5.5.2016

Olisi kiinnostava tietää mitä Casanova tai joku muu 1700-luvun rakastaja sanoisi rakkauden uhrautuvuusluonteesta. Leo Tolstoikin oli vielä sitä mieltä, että rakkaus on oikullista ja jumalallista, eikä uhrautuminen ja velvollisuudentunto ole välttämättä aito ilmaus rakkaudesta. 1700-luvun rakkaus vasta olikin oikukasta. Tunnusmerkki on aina intohimo, mieluiten jollakin yhteisön määrittelemän tabun alueella, vannominen ja varmuus, jonka hyväksytään olevan nopeasti ohi.
  
Rakkaudesta seuraa hienoja innoittuneita asioita, tekoja ja sanoja. Rakkauden energian kunnioittamista on sitä, että sen annetaan liikkua ja kylvää kauneutta palavasti ja oikukkaasti. Rakkaus oli teko siinä mielessä, että rakkaudesta seurasi mahtavia tekoja ja taideteoksia, jotka ilmaisivat taannehtivasti että kysymys oli todella rakkaudesta eikä elostelusta.
   
Useimmiten rakkaus oli kuitenkin vain sana: rakkaalle nerolle, joka joutui egoistisen kuninkaan epäsuosioon ja jota koko yhteisö siksi valmisti salassa syntipukiksi, kenties hirttolavalle, annettiin tästä suunnitelmasta sana ennen myrkytyksen täytäntöön panoa, jolloin henkilö ehti paeta valeasun turvin maasta. Näin ollen sanoisin, että sana on todellista rakkautta. Rousseau, Casanova tai E. T. A. Hoffmann eivät olisi selvinneet hengissä ilman rakautta, joka paljasti lynkkaussuunnitelmat viimehetkellä. Juuri siksi he ovat rakkauden asiantuntijoita.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com