12.5.2016

TAITEEN KAUKO NIEMINEN

Penjami Lehto analysoi apurahahakemuksen poetiikkaa. Voi olla, että apurahahakemuksen poetiikka on lopulta suomenkielessä vahvimpana elämäänsä jatkava poetiikan laji. Kirjallisuuden apurahahakemuksien materiaalista voisi yrittää koostaa kollaasirunoutta. Toimisikohan sellainen runo hakemuksena samansisältöiseen kirjaan. 
 
Lehdon loistavaa tekstiä lukiessa tulen miettineeksi, miksi luen sitä niin luovuttaneena ja varmana siitä, etten koskaan enää tule kirjoittamaan yhtäkään apurahahakemusta (ellen sitten juuri yllämainitun kaltaista). Kokemus ei ole edes musertava, päinvastoin. Ikään kuin vihdoin joku vääntäisi rautalangasta sen, miksi en ole pystynyt suhtautumaan apurahahakemuksen kirjoittamiseen vakavasti.
     
Olen tietysti nähnyt noita julkaistuja osia hakemuksista, lukenut niitä ällistyneenä ja jollakin tasolla tiennyt millaisia hakemuksia pätevät ihmiset kirjoittavat. Monet näköjään pystyvät uskomaan omien taiteellisten päämääriensä kommunikoituvuuteen kuvitellulle vastaanottajalle. Tai sitten he uskovat omiin kykyihinsä niin paljon, että "tietävät mitä halutaan".

Tällaiset "tietämisen" muodot herättäisivät silkkaa naurua, ellei niissä olisi tuntuvista rahoista kysymys. Mitä tuntuvammista rahoista, sen vähemmän naurattaa. Silti vaikkei naurattaisi enää, minulla ei ole uskoa luonnolliseen kieleen tällaisten sisältöjen kommunikoimisessa.
 
En yksinkertaisesti pysty kirjoittamaan vakavasti kovin yksityiskohtaista hakemusta. Nykyisessä ilmapiirissä en usko yhteisymmärryksen mahdollisuuteen itseni ja hakemuksia lukevien tahojen kanssa. Joko en ollenkaan usko, että taiteelliset päämääräni voivat selkiytyä näille henkilöille, tai sitten en usko siihen, että he jonkin tason ymmärtämyksestä huolimatta koskaan arvottaisivat tavoitteitani tärkeiksi tai edes olemassaoleviksi, reaalisiksi. Jos asiantunemusta siellä sattuisi olemaan niin pajon, että poetntiaalinen reaalisuus nähtäisiin, uskon että siitä syntyisi vain yhä tietoisempi vastareaktio.
    
Taideteokseni eivät ole reaalisia ennen kuin ne on sellaisiksi tehty. Tavoitteeni ei ole reaalinen ennen kuin se on tullut havaittavaksi. Havainnon jälkeen se voi jälleen kadota ja lakata olemasta reaalinen. Tekeminen ei ole itsestään selvää missään vaiheessa. Teoksen merkittävyys, jota ei vielä ole tehty tai vaikka se olisi jo tehty, ei ole kommunikoitavissa hakemuksessa tarkoitetulla kielellä, ainakaan itseni toimesta. En ole tekemässä uusia avauksia siinä mielessä että toistan jotakin mitä on jo tehty moneen kertaan. 
      
On ehkä valitettavaa, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin taide. Näistä muista asioista valtaosan käsittelyyn luonnollinen kieli riittää. Voin tehdä suunnitelmia ja pitää suunnitelmista kiinni vaivatta näiden muiden asioiden kohdalla.
    
Taide ei ole minulle tätä. Olen kiinnostunut taiteesta siksi, että se ei ole tätä. Jos taide olisi tätä, en olisi siitä kiinnostunut. Taiteellinen toimintani on moniulotteista. Se etenee lukemattomiin suuntiin yhtä aikaa. Se tuottaa hyvin paljon kokemusta ja tietoa, vaikka äkkiä yhtä puolta katsoessa ei näytä siltä. Taiteeni on tämän moniulotteisuuden hallintaa. Siinä keskiössä on mekanismi, jossa virtaus ei milloinkaan pysähdy.
   
Jos katsoo, että juuri tämä apurahahakemusten kielelle kääntymätön ydinprosesi ei ole apurahoittamisen arvoista, joutuu kohta myöntämään, että miltei mikä tahansa muu on. Tai jos myöntäisi, että vain tämä ydinprosessi olisi rahoittamisen arvoista, joutuisi miettimään useimpien rahoitettujen projektien merkitystä vielä uudelleen. 
  
Minun on syytä hyväksyä, että taidekäsitykseni on olennaisesti erilainen kuin se taidekäsitys, jota varten apurahajärjestelmä on luotu. Taide ei ole minulle rinnakkaista oikeiden töiden kanssa tai porvarillisen ammatin kanssa. Taide ei ole sama asia, samaa toimistotyötä, samaa käsityötä, samaa teollisuutta. Aivan kuin jokin magnetismi pakottaisi sen olemaan toista.
  
Siksi järjestelmä joka mittaa yhdellä ja samalla mitalla yhteismitattomia asioita hylkii kvanttimekaanisella tasolla lähestymisyrityksiäni, jotka eivät sovi vastaanottolaitteeseen. En ole olemassa siinä mittakaavassa, todellisuudessa, jossa mittaava järjestelmä toimii. Tämä on tarkoitukseni ja päämääräni. Tavallaan haluan esittää juuri tämän. Sen mitä tulen sanoneeksi: että tässä on tämä taso. Olen taiteen Kauko Nieminen "jota kukaan ei voi ymmärtää". En usko, että siitä mikä toiminnassani on olennaista, voidaan saada mitään kiinni sille tasolle, jolle tämä järjestelmä vastaanottaa hiukkasia. Haluan pikemmin kiteyttää työskentelyni sille tasolle, jota ilman ei voi olla täydellinen ja joka useimmilta puuttuu, kuin olla itse täydellinen.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com