23.8.2016

IRMARI RANTAMALA: HARHAMA

Kirja ei ala huonosti. Kiinnostus herää vaikean tuntuisesta näytöksestä, josta kirjailija selviää kunniallisesti. Toinen kappale herättää näyttämöllepanonsa puolesta kiusaantuneita tunnelmia, mutta lähtee teksti jälleen käyntiin.

Alkupuolen kuvailevan ooppiumhoureisen Hiiden Mylly -jakson jälkeen päästää jäntevämmin rakennettuihin kuvauksiin. Kuvaus pörssistä ei ole tarkoitettu ulkonaisesti realistiseksi. Jotain profeetallista on siinä kun Rantamala laittaa omaisuutensa keinottelussa menettäneen teollisuusjohtajan (Gustav Krupp von Bohlen und Halbach?) puremaan vanhalta juutalaismieheltä peukalon irti. Juutalaisen raateleminen ei jää siihen. Myös Harhama itse on menettänyt keinottelussa kaiken omaisuutensa, mikä valkenee lukijalle vähitellen.
   
Teos on yli tuhatsivuinen järkäle ja lukija monenmoisilla ennakkoaavistuksilla ladattu. Eino Leino haukkui suurteoksen tuoreeltaan 1909 hajanaisena. Haukkuminen osoitti levottomuutta Suomen kulttuurieliitin taholta. Tilattuun lyttäykseen hätäpäissä keksitty väite hajanaisuudesta uppoaa emotionaalisesti niihin, jotka eivät ole lukeneet tiiliskiveä sen alkulehtiä pidemmälle.
  
Parin sadan sivun kohdalla teoksen sommittelu ei vaikuta enää lainkaan hajanaiselta. Toisiaan tukevat enemmän tai vähemmän psykedeelisin keinoin motivoidut jaksot rauhoittuvat jänteväksi klassiseksi romaanikerronnaksi. Harhaman vihkiäisjaksossa on jopa suomalainen tukkijätkäromantiikka saanut ooppiumhuuruisen komean variaation.
 
Vaikka kysymyksessä on tekijänsä esikoisteos, se vaikuttaa sittenkin yllättävän kypsältä ja itsevarmalta vaikean dekadentin ja symbolistisen tyylinsä huomioon ottaen. Tosin Lassila oli kirjan julkaisun aikoihin jo yli 40 vuotias. Pitkällinen kypsyttely tuntuu ja näkyy teoksen otteessa ja taiteellisten keinojen omalakisuudessa.
 
Lassila teloitettiin sisällissodan aikana (rituaalisesti?) valkoisten toimesta. Kirjailijamurhaa oli seuraamassa Suomenlinnanlaivalla sen ajan kulttuurieliitti tärkeimpinä kiihkoilijoinaan runoilija Gunnar Björling ja Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja Wolmar Henrik Ståhlberg. Runoilija Juhani Siljo ei ollut paikalla, koska oli menettänyt henkensä aiemmin samassa kuussa.
 
Harhama taustoittaa näitä tapahtumia ennustamalla ne. Harhamassahan puhutaan sodasta enteelliseen tyyliin, vaikka kyseessä onkin Venäjän ja Japanin sota. Maju Lassilaa pelättiin myös siksi että hän tunsi Venäjää ohi operatiivien ja saattoi paljastaa tosiasioita. Kohtaus Anna Pawlownan budoaarissa saa dostojevskilaisen draaman sävyjä kun Suomen ja Venäjän välistä syvää juopaa ruoditaan.

"- Suomalaiset pelkäävät Venäjää kuin hautausmaata, ennätti paroni Geldners vastaamaan. - Heillä on niin lyhytnäköisiä valtiomiehiäkin, jotka eivät tahdo tuntea vastustajaansakaan, eivät oppia tuntemaan sen voimia… se kun asuu rajan tällä puolen.
- Ei… ei, yritti Harhama keskeyttää, mutta Anna Pawlowna keskeytti hänet kiihtyneenä, lausuen:
- Kuinka ei?… Olen Teille itsellenne usein sanonut, että te suomalaiset tunnette Pariisin likaviemärit, mutta te ette tunne Venäjän suunnattomia taideaarteita, jotka ovat kivenheiton päässä maastanne. Te opitte ranskankielen, tutustutte sen avulla ihmishengen suuriin luomuksiin. Ja kumminkin on Venäjän kansan kielellä, johon kansanne elämä on yhdistetty, ilmestyneet ihmishengen helmet… Ottakaa runoilijoiltamme ja kirjailijoiltamme Lermontov, Nekrasov, Pushkin, Dostojevski, Gogol, Turgenjev ym. Ottakaa Tolstoi… Mitä ovat Dumas't ja Zolat ym. tämän rinnalla? Ottakaa taiteemme Tshaikovskista ja Aivasovskista ym. alkaen, ja teidä täytyy myöntää, että Venäjä ei ole hautausmaa, jossa on ainoastaan kuolleiden luita.
Hän veti sidettä kovemmalle [rajajoella SL huom.]… Ja itse hän pelkäsi samalla, että solmu aukeaa…
- Niin suomalaiset matkustavat Tukholmaan Tolstoita tutkimaan, virkahti paroni Gelders kuivasti.
Keskustelu alkoi käydä vilkkaammaksi, mielet alkoivat lämmetä, Solmu pingottui Rajajoella..."
 
Onko mitään helsinkiläisessä baaripöydässä useimmin toistettua kysymystä kuin kysymys siitä oliko Irmari Rantamalan Harhama kummankin sekä Huxleyn Uljaan uuden maailman että Orwellin 1984:n esikuva? Nythän on taas Orwell pääsemässä kilpajuoksussa voitolle.



**


Ville Timosen progradutyö vuodelta 2011: Irmari Rantamalan Harhaman dekadentti tematiikka.
   
Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon elokuva Tulipää (1980) kertoo Lassilan elämästä Harhaman antamassa valossa. En ole nähnyt elokuvaa.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com