28.4.2016

KUN KASVI VALEHTELEE SINULLE

Cornelius Agrippan Occultiassa olen aina nauttinut suuresti hyvin eksentrisistä okkulttisten vaikutusten, esimerkiksi juuri lääkevaikutusten, kekseliäisyydestä. Esimerkiksi beryllijauhe, sekoitettuna mädätetyssä ambrassa haudutettuu sivettikissan käytettyyn kiversmurskaan höyrtettynä kalliotaimaanin tislatulla sappinesteellä parantaa eturauhassyövästä.
  
Mistä tällainen tieto on saatu? Joku vain sattunut kokeilemaan kyseistä yhdistelmää ja huomannut erikoisen vaikutuksen omaan sairauteensa?

Ayahuosca ja Haoma kirjallisuus selittävät asian niin, että erikoiselta tuntuva resepti (siinä tapauksessa että se ei ole puhtaasti mielikuvituksen tuotetta) saadaan suoraan opettajakasvilta. Esimerkiksi Amazonin intiaanit käyttävät ayahuoscaa muiden lääkekasvien löytämiseen viidakosta. Lääkeaineet löydetään vaistonvaraisesti opettajalääkkeen ohjauksen avulla.
  
Sufishamaanit arvostelevat ayahuoscaa siitä, että se valehtelee (heille) enemmän kuin Haoma. Haoman sanotaan olevan vielä ayahuoscaakin voimakkaampi vaikutukseltaan, mutta vähemmän omistushaluinen naispuolinen henki. Toisaalta sufit pitävät todennäköisenä, että Haomakin valehtelee muille kuin persialaista sukupuuta oleville. Toisaalta on asetettu kyseenalaiseksi se, että korkeamman tietoisuuden ja agendan läsnäolo riippuisi lainkaan katalyytistä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com