15.4.2016

YHTEYTTÄMINEN

Joukko taiteilijoita on kummallinen poliittinen muodostuma. Välillä he kokoavat voimia yhteen ja puhkuvat jonkun yhteisen asian puolesta ja etsivät solidaarisuutta toisistaan. Seuraavassa sekunnissa he hyväksyvät "winner takes it all" -kulttuuripolitiikan eivätkä suuremmin kapinoi sitä, että resurssit jakaa aina pieni ja ahne porukka.
 
Heidän kaikessa toiminnassaan on tämä kaksijakoisuus. Toisaalta heillä aina pidot paranee kun väki vähenee, toisaalta väkeä tarvitaan laskelmoituun tykkäämisvaihtoon ja laskelmoituihin selkääntaputuksiin.
 
Tamperelaisen Henri Hansenin FB seinällä on käyty tähän asiaan liittyen vuosikymmenen mielenkiintoisin kulttuurikeskustelu. Valitettavasti se ei ole julkinen, eli kaikki vain frendaamaan Hansen.

Ennen satojen kommenttien virtaa oli alkajaisiksi tällaista lämmittelyä: Henri Hansen :


"Tästä variaatio on se, että kun joku tällainen Luovan Alan Ihminen(tm) on pöyristynyt kun jollekin firmalle tms joka ehdottaa että voidaanko käyttää sun olemassaolevaa materiaalia ilmaiseksi.

Minä en tajua tätä lainkaan. Luovalla alalla (tm) vallitsee tyypillisesti rahan suhteen Winner Take All, eli parhaille maksetaan, muiden työn markkina-arvo on noin nolla. Se on noin nolla siksi, että sitä on niin paljon tarjolla. Tästä voi itkeä ja valittaa, mutta se on fakta. Maailma ei muutu sellaiseksi että joku maksaa itkemällä. Kivoja ja luovia asioita yhdistää se, että monet haluaa niitä tehdä, ja siitä on seurauksena se, että jotkut tekee ilmaiseksi.

En halua kuulostaa ikävältä, mutta tää on vähän niinkuin prostituoitu menee normaaliin illanviettomestaan ja joku tulee ehdottamaan ilmaista seksiä ja tämä pöyristyy siitä että eikö se tajua että tämä on mun ammatti."

Minulle ei heti tule mieleen ajatus, että tällä tavalla hahmottuvat rakenteet olisivat jotenkin suhteessa kulttuuriin. Minulle kun kulttuuria on jokin mikä ei niinkään riipu sen konkreettisiten ilmenemismuotojen fiksoituneisuudesta, vaan on aistittavissa henkisellä tasolla elämänlaadun lisääntymisenä. Kulttuurinen kehitys on huomioenergian laadun parantumista. 

Varmasti voi sanoa, että kysymys ei ole kulttuurista silloin kun toistetaan ja pönkitetään täysin muuttuneista lähtökohdista vanhojen muotojen ulkonaisia piirteitä. En ole varma onko kenttiin jakautuneessa alakulttuurihässäköinnissä ylipäätään mitään yhteistä niiden arvojen kanssa, joita itse pidän kulttuurin keskeisimpinä tunnusmerkkeinä.  Kentät ovat minulle vieraita. Jos ne ovat henkistä lisäarvoa luovaa kulttuuria, ne ovat sitä jollakin tavalla, joka ei ihan heti paljastu minulle.
 
Tavallaan jos kysymys olisi kultturista, ei voisi olla erillisiä kenttiä, kun kaikki olisi väistämättä yhtä. Kenttä indikoi juuri todellisen substanssin (yhdystekijän, henkisen operaattorin) puuttumista. Toisaalta rappeutuneillakin kentillä saattaa päästä salaa lymyämään yhteyttämiseen kykenevia soluja, jos kentällä vain ei liiku raha. Heti kun kentällä liikkuu raha, tuo mädäntynyt mekanismi luo keinotekoisia raja-aitoja ja epäoikeudenmukaisuuskynnyksiä, jotka lamauttavat vielä hengittävät elävät solut. Kasvain on valmis.
  
Tietenkään en väitä, henkinen taso olisi riippumaton aineellisesta. Mutta ei se niinkään mene, että aineellisten puitteiden tasolla on käynnissä avoin merirosvous ja sitten odotetaan jotain henkistä lisäarvoa joka rakentuisi rosvoamiselle. Toisaalta taas on ihan sama miten aineellinen perusta on järjestetty, kunhan se välttää liian räikeät epäoikeudenmukaisuuskontrastit. Suurien kontrastien magnetismi jäädyttää koko henkisen tason kuoliaaksi. Jäätymiskuolema on sama kaikille. Sitä ei voi väistää norsunluutornissa.  
 
Todellista elävää kulttuuria harvoin voi viedä tai tuoda. Se mitä viedään ja tuodaan on propagandaa, manipulaatiota, imperialismia jonkin median tai esityskoneiston avulla. Kun ihmiset siirtyvät geopoliittitsen rajojensa yli, he eivät vie mukanaan kulttuuria. He itseasiassa muuttuvat toisiksi ihmisiksi.

Yllä siteeraamani Henri Hansenin vertaus taiteilijoista ja prostituoiduista on ehkä nähty mutta yhä uudelleen kutkuttava. Taiteilijoiden ryhmä on pitkälti polittiselta olemukseltaan samanlainen kuin ryhmä prostituoituja. 

Prostituoidut eivät ole toinen toistensa asiakkaita, eivätkä toinen toistensa työnantajia. He voivat tehdä yhteistyötä, jos maksava asiakas niin toivoo ja on valmis maksamaan tuplatuntiliksan. He voivat olla kohtalonyhteyttä jakavia ystäviä keskenään. Mutta ensikädessä he ovat aina kilpailijoita toinen toiselleen. Jokainen kaverin viemä asiakas on suoraan itseltä pois. He ymmärtävät hyvin, että elinkeino ei olisi mahdollinen, jos kaikki maailman ihmiset ryhtyisivät prostituoiduiksi. He ymmärtävät hyvin, että vaikka kuinka olisi ympärillä hyviä tyyppejä ja vaikka kuinka olisi keskenäistä sisäpiirikivaa, pelkästään siitä ei tule vielä rahaa kenellekään.
 
Eräässä mielessä heillä on vain yksi todella yhteinen asia. Se miten koukuttaa uusi ihminen kiinnostumaan prostituutiosta. Ihmisellähän on montakin syytä olla kiinnostumatta prostituutiosta. Ensinnäkin on tietty emotionaalinen kyynnys hyväksyä se, että hauskanpidon toiselle osapuolelle täytyy maksaa molemminpuolisesta energiavaihdosta. Toiseksi energiavaihdon tapahtuminen samalla tasolla kuin pelkästään kivoja ja luovia asioita ilokseen tekevien ihmisten kanssa on perin epätodennäköistä. Kysymys on jostakin muusta. Sen täytyisi olla jotakin rituaalin kaltaista, että siitä kannattaisi maksaa, jos on muutakin tarjolla. Tai jos ei muuta ole, sen pitäisi olla ainakin tyhjää parempaa. 
  
Kaikki on hyvää, jos siitä tykkää. Miten siis saada joku kokeilemaan kerran. Miten saada kokeilija palaamaan. Mikä olisi se keino? Tärkein keino on vähentää kivojen ja luovien asioiden harrastusta omaksi iloksi. Laitetaan siis kirkkoja ja papisto tuomitsemaan kivat ja luovat asiat, että prostituoiduilla riittäisi asiakkaita. Toiseksi rahalla saa tottelevaisuutta. Laitetaan siis feministit asialle luomaan kynnyskysymyksiä. Jälleen auttaa raha pääsemään eroon hyödyttömästä väittelystä feministien kanssa. Kolmanneksi näytetään esimerkkiä: räjäytetään netti täyteen ilmaista pornoa. Jossain vaiheessa pornon kuluttaja kysyy: mitä voisin tehdä muuttaakseni loputtoman runkkaamisen todelliseksi.  
   
Menestyvillä ja vähemmän menestyvillä prostituoiduilla ei ole ollenkaan keskinäistä solidaarisuudentunnetta. Nokkimisjärjestyksessä ylempänä oleva osoittaa ylenkatseensa ja halveksuntansa kaikilla käytössä olevilla keinoilla joka hetki. Täysin yhdentekevää on se, olivatko he ennen hyviä ystäviä ja kohtalotovereita. Mikään ei kuitenkaan estä heitä olemasta feministejä ja ajamasta asioita, joilla yhteiskunnallisella tasolla saattaa olla heille tuloja siirtävää merkitystä.  
 
Miten tästä paradigmasta päästään yli? Siihenkin on vastaus kätkettynä yllä siteeratussa Hansen-lainauksessa. Eroon päästään sillä, että puheenaolevan kategoriaeron (siis: kivoja ja luovia asioita ilokseen tekevän ja palkasta tekevän) markkina-arvo katoaa. 



On kysyttävä, miten tuo keinotekoisen niukkuuden synnyttämä markkina saadaan katoamaan niin, että huomioenergian yleinen taso samalla nousee. Eli miten kadotetaan luovien ja kivojen juttujen ammatti-ilmiö samalla niin, että kukaan ei menetä toimeentuloaan, mutta kaikki voivat tehdä enemmän ja kaikki voittavat, eikä parhaiden ja kauneimpien, haluttavimpien ja voimakkaimpien arvostus siitä vähene, vaan päin vastoin lisääntyy?

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com