9.8.2016

IDENTITEETTIHÖPINÄSTÄ

Nyt kun on tullut näitä kaikenlaisia ulkomaalaisia venäläisen identiteetin etsijöitä, jotka pyrkivät samaistumaan nykyvenäläisyyden kaikista pinnallisimpiin roolimalleihin, on ehkä aika selkeyttää omaa suhdettani tällaiseen.
   
Venäjä ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään identiteetin kannalta. Olen aina ollut se mikä olen, eikä identiteettini ole Venäjästä muuttunut miksikään. En ole löytänyt Venäjältä roolimalleiksini miehiä, jotka toimisivat identiteettini esikuvana tai kasvualustana. Tämä johtuu siitäkin, että Venäjällä ei juuri ole biogeneettisesti ja henkisesti kaltaisiani yhdistelmiä, tai niitä on hyvin vähän.
  
Venäjä ei ole minulle mikään alueellinen toivioidentiteetti. Henkilökohtainen identiteettiongelma ei ole se ongelma, josta tässä on kysymys. Täytyy käsittää jo sekin, että ihminen jolle identiteettikysymykset ja roolimallit ovat jotenkin ensisijaisia, ei ikinä voi löytää Gurdjieffin kaltaista opettajaa. Gurdjieffillehan roolit ja identiteetit ovat vain pieniä minuuksia, joihin suhtaudutaan melko kevyesti toisarvoisina konstruktioina. Roolit ovat korkeintaa kukkakeppeljä. Ei niihin pidä takertua. Vaikkei niistä tarvitse luopuakaan. Niitä voi olla monta niin kuin mustalaisella sormuksia.
  
Minä, joka en edes osaa Venäjän kieltä, enkä koe kieltä kohtaan suurempaa intohimoa, en ole venäläiseksi koskaan ollut muuttumassa. Tietysti käytännöllisten tilanteiden ongelmat kielitaidon puutteiden takia ovat olleet harmittavia sinänsä ja estäneetkin emotionaalista samaistumista. Sanotaan se suoraan: enempää kuin minulla ei ole lupa liikahtaa paikaltani, ei ole lupa osata liian sujuvasti vieraita kieliä. Vaikka sitten oman perheen ruokapöytäkeskustelu olisikin pääosiltaan itselleni käsittämätöntä. Sama kokemus oli Gurdjieffilla sata vuotta sitten.   
   
Minun kysymykseni suhteessa Venäjään on kysymys suomalaisen viholliskuvarakennelman haitallisuudesta sinänsä. Tavallaan siitä uhrista, joka viholliskuvarakennelmalle annetaan, yhä uusin sukupolvin. Ensinnäkin rationaalinen suhde historian faktoihin auttaa muodostamaan selvemmän käsityksen viholliskuvarakennelman tarpeellisuudesta. Sodankin sattuessa on niin, että siinä ei raivolla ja uholla, emotionaalisella paatoksella ja muulla sellaisella pärjätä, vaan kylmällä rationaalisuudella. Viholliskuvarakennelma ei lisää sodanajan toimintakykyä. Sodanajan toimintakyky perustuu päinvastoin siihen, että jokainen mukana oleva voi selvästi käsittää tilanteen rationaalisen perustan. Miksi on toimittava niin kuin toimitaan, miksi se on järkevää siinä tilanteessa. Uho ja paatos saavat nykyihmisen epäröimään ja sekoamaan toimissaan.

Olen pohtinut sitä mitä viholliskuvarakennelmalle voitaisiin tehdä. Onko mitään mieltä siinä, että valtamedia käyttää niin hillittömästi resursseja sellaisen asian uusintamiseen. Ajatukseni on, että asialle olisi mahdollista tehdä jotakin. VIholliskuvarakennelmaa voi yrittä dekonstruoida, tai edes analysoida sen sijaan että se kyseenalaistamatta indoktrinoidaan esimerkiksi maahanmuuttajiin. Tämä viholliskuvan indoktrinaatio tuntuu olevan keskeinen tehtävä eliitin ohjaamalle medialle.
  
Se tietty emotionaalinen paatos, joka on liittynyt Venäjän psykedeeliseen ja vapauttavaan vaikutukseen, on sukua pikemmin sille matkustamiseen liittyvälle yleisilmiölle, että paikanvaihtaminen aina virkistää. Venäjä on niin erilainen maa kuin Suomi, että sitä tuntee menevänsä kauas, vaikka matka ei ole pitkä. Tämä psykedeelinen efekti on kiehtova. Mutta se ei ole sen kummempi kuin psykedeelisten huumausaineiden tuottama efekti. Se on samantehoinen, mutta erilainen.
   
Toiseksi Venäjä on emotionaalisesti vapauttava (suomalaiselle), koska se yksinkertaisesti vapauttaa suomalaisen hänen omasta historiallisesta viholliskuvarakennelmasta ja sen tuottamasta angstista (siis tietysti vain sen yksilön joka tähän pystyy. Ja ilmeisesti hyvin harva pystyy. Se edellyttää avoimuutta ja spontaanisuutta sekä liminaalitilan käsittämistä sekä teoriassa että käytännössä. Kysymys samasta ilmiöstä, josta deelitutkija Grof puhuu holotrooppisena tietoisuutena. Ilmeisesti vain harva psykedeelejä kokeillut tavoittaa sen). Suomalaisessa yhteiskunassa on hyvin paljon arkisella tasolla tuntuvia ja näkyviä elementtejä, jotka ovat seurausta viholliskuvarakennelman pyhyydestä. Tällä rakennelmalla on oma hierarkiansa, joka seuraa kaikkiin päätöksiin, ja koko tietoisuuden olemus seuraa siitä.
  
Venäjällä tietoisuus on täysin erilaisen arkkitehtuurin mukaan rakentunut ja tuntuu vapauttavalta kuin eritavoin hiertävä kenkä, kunnes tuo kenkä ajan mittaan alkaisi hiertää omalla tavallaa, jolloin olisi taas viisasta vaihtaa siihen kenkään, jonka hirtämät rakot ovat jo parantuneet.
  
Venäjälle jääminen ja sen systeemin nykyisten tai historiallisten negatiivisten puolien imuroiminen asumalla siellä tällaisen vastakkainasettelun vallitessa taas ei kuulu ollenkaan ajattelumaailmaani. Minun maailmaan ei kuulu negatiivisten piirteiden keräily, paskanjauhaminen, epäkohtien ja ongelmien etsimällä etsiminen, vaan positiivisten ja kulttuureille yhteisten vahvuuksien keräily. En etsi ongelmia, mutta kohtaan ne kyllä, jos on pakko.
   
Tämä on hyvin erilainen maailmankuva kuin sellaisella paremmalla ihmisellä, jolla ei ole pakko mihinkään, mutta joka näkee VAIN ongelmat. Minä en kuulu tuohon parempien ihmisten kastiin, joiden ainoana huolenaiheena elämässä on konstruoida ero itsensä ja huonompien ihmisten välille. 
  
Ajattelumaailmaani sen sijaan kuuluu, joku sellainen utopia, jossa Venäjäkin on päässyt jo eteenpäin.
  
Eli jos venäläiset tekevät jotakin siitä ei seuraa se, että se olisi minuta hieno asia. Unohtakaa sellainen. Erottakaa minut kokonaan niistä ihmisistä, joille tämä kysymys on alueellisidentiteetin asia. Sen sijaan jos venäläiset tekevät jotakin oikein, peukutan sitä tasan yhtä innokkaasti kuin jos suomalainen tai ruotsalainen tekee jotakin oikein. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com