29.4.2016

Olen viimeaikoina pohdiskellut mitä on näennäiskansalaiskeskustelu tai näennäistaide. Nykyäänhän ei tavallaan ole taidekritiikkiä ollenkaan. On vain sovitun taiteen mainostamista entisen kritiikki-instituution jatkajainstituutiossa. On vain taidetta, joka on itsestäänselvästi ja perustelematta taidetta. Tai näennäistaidetta, jota ei tarvitse huomioida, koska se on näennäistaidetta. Kaikki tekeminen on henkilöitynyttä. Merkittävää ei ole mikään yksittäinen teos vaan aina tekijä. Samalla tavalla kuin näennäistieteilijä ei voi tehdä yksittäistä tieteellisesti merkittävää julkaisua tai sanoa mitään mikä olisi kuuntelemisen arvoista. Hyvää nykytilanteessa on se, että asia tuskin voi enää tästä mennä hullummaksi. Olemme aikoja sitten saavuttaneet pisteen, jossa Nadezhda Mandelstamin muistelmien kaltaiset joskus hullun mielikuvituksellisilta tuntuneet stalinismin kuvaukset eivät voi opettaa enää mitään sellaista uutta, jota ei olisi jo itse käytännössä kokenut.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com