3.8.2016

SAIRAUDEN NIMELTÄ TULEVAISUUS AIHEUTTAJAT

Baudrillard jo 1990-luvun alussa käytti kielikuvaa virtusten leviäminen, puhuessaan Neuvostoliiton hajoamisesta ja itäeuroopan kaotisoitumisprosessista.

Kun vanha kunnon Pavel Durov oli Vkontakten pomo pornovideot poistettiin latauksista vuorokauden varoajalla. Mutta nyt kun Vkontakte on valtiollisessa hallinnassa pornoa ei poisteta. Miksiköhän?
 
Vkontaktesta löytyy nyt paljon sellaistakin syväverkon pornoa, jota ei tavalliset internetin hakukoneet löydä (koska lataukset poistetaan tai niitä ei ladata ollenkaan, tai ei vain löydy helposti). En tarkoita lapsipornoa tai muuta vakavammin rangaistavaa materiaalia, vaan pornon kaikista uusimpia muotoja.

Esimerkiksi käyttäjänimi "Alex Bubu" kerää julkiselle seinälleen tällaisia linkkejä. Tätä aineistoa katsellessa voi todeta että Baudrillardin kielikuva on kovin ajankohtainen edelleen. Kysymys on pääasiassa itäeurooppalaisin voimin tuotetuista uusista pornon muodoista.

Sanoin 10 vuotta sitten että kun amerikkalainen pornotuotanto tulee päätepisteeseensä ja loppuu, ollaan pornon evoluution alussa, lähtökuopissa. Porno on niin valtava fantasia ja mielikuvituksen alue, että siitä ei ole nähty vielä edes jäävuoren huippua. Porno on kaikenkattava yhteiskuntajärjestelmä, johon kaikki oikeistolainen politiikka tähtää.

Pornon tarkoitus ei ole tuota helpostusta yksinäisten ja syrjäytyneiden ihmisten arkeen, vaan ryydittää heidät yhä pahemmilla riippuvuuksilla. Porno jota tähän asti on nähty on vaikutukseltaan heikkoa: sitä voi korkeintaan verrata heroiiniyliannostukseen. Kun sen sijaan nyt tuleva porno on vaikutukseltaan sellainen pesäpallomailan isku, että siinä "Morfiini-Maunokin" pökertyy addiktioihinsa.

Oikeisto tähtää vain tähän maailmankuvaan, sillä pornolle ei ole olemassa mitään vastalääkettä. Paitsi yksi.
 
Nimittäin koko ihmisrodun evoluutio sellaiseksi, että porno vähitellen alkaa vaikuttaa yhtä kiinnostavalta kuin mummojen virkkausvideot. Idols-kilpailuihin kohdistettuna sama lääke tarkoittaisi sitä, että silloin kun jokaisella on kotonaan parempi laulunääni ja suurempi laulunlahja kuin Idols-voittajalla, kilpailu jo menettää merkityksensä vammaisurheiluna marginaaliseksi. Vain silloin kun arjen kokemuksilla on kyky tuottaa kaiken pikkumaisen kilpailun tuottavia ekstaaseja, henkinen olemus virtaa ja syrjäytyminen on mahdotonta, ollaan tilanteessa, jossa addiktiot lakkaavat lisäämästä voimiaan.
 
Entä onko tällaisen päättelyn logiikkaa ylipäätään mahdollista? Eikö tästä seuraa vain kilpailun roima koveneminen?
  
Ongelma on käsitetty suurkaupunkien olemuksessa: suurkapunkeihin paetaan juuri addiktioita vahvistavaa syrjäytymistä "vaikutelmaravinnosta" (gurdjiefflaisittain ilmaistuna). Suurkaupungit ovat tosiasiallisten (ei median tuottamien) vaikutelmien uusintajia. Suurkaupungeissa kaikki muu elämän miellyttävyys uhrataan tälle yhdelle pakkomielteelle. Mutta toisaalta onnistuuko kohta enää Pariisikaan tuottamaan vasta-aineita viruksiin ja estämään syrjäytymisen?
 
Porno totalisoi elämäämme ja asettaa sille rajat. Mitään ei tapahdu irrallaan pornosta, jonka jokaisessa kuvassa lällättää Sanni Grahn-Laasonen tai huutaa kokaainissa grillattu Hitler. Pornon Sfinksi asettaa psykoanalyysin kyseenalaiseksi. Pakotiessa ei voi olla kysymys seksuaalienergioiden sublimaatiosta itse seksuaalisten käytäntöjen ulkopuolelle. Sellaiselle yritykselle englantilainen noita vain nauraisi. Seksuaaliset käytännöt äärimmilleen tehostettuina aiheuttaisivat edelleen vankilan niille, jotka ovat fyysisesti ja henkisesti kyvyttömiä sillä tasolla. Ja englantilaisella seksuaalimaagikolla olisi taas hauskaa.
    
Sublimaatio ja tukahduttaminen, siinä mielessä kuin neurootikot sen 1900-luvulla ymmärsivät, ei kelpaa enää lääkkeeksi. Seksuaalimagia on äärioikeiston valtikka ja kruunu. Virukset ovat täällä, ihmiskunnan tulevaisuuden kammottavat jännittävät virukset. Ne pulppuavat kohta kaikkialta eikä silmien sulkeminen tai sensuuri auta alitajuntaa, joka näkee verhojen läpi. Jokaiseen kalloon on veistetty vapaamuurarin harppi ja ankkuri.
   
Voi olla, ettei ihmiskunta keksi vastalääkettä tällaiselle työpaikkojen luomisen kulttuurille. Voi olla, että Putin tarkoitti juuri tätä sanoessaan, että ihmislajin kohtalo on vaarassa. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com