31.5.2016

KUN KOKO SOSIAALISEN SFÄÄRI MUUNTUU OKKULTTISEKSI SODANKÄYNNIKSI

Ihmisillä on kova hinku kaikenlaisiin erityisiin ja suljettuihin oppilaitoksiin, mutta kannattaa lukea tästä englantilaista sisäoppilaitoshelvettien hiomaa tietoa siitä, mistä siinä "koulutuksessa" usein on kysymys.
  
Hyvä maine on kaiken perusta, kun opettajia itselleen hamuaa. Mutta pienessä maassa hyvä mainekin voi olla osa tummanpuhuvaa rituaalia.
  
Ihmiset harvemmin vielä tietävät, että armeijassa tai oppilaitoksessa järjestetty mustan magian rituaali voi jopa tappaa kohteen (äkkikuolema tai itsemurha). Tarkemmin sanottuna, mitä enemmän kollektiivista energiaa ja jännitettä on käytössä, ja mitä taitavampi ja vastaavasti emotionaalisesti kehittymättömämpi maagikko on, joka energiaa kanavoi, sen tuhoisampi on lopputulos.
  
Elämme aikoja, jolloin näitä ällityttäviä mutta tappavan vaarallisia "kykyjä" on mitä emotionaalisesti kehittymättömimmillä ihmisillä. Pääsääntöisesti ihmisten ei tällaisina aikoina olisi hyvä intoilla erinäisten koulujen ja muiden suljettujen ahtaiden tilojen perään.
  
Asia pitäisi oikeastaan ajatella niin, että on hyvin suuri etuoikeus ja kunnia tulla kohdelluksi ihmisenä, jota ei kokoajan kaikin tavoin yritetä hyväksikäyttää ja raiskata. Tarkoitus on, että tämä kokemus kävisi nyt yhä harvinaisemmaksi.  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com