa että ihmisestä sokeana luolan olmina tulisi Jumalan synnyttäjä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com