12.6.2016

AES konferenssissa oli puhetta automaattisesta tekoälypohjaisesta masteroinnista. Landr-palvelu on jo kehittynyt sovellus alalla, ja siitä paljon kokemusta. Jopa masterointikriitikot antavat Landrille hyviä arvosanoja. Kokeilin itse eilen muutamalla kappaleella, ja kuten edellisen kirjoittaja, olin ällistynyt lopputuloksesta. Landr voi tarjota kotimiksaajalle genrestä riippumatta suurempaa rentoutta miksaukseen, koska masterointiasiat voi jättää Landrin päänvaivaksi. Mutta miksauksen täytyy kyllä olla kunnossa speksien mukaan: miksausta korjaavaa palautetta Landr ei anna. Algoritmia voi kokeilla myös mahdollisimman hyvällä jo masteroidulla aineistolla, jolloin minkään ei pitäisi muuttua prosessissa.
  
Tätä voi miettiä myös täsmällisenä esimerkkinä laajemmasta yhteiskunnallisesta paradigmamuutoksesta. Työmarkkinoilla ihmisestä tulee paikka paikoin lähinnä eettinen kysymys. Haluaako työllistää robotin vai esimerkiksi Suomen parhaan asiantuntijan, joka on hidas ja kallis, mutta ihminen, ja lähes yhtä hyvä kuin robotti.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com