11.5.2016

NÄYTTELIJÄ JA KOSMONAUTTI

1990-luvulla Neuvostoliitto lopetti oman kansallisen avaruusohjelmansa ja syntyi yhteisrahoitteinen ohjelma yhdessä amerikkalaisten kanssa. Kosmonauttien vastalause oli silloin tämä: miksi opetamme noin vain kaiken kansllisen erityistietomme niille, jotka eivät tiedä asioista mitään? Vastaus oli: koska jenkkiraha.

Taide ja luovuus yleensä on hieman samantapaista kuin avaruusmatkailu. On helppo käydä kuussa, jos se tapahtuu elokuvastudiossa. Mutta todellinen matka kuuhun on eri asia. Kuumatkaa eivät suorita näyttelijät. Näyttelijäntyöllä ei ole tekemistä kuumatkojen kanssa. Näyttelijä ja kosmonautti ovat eri ammatit. Kosmonautti käy kuussa salaa koko maailmalta. Se ei ole suuri askel ihmiskunnalle, tietoisella tasolla. 
 
Todelliset kuumatkat ovat monopolisoitua herkkua. Niillä, jotka siihen pystyvät on intressi monopolisoida tuo pystymisensä. Se monopolisoidaan ensinnäkin niin, että estetään toisia kehittymästä. Toiseksi mukaan tarvitaan aimo annos propagandaa, sen puolesta, ettei investointi olisi kovin tärkeä. Kolmanneksi, kannattaa tehdä takaperin voltteja tasamaalla hyppivästä näyttelijästä maailman tärkein ammatti, ettei kosmonautti erottuisi.

Taide elää tässä. On olennaisesti eri asia katsoa yhdysvaltalaisia tai venäläisiä taiteen kriteereitä kuin suomalaisia. Suomalaisille elantonsa taiteesta saaville ihmisille (yleistäminen tosiaan on mahdollista: elämme aika ohjelmoidussa tabuyhteiskunnassa, jossa taiteeseen liittyvät asiat ovat kansallisella tasolla tiukasti säädeltyjä, tässä pelon ja varovaisuuden ilmapiirissä, väistelläkseen itsensä ulos yleistyksistä täytyisi osoittaa melko karnevalistisia toimintatapoja -- siis edes jotakin aitoa ja avomielistä) tuntuu nykyään liian usein riittävän se, että jäljitellään uskottavasti jenkkejä, olipa kysymys runoudesta tai elokuvasta tai miltei mistä hyvänsä nykyään. Sen sijaan tämän horisontin ylittävää ajattelua katsotaan paitsi kieroon, myös aktiivisen vihamielisesti: sitä pidetään uhkana. Se on uhka paitsi oman kuumatkan fiktiivisyyden paljastumiselle, myös tietoisuudelle, joka ei halua käsittää mitään varsinaisesti todellisuudesta tulevia viestejä. Ei epäröidä toimia tuhoavasti.
 
Taiteilijan tehtävä oli kuitenkin joskus olla todellisuudessa ja viestittää sieltä. Nyt on todellisuudessa paitsi lasipohja myös lasikatto. Tästä akvaariosta viestitellään operatiivisen keskuksen kautta lähetettyjä viestejä. Kritiikkiä ei tällä tasolla ole lupa esittää.
   
Olen viisitoistavuotta puhunut tästä asiasta sillä seurauksella, että 2000-luvun alun melko räikeä väkivaltainen ulossulkeminen on muuttunut totaaliseksi ulossulkemiseksi ja päivittäisiksi tappouhkauksiksi. Ulossulkeminen tapahtuu, koska toimintani ei noudata taiteen etiikalle äärimmäisen vieraita, mutta taiteen kentälle ehdottoman tärkeitä sääntöjä: välipohjan ja lasikaton pyhittämisen sääntöjä.
  
En ole tehnyt tähän blogiin virtaavista sadoista tappouhkauksista rikosilmoituksia. Kenties en suhtaudu uhkauksiin, jotka ovat usein muotoa "kunhan sotatila alkaa ja moottoripyöräjengit ottavat vallan, sinä olet ensimmäinen joka tapetaan", tässä vaiheessa vakavasti.
    
Täysin varmaa on vain se, että etabloituneet ja vaikutusvaltaiset taiteilijat tässä maassa tietävät tähän asiaan liittyvät yksityiskohdat, ja ovat tienneet kymmenen vuotta. He ovat ilmeisen hyvillään tästä "kehityksestä". Määrätietoisesta vaikenemisesta päätellen heidän mielestä tämä toiminta on paitsi täysin vaaratonta ja potentiaalisesti ongelmatonta, myös periaatteellisemmalla tasolla OK. He ovat valmiit hyväksymään vastaavan toimintatavan ketä hyvänsä vastaan, vaikka omia lapsiaan vastaan.
   
Minun näkkökulmastani he ovat äärettömän kummallisia. En minä tietääkään heidän "omatuntoon" tässä vetoa. Tiedän, ettei kenelläkään, joka tuolla alueella toimii, voi olla mitään sellaista kuin "omatunto" tai "terve vaisto". Sen sijaan vetoan loogiseen päättelykyyn: vaikeneminen lisää pelkoa, pelolla hallinta ei lisää laatua tai kohota tietoisuutta.       

On kummallista, että skenepoliisi on jotakin, jonka kanssa ollaan paitsi hyvissä väleissä myös AINA mekaanisesti samaa mieltä. Lähdetään siitä, ettei KUKAAN fiktiivisistä kuumatkailijoista VOI OLLA "niin lahjakas" tai "niin hyvin informoitu" että voisi skenepoliisia vastustaa. Skenepoliisi kun saa käskynsä oikeilta kuukävelijöiltä: oikeassa hollywoodstudiossa kuvatuilta parhailta näyttelijöiltä. 
  
Mitä ylipäänsä tässä kontekstissa on "lahjakkuus"? Se on korupuhetta koulun päättäjäisissä. Oikeasti ei uskota olevan olemassa mitään individualismia, joka ei olisi KAIKISSA TILANTEISSA alisteista sotilasparaatin viisaudelle ja suurimman mahdollisen synkronisiteetin kauneudelle.  
    
Tietoisesti laskelmoidulla vaikenemisen RITUAALILLA otetaan päivittäin kantaa näihin asioihin. Toimitaan tietoisesti samalla hetkellä kun kerrotaan kauhistellen Stalinin Neuvostoliitossa vallan sylikoirien toimintatavoista. Ainakin sen kauhistelun voisi jo lopettaa.  



Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com