4.8.2016

Finlandia kirjakilpailun järjestäjät yrittävät nostaa omaa häntäänsä Jouko Turkan kuolemalla kun muistetaan sanoa, että Turkan joku romaani pääsi aikanaan Finlandia-ehdokkaaksi. On se niin tärkeä asia mainita tuo mittakaava. Aiheista muistuu hakematta mieleen puolet ulkomuistista. Samaa en voi sanoa yhdestäkään Finlandia voittajasta.
    
Oikeaoppinen uskonto kieltäisi kulttuurin kenttien sisäiset palkitsemisjärjestelmät. Se mikä toimii moottorina puhtaan narsismin ja kunnianhimon ajamalle natsiupseerille ei toimi moottorina aivan viisaalle ihmiselle. Jos kulttuuriin oikeasti toivottaisiin luovuutta ja neroutta palkitseminen pitäisi kieltää, koska kateus ja sitä keinotekoisesti tuottava järjestelmä ei ole viisaalle ihmiselle mikään driveri vaan karttamisen kohde.

Suurinpiirtein tätä tarkoitan kun puhun kulttuurista ja antikulttuurista.

Ei mikään sellainen voi todella olla kulttuuria, joka unohtaa ja nurinkääntää heti kättelyssä omat päämääränsä. Tällainen kompressoitu kukoistus. Kolme kertaa viikossa leikattu golfkentän nurmikko.
 
Se on vain kulttuurin paikan pitämistä. Sen paikan täyttämistä ja sillä pöyhkeilyä, että sellainen on varaa varustaa.
  
Mutta ei se ole mitään elävää. Ei siitä jää mitään muistijälkeä tai todellista vaikutelmaa. Se on vain perinnönjakajien ikuista pelailua ja matalaotsaista perintöriitaa, sukupolvi toisensa jälkeen. 
   
On vähän niihinkin, että minua ei kiinnosta ollenkaan keskustella ihmisten kanssa, joita tämän tason asiat eivät huoleta yhtään. He eivät käsitä mitä menettävä (käyttäessään kaiken elinvoimansa perintöriitaan he menettävät mahdollisuuden itse lisätä jotakin saamaansa perintöön) ja ovat siksi henkisesti jollakin sellaisella tasolla, minkä arvailu ei tunnu kovin palkitsevalta.
   
Kenelle tämä inhimillisten mahdollisuuksien rajoittaminen ja tukahduttaminen sitten tehdään? Kenelle tästä pitäisi tuottaa ylivertaisuuden ja suuruuden illuusio itsestään?

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com