23.6.2016

Tulevan albumini viimeinen kappale on 17 minuuttinen trippi, jonka alun ensimmäinen viisi minuuttia on dynaamista kehittelyä. Kappale syntyi intuitiivisesti improvisaation pohjalta. Olen jotenkin koukuttunut yksittäisesti lisääntyvien dynaamisten kerrosten ajatukseen. Dynaaminen kerroksellisuus ei ole kuulunut aiemmin musiikilliseen ajatteluuni, mutta ehkä tosiaan jatkossa alan kehittää tätä nykyään useimmin kuullussa musiikissa kaikista kehittymättömintä puolta. Tosin sellaisen pendereckimäisen sinfonisen musiikin soittamiseen tarvitaan paljon järeämpi laitteisto kuin omani. Toisaalta nimenomaan nykyaikaiset laitteistot mahdollistavat dynamiikkaulottuvuuden täydellisen hyödyntämisen.

Todellinen dynaamisen käsittelyn murros tulee olemaan se kun saan Roli Seaboard koskettimiston. Vinkkasin FB-kaverilleni multi-instrumentalisti Koby Israelitelle Rolista ja hän käveli heti kauppaan. Nyt hän tekee uutta albumia tuolla instrumentilla, näytteet kuulostavat huikeilta.

   

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com