14.4.2016

Koleeramäki ei jaksanut uskoa, että alkukristityt, orfilaiset tai muut mysteeriuskontojen edustajat olisivat koskaan muinaisuudessa saaneet initiaatiota uskontoon ilman lääkkeen käyttämistä ja sitä kautta oikean tiedon saavuttamista. Ei se voinut olla minkään hyväntahtoisen epämääräisen "yhteyden" uskomisen perustalla, kun kysymys oli hengestä ja elämästä.

Nykyisissä länsimaisissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa Koleeramäki näki ongelmaksi sen, että niissä oli paljon jäseniä jotka saivat vapaasti kuvitella kaikenlaisia yhteyksiä Jumalaansa ilman yhteyden selkeää referenssiä. Mikä niistä yhteyksistä sitten oli toimiva yhteys, kun vastaukset joita ihmiset niiden kautta saivat tuntuivat olevan jatkuvasti ristiriidassa keskenään? Vain oikea yhteyden referenssi voisi johtaa yhteyden jäljille. Jos ei kirkolla ole keinoa referenssin luomiseksi, oli tämä HelpDesk periaatteessa voimaton Jumalaksi kutsuttuun tietoverkkoon liittyvien myriardien ongelmien suhteen.  
 
Vaikka käsittäisi jumalyhteyden olevan -- konkreettisesti eikä vain vertauskuvallisesti -- tekninen maknismi kuten matkapuhelimen liittäminen verkkoon, pitäisi mekanismia pystyä itse hieman analysoimaan, ollakseen kristitty.
 
Tuntui älyllisesti kyseenalaiselta, ettei teknologian kehityksen vuosisatoina osattu kysyä uskonnolta samoja kysymyksiä, joita kolmivuotias osasi esittää tabletille. Kysymys yhteydestä jäi kirkkojen piirissä henkilökohtaiseksi epämääräiseksi mokkulaksi hamaan elämän loppuun. Edes perusmekanismia epäkuntoon menneen mokkulan toimintakuntoon ravistelemiseksi ei opetettu.
  
Oli vain tuo viini, tuo veren vertauskuva, tuo Baal-pakanajumalalle uhraamisen jäänne, alkoholin disorientaatio ja tuhoavan myrkyn omaehtoisen sissänlaittamisen tuottama tuskallinen krapula ilman mitään egoististen houreiden ja hämärtyneiden halujen ulkopuolista opetustarkoitusta. Aine oli heikko opettaja. Sen vaikutus oli puhtaasti kielteinen ja harhaanjohtava. Se ei symboloinut mitään sellaista mitä sen väitettiin symboloivan. Se perityi kokonaan toisesta, hyvin epäilyttävästä näennäisuskonnollisesta traditiosta.

Jos viinin keksineet jumalat olisivat kuulleet näitä Koleeramäen turhankin nuivia käsityksiä viinistä ja sen vaikutuksista, heillä olisi ollut aihetta loukkaantumiseen, kostoonkin.

*

Lääkeseremoniassa ensimmäinen asia josta tehtiin selvää intersubjektiivisella tasolla oli yhteyden luonne. Lääke poisti ensimmäisenä ns. egoon liittyvät ominaisuudet minkä jälkeen tilannetta saattoi  tarkastella kuin simulaattorilla ilman egoa ja toisaalta vailla disorientoivaa päänsekoitusta.
  
Yhteys paitsi johonkin jumaluuden kaltaiseen, jota Koleeramäki ei halunnut kutsua vielä millään nimellä, ja toisiin tilassa olijoihin oli analyysitasolla tarkkailtavana. Yhteyden luonne oli sellainen, ettei sitä voinut selvästi hahmottaa Koleeramäen tavallisesta kokemuspiiristä käsin. Yhteyden analysoiminen Koleeramäen arkitietoisuudessa olisi ollut sama kuin radioaaltojen analysoiminen ilman asianmukaista antennia ja analysaattoria.
 
Epäselvästi jotakin tietysti saattoi aina kuvitella ja hahmottaa, eikä seremonia siksi tullut hänelle, joka oli paljon näitä asioita pohdiskellut, täytenä yllätyksenä. Suuri yllätys se kuitenkin oli. Se oli kuitenkin jotakin täysin odottamatonta ja omalakista, jotkin muille kielille ja muihin esitystapoihin kääntymätöntä.

Voimaton vellova muinaisiin heikkoihin esityskäytänteisiin kiintynyt epäselvyys oli nykyisten kirkkojen ongelma. Saattoihan mikä hyvänsä mainostoimisto tai elokuvastudio luoda uusista tuoreista keksinnöistä vetävämpiä esityksiä kuin olivat Raamatun kuluneet ja mystisellä tasolla kaiken tuoreutensa menettäneet vertauskuvat. Kirkot eivät yksinkertaisesti yöskennelleet sellaisella väkevyyden tasolla, joka olisi voinut vetää vertoja kymmenellä Oscarilla palkituille elokuville. Sellaisella väkevyyden tasolla, joka voisi tavoittaa elämän ja kuoleman kynnyskysymyksiä. Vaikka toisaalta, niin helpolta kuin se kuulostaa, Koleeramäki olisi ollut valmis luovuttamaan sata Oscar-palkintoa lääkeseremonian ohjaajalle. Niin paljon se kokemus ylitti parhatkin elokuvat ja parhaankin musiikin, jota hän oli koskaan elämässään havainnut. Niin rautaisesti se asetti uuden referenssin kaikelle mitä maailmassa ja elämässä on.


Toisissa seremonioissa toisien vähäisempien lääkkeiden avulla tutkittiin yhteyden toisia puolia. K-lääke sulki pois egon ja jumalayhteyden, mutta yhteys toisiin ihmisiin ja eläimiin vahvistui. Kolmella läkkeellä voitiin analysoida kristillinen kolmiyhteys alustavasti laboratorioharjoitustyönä opintojensa alkuvaiheessa olijoille. Jumalallisen teknologian pääaineopinnot kestävät kolmevuotta. Linjalta valmistutaan Jeesuksen ammattiin. Jeesuksen pätevyyden saavuttanut kykenee analysoimaan Jumalaa samalla tasolla kuin nykyihmiset osaavat analysoida vaikkapa varpaankynsiään. Työllistymisnäkymät ovat kuitenkin heikon, sillä jokaisen ihmisen täytyi kohta itse tulla Jeesukseksi.
 
Se ei ollut mikään helppo tie, sen Koleeramäki kyllä tajusi. Analyysiapuvälineen tehokkuus ei sulkenut pois väärinkäsityksiä ja sekaannuksia. Piti nähdä, että lääke, jolla on tuhansien vuosien käyttökokemus, on vain täsmällisessä opetustarkoituksessa hyödyllinen. Synteettiset lääkkeet voivat nekin olla hyödyllisiä, jos niiltä osaa kysyä kysymyksiä joihin niillä sattuisi olemaan vastauksia. Koleeramäki ei kuitenkaan olisi lähtenyt kyselemään niiltä Jumalasta.
 
Oikeaoppisestihan kutakin kolmesta lääkkeestä käytetään elämässä vain kerran. Yhtenä yönä, jos jumalaluus ilmestyy, tulisi kysyä olennaiset kysymykset ja saada olennaiset vastaukset. Asia muuttuu vaikeaksi, jos niin ei käy. Kokemuksen toistaminen ei aina lisää asioiden selkiytymisen todennäköisyyttä. Mutta valmistautuneille jotka osaavat kysyä oikein, on hetki elämän tärkein.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com