21.4.2016

Huomenna menossa loogikko emeritus S Albert Kivistä tapaamaan Manskun White Ladyyn kello 14 päivällä. Palveleminen, auttaminen on osa kaikkea oleellisinta, se tuo onnenhetkiä. Ei se että saa jotain. Vaan se että antaa. No ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Kysymys on kiertokulusta ja vuorovaikutuksesta, energian liikkeestä. Energia ei voi liikkua vain yhteen suuntaan. Ensin täytyy olla jotain mitä antaa. Jos on täysin tyhjennetty, eikä organismi enää tuota mitään, ei voi antaa mitään. Käytin nimenomaan sanaa vuorovaikutus lauseen alussa. Tämä vuorovaikutus on monella tavalla tehty hankalaksi. Koska vuorovaikutuksen estäminen maksimoi voittoja toisaalla. Se on magiaa. Vuorovaikutustilanne on juuri se, jossa ihmistä riistetään. Kun aloittaa ihan lähimmistä niin siihen omaan olemiseen ja jaksamiseen vaikutus tuntuu ensin ja näkyy se on usein vaikeinta. Omaa hankalaa sukulaista tai läheistä on vaikeampi auttaa tai palvella kuin vierasta rakkaus on yhteys sisimpään, elävään, kaikkeen olevaiseen hyväksyntä armo turvallisuudentunne niitä ei voi toiselta ihmiseltä saada eikä antaa. Minä en esimerkiksi usko koteloituneisiin ihmissuhteisiin. Ne ovat mielessä jatkuvasti. En usko yhteiskuntaan joka pyrkii koteloimiseen. En usko että rakkaus on mahdollista vain ihan läheisimpien kesken kotelossa.

En usko, että alkeishiukkasiksi lyödyssä yhteissössä jota koko ajan rikotaan lisää hyvinvointi lähtee ja kumuloituu vain yksilöstä itsestään. En usko yksilön syyllistämiseen tilanteessa jossa täysin väkivaltainen koneisto joka hetki jauhaa yhteisön moraalisen perustan murskaksi. Toisin sanoen en usko, että fasismissa vierantumista voi kukaan yksilö välttää. Ei se ole yksilön vahvuuden tai hyvyyden funktio yhteys sisimpään, kaikkeen elävään ja olevaan. Kun se yhteys häiriintyy, on vaikea ammentaa. Fasismin olosuhteissa ei ole yhteyttä itseen. Sitä vieraantuminen juuri on. Sun pitää välillä kuunnella.
 
Fasismin olosuhteissa tuohon kaikkeen mitä sanot tarvitaan valtavan paljon väkevämpiä keinoja. Yhteys sisimpään, elvään, kaikkeen olevaiseen hyväksyntä armo turvallisuudentunne niitä ei voi toiselta ihmiseltä saada eikä antaa. Tarvitan esimerkiksi juuri lääkkeen käyttöä, jotta voisi kokea yhteyden. Minä ainakin tarvitsen. Se on toinen juttu. Oliko tarkoituksesi siis syyllistää juuri minua? Toista juttua?

Lapsesta asti on ollut yhteys hyvin syviin vesiin ja kokemuksiin. Eikö fasismin tarkoitus olekin juuri aina vähän sellainen? Löytää minun kaltainen ja syyllistää sitten se hengiltä? Vastasin että sen yhteyden kokemiseen ei ole pakko käyttää lääkkeitä. Sanon ihan suoraan, etten voi elää fasismissa. On shamaaneja, jotka käyttää ja on niitä jotka eivät käytä. Jos nämä olosuhteet eivät vielä ole fasismia jollekulle, niin se ei minua kiinnosta. He ovat ihmisiä jotka eivät lokeroi itseään mihinkään koteloon vaan ovat yhtä luonnon syvimpien asioiden kanssa aistit auki, ne aistit jotka kaupunki-ihmisellä elää unimatilassa.
  
Mulla on kuule joka päiväinen pohdinta että vedänkö itseni hirteen ja tekisinkö niin palveluksen esimerkiksi lapsilleni. Sua jäätäisiin kaipaamaan ja suremaan. Pitääkö tässä sitä alkaa itkeä? Että mitä olisi voinut tehdä tai sanoa tai yrittää. Sulla ei ole mitään käsitystä siitä millaista kärsimystä tämä elämäni on. Saa itkeä mä kaipaisin myös. Meillä on hyvä yhteys. Et saa lähteä pois täältä ikinä. Ihmiset itsekkäästi haluavat toisten elävän ja luvuttavan loputtomasti omaa elinvoimansa.
  
Mua alkoi itkettää. Mua ei sellainen kiinnosta. Tuo on tuttu tunne. Itsemurhaimpulssi lähtee juuri tästä loputtoman luovuttamisen tunteesta. Ja siitä ettei ole enää mitään annettavaa. Sulla on paljon annettavaa. Eikä voi mitenkään nähdä itseään kiertokulun osana. Mun mielestä. Mä olen nyt masentunut.

Tässä tilassa tuntuu tältä kuin sanon. Ajatuksia, pohdintaa, lahjoja, sun persoona, sun isyys. Ja mitä kaikkia ovia elämä vielä tarjoaakin. Uskon ja kuulen sua miten voisin auttaa oikeasti. Hyvä kun kerrot. Mun tilanne käy koko ajan vaikeammaksi. Pystyisitkö irrottautumaan jonnekin aivan muihin maisemiin. Se käy koko ajan vaikeammaksi. Olen lukenut aika paljon lääkkeen huonoista puolista. Siitä kuinka jotkut masentuvat vain enemmän. Se on toisaalta aivokemiallista, toisalta myös sitä että tajuaa että länsimainen yhteiskunta on farssi.
  
Tällaisina heikkoina hetkinä otan koko universumin henkilökohtaisesti. Nämä asiat sä tiedät itsekin. Ymmärrän, ymmrrän, tiedän ja ehkä allekirjoitan. Pääsisitkö mitenkään jonnekin pienelle lomalle? Olen ollut viimeaikoina masentuneempi kuin vuosiin. Aina keväällä on masennus, melatoniini, päässä viiraus. Sama mulla joka vitun kevät. Koen elämän lähinnä persoonallisena rangaistuksena. Tämä rangaistus on tarkka tilaustyö. Noin mäkin usein ajattelen. Mutta tällaista emotionaalisesti syvempää masennusta ei ole ollut sitten 90-luvun. Lääke tosiaan avasi jotakin ja palasin tilaan, nuorempaan itseeni. Olin voimakkaampi, kykenevämpi kärsimään enemmän. Olen kieltämättä turtunut ja kuihtunut viimeisen 15 vuoden aikana paljon, kaikilla tasoilla.
  
Nyt jos mietitään lääkkeen opetusten kautta, joita vanhat viisaat kertovat, että kaikki sun elämänkokemukset ja kärsimykset voi jollain tavalla auttaa jotain toista. Verenimijää kyllä. 90-luvulla kärsin kunnolla. Makasin kesät pimeässä huoneessa puoliksi halvaantuneena. Täydellinen metafyysinen kooma. Vapautan sut kaikista auttamisista ja velvollisuukista by the power of Odin ja co. Olen kokenut ton. Se oli helvetti.

Vuonna 98 keksin Venäjän. Pääsin siitä ylös. Älä koske ikinä alkoholiin, missään muodossa, se on Saatanan myrkky. Ensimmäiset päivät olin yksin. Pietarissa. Kesällä 98 oli täsmälleen sama vaikutus kuin nyt lääkkeellä. Alkoholi on vuorovaikutuksettomuuden tilassa kuin rautalanka kaulan ympärillä. Se lupaa vuorovaikutusta, mutta se ei muuta yhteiskuntaa. Venäjällä alkoholin merkitys on kuitenkin toinen.
 
Venäjällä on niin helppo saada aikaan terapeuttinen vuorovaikutus. Alkoholia ei tarvita siihen. Myrkyn vaikutus on sielläkin sama. Vuorovaikutus on olemassa oleva energiamuoto. Suomessa ollaan laatikoissa yksin. Venäjällä juodaan, jotta vuorovaikutusta olisi vähemmän. Oikein etsitään disorientatiota. Myrkky nyt on tappavaa riippumata siitä miksi sitä suuhunsa kaataa. Nykysuomessa vuorovaikutusta ei saa helposti aikaan. Minä en saa. Todellisella, spirituaalisella tasolla. Kaikki jää älylliseksi. Se ei ole kovin terapeuttista.
  
Alkoholikaan ei auta. Nykysuomi sairastuttaa. Kaikella on vaikutus kaikkeen. Mulla on pitkät pohdinnat tosta kun yhteys juuriin on katkaistu. Lääke auttaa. Ainakin näkemään miten asia on. Tarkoitus ei ole jäädä siihen olotilaan, vaan miettiä ja soveltaa, muuten se olisi sama kuin siirtyisi rajan toiselle puolelle. Paikanvaihdos auttaisi nyt. Tekis sulle hyvää Sulla on pieniä lapsia ja vaimo ja tiedän millaista on jos väsyttää ja masentunut. Siihen ei auta "ylös ulos ja lenkille". Ei ainakaan nyt kun on flunssa lisäämässä vitutusta.

Koko ajan pohjalla syyllisyys kalvaa ihan mistä vaan ja paisuu. Ei mulla ole paljon syyllisyyttä. Mitä se sitten onkaan. Vaimo hoitaa lapset hyvin ja ymmärtää mun heikoimpiakin hetkiä. Se on kaunista. Suru pikemmin kuin syyllisyys. Pidätkö itsestäsi? Suru, että on tällainen zombi. Ymmärrän täysin. Ei halua että läheiset kärsii omasta zombiudesta. Se on ollut mulla syy irtiottoon aina. Mun ongelma ei ole itsestä pitäminen. Olen merkinnyt itseni muistiin.

Muistan itseni aina. Muistan millainen olin lapsena ja millainen voin olla. Oletko päässyt surun ytimiin? Masennustilassakaan en unohda itseäni. On jotain asioita joista en pidä. Se tunne nousee pintaan näin keväisin. Hakkasi kitaraständillä tänään puoli tuntia nyrkkeilysäkkiä niin että se meni riekaleiksi. Ajattelin että löin erästä poliitikkoa päähän. Oli sellanen hetki, että olisin voinut takoa sen rautakangella verimuusiksi. Toivoin että jokainen isku tuntuisi siihen juuri sillä hetkellä kuin löin. Ajattelin että se on voodonukke.
  
Miksi juuri tämä tunnetila on mielestäni sopivin tähän tilanteeseen? Miksi tunnen juuri tätä tunnetta (enkä jotain muuta)? Mitä se kertoo minulle ja minusta, että tunnen juuri tätä tunnetta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos en tuntisi tätä tunnetta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos tuntisin oloni hyväksi tilanteesta huolimatta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos olisin hyvillä mielin tämän tilanteen tai asian suhteen? Fasismi on.
  
Sitten heräsin. Syvä masennus. Onneksi ei ollut ketää kuulemassa tai näkemässä. Tässä tilassa mulla tulee aivan suhteettomia agressiokohtauksia. Tragikoomista. Toivon että voimme joskus jakaa syviä karmeita hetkiä ja nauraa. Onko seronil käytössä? Ne on sitä luokaa että voisin silputa 80 kokoomusnuorta moottorisahalla jossain saarella. Tulee mieleen fluoksetiinin heittely. Toi kuulostaa hyvältä. Tuun mukaan. Täysin Breivik-mittalaavan flippaus. Mutta aika lyhyt kestoltaan.

Onko sulla tsiigattu hormonit? Ei mitään suunnitelmalliseen kylmään toimintan johtavia. Vaan salamannopeita. Mutta äärimmäisen hengenvaarallisia. Liittyy just tähän kevätoloon. Ei ole nyt muutamaan vuoteen ollut. Kolmevuotta sitten oli paha. Ne oli lääkeperäisiä. Oli väärä lääke. Kun olin raskaana viidennelle serkulleni just nyt Joulu-Helmikuussa, mun hormonit flippasivat ja sain raskausmyrkytyksen, mikä veti täysin sängynpohjaan. Näin elämäni ensimmäiset aggressiiviset unet. Siis tuota luokkaa.

Nyt ei ole mitään lääkettä käytössä. Tää on vähän eri juttu. Aivokemioista ja koko psykofyysisyydestä. Tää on nyt hallittavampi juttu. Plus kaikki mitä emme silmillä näe. Kuitenkin more sensible kuin ne sen vääränlaisen lääkkeen kanssa saadut raivohulluuskohtaukset. Vaan hillitön on aggressiivisen energian määrä ja voima, joka pyrkii kokoomuslaisia kohti. Mulla on tosin paljon koksufrendejä, joista pidän. Mä puhun jostain eri kokoomuksesta. Joku ihan minimaalinen 2.5 Seronil aamulla. Ja ihan mitä vaan mikä rauhoittaa vois olla ensiapu. Jostain henkisestä oliosta. Täysstop alkoholille pariksi kuukaukdeksi. Piruilla on monta nimeä.

En ole juopotellut. Piru se on. Mun mielessä se vaan ottaa kokoomusnaamarin. Se yrittää saada mut tekemään jotain täysin harkitsematonta. Flippaus. En usko että tässä on mitään vaaraa. Päästin tänään pirun irti. Älä pelkää sitä. Kun ei ollut ketään kotona. Pelko on ainoa millä piru hallitsee. Hyvä. Vedit turpaan. Kolme vuotta sitten jouduin pari kertaa tilanteeseen, jossa olisi voinut henkikin lähteä. Metsässä huutaminen ja kiroaminen tekee hyvää. Huusin kyllä, sitten tosiaan heräsin. Naapurit soittaa poliisit. Tosi hyvä! Lähinnä löin säkkiä nyrkein. Ahaha, mutta hain sitten kättäpidempää.

Hyvä. Ensiapua jotenkin pitäisi nyt saada. Soittaisko päisystykseen vai hätänumeroon. Energia pitäisi saada positiivista kautta liikkeelle. Musiikki voisi tepsiä tai Venäjä. Onko sulla venäjällä yhtään ystävää. Se voisi olla laulun nimi. Mutta kun ei voi nyt tilata sellaista hetkeä. Selaisia kavereita. Minne voisit mennä? Venäjä olisi täydellinen ratkaisu siihen. Musiikkia ja viinaa, parhaimpia energioita! Mutta kun ei ole viisumia. Just tein paperit. Olen vasta hakemassa viisumia. Sinne menee halpoja busseja. Ja viisumi tarvitaan.

Niiden oma Onnibus-systeemi, en muista nimeä, toimii. Rahaa ei toisaalta ole. Keskity nyt tohon, jooko. Just nyt viisumi! Ala katsomaan aikatauluja ja hintoja. Onko lippurahat? Entä ystäviä? Ai ei. Joo laitan viisumipaperit huomenna vetämään kun menen S Albert Kivistä tapaamaan. Bussilippuja saa halvimillaan 20 e. Noni tossa on hyvä alku. Ei itsaria sitten tänään, muista!




Mikä bussifirma se on? Tiedätkö mistä puhun? En mä millään bussilla jaksa mennä. Allegrolla kaksi tuntia tästä Pietariin. Hyvä. Aattelin sitä että jos hinta on ongelma niin kuulemma parin kympin busseja menee. Halaus. Olet jollain syvällä tavalla vähän kuin veli mulle. Et saa lähteä pois. Sori että tuohduin. Mä hyväksyn sut sellaisena kuin olet, vilpittömästi. En mä katoa minnekään. Hyväksyminen tässä just naisen ja miehen väillä -- tai ehkä vielä enemmän veljen ja siskon kanssa -- on haastavinta. Me ravut uimme syvissä vesissä.

Täysikuun jälkeen mun energia on kaakossa. Musta on aina tuntunut surulliselta olla mies. Suakin kadehdin. Hyväksyminen ja sellainen todellinen läsnäolo. Että hei sä oot ookoo. Tuen sun kasvua sellaisena kuin olet. Tässä mä oon omalla polulla epätäydellisenä, raakileena, rumana ja alasti. Jotenkin just miehenä oleminen tuntuu surullisimmalta maailmassa. Keväisin. Huhtikuussa. Siis mulle. Kun lapsetkin rakastavat vain äitiä.

Onko sulla joitain odotuksia sen suhteen mitä miehen pitäisi olla? Siis tällainen miehenä oleminen näin täyteenbookatussa maailmassa on typerää. Mun poika vihaa mua. Eikä vihaa. Ne on lapsia, ne kokeilee rajoja. Menin tänään sen koksuraivarin jälkeen hakemaan sitä päiviksestä. Tuli iloisesti unihuoneesta. Olin oven takana piilossa. Tiesin mitä tulee tapahtumaan. Nyt naiivi keittiöpsykologinen kysymys. Saitko paljon turvaa ja lämpöä kun olit 1-5 vuotias?

Se tuli reippaana ja iloisena eteiseen ja pysähtyi. Se aavisti pahinta. Apua mä nauran täällä. Sun pitää kirjoittaa tästä kirja. Se näki mut. Tai ihan mistä vaan. Ahaha. Ilmekään ei värähdä. Se putoaa suorilta lattialle. Minuuttiin ei mitään ääntä. Vain sisäänhengitystä. Sitten voimaton maailman surullisen huuto. Mun poika, ihan totta, vihaa mua. 

Anteeksi naurahdus. Jouduin pukemaan sen kuin ruumiin säkkiin ja kantamaan ulos. Kotona kannoin sen eteisen lattialle. Vietättekö aikaa yhdessä? Onko äiti enemmän sellainen että "antakaa isän tehdä rauhassa"? Itkudelirium. Soitin äidille ja laitoin puhelimen pojan korvaan. Kun se kuuli ensimmäisen sanan se tuli tajuihinsa. Itku loppui. Viitisen minuuttia sitä terapiaa ja se oli kävelykunnossa, valmis keskittymään muihin asioihin. Se pystyi unohtamaan miten kamala oli kun isä tuli hakemaan sitä päiväkodista.

Kultarakas. Suoraan sanottuna ei paljon fiilikset nouse tosta. Jutelin sitten keittiön pöydän ääressä. Näitkö ylläolevan kyssärin. Että haluaako se olla mun kaveri ollenkaan. Toi on hyvä kyssäri. Mietin. Äiti tukisti aina kaikista syistä, isää kai vain vihasin. Seitsemänvuotiaana näin vanhan Tuntemattoman. Not good. Ihan perseen vitusta tukistaminen. Äkkiä tajusin että isä voisi joutua sotaan ja siitä voisi päästä sillä tavalla kokonan eroon, ettei se enää ikinä häiritsisi mua ja äitiä. Äkkiä sota alkoi tuntua tosi painostavalta. En saanut unta vikkoon kun ajattelin että isä voi joutua sotaan ja kuolla. Tajusin että rakastankin isää aika paljon. Se on fakta ja se on vaan hyvä muistaa että en nukkunut kunnolla seitsemään vuorokauteen. Psykiatrilla käytiin sitten ja lääkkeillä uneen.

Kysyin, että haluaako se ikinä olla mun kaveri. Se sanoi, että haluaa olla. Kun kysyin, että mikä se vaikea asia on. Niin siitä ei voinut puhua. Saattoi vain katsoa suoraan vakavana silmiin ja vaieta. Yksi terapeuttisimpia kokemuksia on ollut päiväkirjojeni antaminen äidilleni 18 vuotiaana ja isälleni myöhemmin. On tärkeä ymmärtää miten esim turvallisuudentunne on rakentunut. Mitä toi tarkoittaa? Se että vanhemmat kykenevät sanomaan, että mulla oli oikeus mun tunteisiin, ja että oli epäreilua joo. Annoit luettavaksi päiväkirjasi vanhemmille? Mitä HELVETTIÄ!

Miten me ihmisenä rakennumme, siinä on ydinkysymyksinä lapsuuden kokemukset. Minä tapasin tässä joku aika sitten naisen, joka oli ollut minuun rakastunut teininä. Olin silloin kirjoittanut viisvuotiaasta lähtien päiväkirjaa. Mutta teini-iän masennukset olivat vaikeita äidilleni lukea jälkikäteen. Nainen sanoi, että sillä on päiväkirjoissa kirjattuna kaikki minun sanani ja tekoni. Kaikki havainnot. Ja niitä on paljon, koska hän ei muuta tehnyt kuin havainnoi minua. Myöhemmin elämässä törmäyskurssit tulivat sitten isommalla volyymillä.

Myös yölliset puhelinsoitot. Jossain vaiheessa soiteltiin. En tosin muistanut sitä, ennen kuin olin vähän aika ihmeissäni miettinyt asiaa. Vanhemmuussuhteet on hyvä selvittää siloin kun vanhemmat ovat vielä elossa. Oli kamala kuulla siitä. Että tekstit on edelleen olemassa. Oletko puhunut vanhemmillesi miten olet kokenut joitain asioita lapsena? Minulla oli itsellä samanlaisia tarkkailun kohteita kaksi kappaletta. Mutta en kirjoittanut huomioita ylös. Mikä siellä olisi sellaista näin monien vuosien jälkeen, joka olisi hävetttävää tai karseaa? Olit vain teini, lapsi itsekin. En yhtään tiedä mitä siellä on. Sehän on kuin joku salainen arkku, jonka haluaisi kaikista eniten maailmassa ryöstää itselleen. Lukea ja tuhota. En muista niistä ajoista tai kohtaamisista kyseisen henkilön kansa mitään. Enempää kuin puheluista. Muistin kun hän sanoi, vasta pohtimisen jälkeen, että puheluitakin oli. En kiinnittänyt häneen juuri minkäänlaista huomiota silloin. Tunne oli täysin toispuoleinen. Jokainen tietämäni kundi oli rakastunut häneen.

Olen käsitellyt paljon häpeän tunnetta. Se on toinen sellainen ydinjuttu, josta mulla on masters degree. Noi omat ihastuksenkohteeni eivät varmasti huomioineet minua mitenkään. On mahdotonta kuvitella että kukaan toinen poika olisi ollut rakastunut sellaiseen tyttöön. En ikinä milloinkaan koskaan ole yhdellekään tytölle tai naiselle tunnustanut rakkautta. Tapana ei ole lähestyä naisia, joita voisin rakastaa tai joihin voisi ihastua.
  
Olen aina lähtenyt siitä, että rakkaus ei ole minua varten. Ymmärrän tuon hyvin. Samaistuin vain haaveiluun, uneksuntaan, deliriumiin. Paitsi itse rakkauden osalta. Rakkaus on teko. Haaveita en milloinkaan niin julkeasti uskaltaisi häpäistä, että pyrkisin tekemään niistä teon. Mutta rakkauden eri kaavut ja lajit. Se on toinen juttu. Siksi koulussa 9 vuoden ajan tulisesti rakastamani tyttö pitä pitää täysin tietämättömänä siitä että tunsin mitään häntä kohtaan. Oli raskasta näytellä joka ikinen sekunti välinpitämätöntä. Tein taidetta siitä näytelmästä. Mitään ei saanut voida päätellä tunteistani. Kaikki yöt käytin vain tuon yhden tytön ajattelemiseen. Vuosien ja vuosien ajan.

Olen saanut paljon rakkautta vauvasta asti. Halailin tuntemattomia junissa. Äitini ajatteli, että koska olin niin hyväntuulinen, minulla täytyy olla lievä kehitysvamma. Grinhymiö. Mystiikan, sinisilmäsyyden ja fasismin alkeisoppitunti se oli. Kansallisromantiikan syvä ydin. Olisit kieltämättä sopinut syntymään hiukan aiemmin, Wilhelm Reichin kirkoituksissa. Mutta jostain syystä valitsit itse tämän ajan ja suvun ja maan.

Lapseni lähestyvät kaikkia ihmisiä yleensä rohkeasti. Oltiin pojan kanssa viimelauantaina näyttelynavajaisissa. Sun tytär on kuin sinä. Poika tuttustui itseä 2-4 vuotta vanhempiin poikiin ja leikki vielä kello 23 illalla niden kanssa, kun oltiin jatkoilla B:n luona. Mun tytär ei muuten ole missään suhteesa mun kaltainen. Jos tukkapöllyä tulee niin ei ihme. Mutta siinä 7-12 vuotiana ainakin olin ihmisarka. Pakenin vieraita ullakolle. Vastustan fyysistä väkivaltaa. Varsinkin lapsiin kohdistuvaa. Ei kuulosta omien lasteni käytökseltä. Tarkoitin ulkonäköä. Äidin tukkapöllyttävä aggressiivisuus oli kyllä ärsyttävää. Pidin äitiäni äkkipikaisena ja ärsyttävänä, samoin isoäitiäni. He taas olivat riidoissa keskenään.

Mutta sielu taitaa olla aika erilainen. Pojan sielu ehkä myös. Jos olisit saanut erilaista kohtelua lapsena, who knows. Sun tytär vaikuttaa upealta ihmiseltä. Sanavalmis. Kaikki omia sielujaan. Toi koulurakkauden mystisyys ja tunteiden näyttämisen ehdoton tabu määrittää luultavasti mun tätä kansallisromanttisesti patoutunutta fasistista luonnettani. Todella paljon. Sun lapseksi halunneet tulla. Sä et tykkää lokeroimisesta? Mutta teet sitä paljon. Smilehymiö.


Hyväksyn sen että luonnollinen kieli on väkivaltaa, viiltoja todellisuuteen. Mutta en asu kielessä. Tarkoitan siis kielellisesti. En ota sanoja kovin vakavasti. Olisi mahdotonta olla runoilija jos suhtautuisi sanoihin vakavasti. Samalla tavalla olisi mahdotonta olla poliisi, jos suhtautuisi puliukkoihin tunteenomaisesti. Siksi en ehkä käytä kieltä kuin jotain vaarallista tarkkuusvälinettä vaan pikemmin kuin marenkipursotinta.

Lapsen väkivaltainen kohtelu ei ole ok. Se joka vitsaa säätää lastaan vihaa. Oikeasti siinä on kyse paimensauvasta ja lampaiden ohjaamisesta. Sauvalla ei hakata. En osaa sanoa kuinka paljon äitini luonne on vaikuttanut kaikkeen. Ehkä paljonkin. Lempeyttä sain lähinnä äidin isältä. Jota kaikki pitivät maailman vähiten lempeänä ihmisenä. Sinä näytit että olet olemassa ja pystyt häneen vaikuttamaan. Hulluna sotatraumaatikkona sitä pidettiin. Minulle hän oli luottohenkilö. Ensimmäisestä juopottelukokemuksestanikin vielä kerroin hänelle. Millainen on ollut äitisi suhde isäänsä ja äitiinsä? Tein paljon juttuja vaarin kanssa. Olin ehkä ainoa ihminen joka hänestä piti. Ei tarvitse tähän kirjoittaa ihan kaikkea kuitenkaan.

Ne ovat aiheet, joissa kaikki liittyy kaikkeen. Äidin suhde isäänsä oli sama kuin äitini suhde minuun. Yksilö perheeseen, perhe sukuun, suku yhteiskuntaan. Toisaalta surkutteleva, silloin kun ei jaksa arvostella tai päivitellä. Sinulla on mahdollisuus lopettaa kiertokulku. Annatko tukkapöllyjä? Lopeta. En ole tukkapöllyä antanut. Hyvä. Joskus vähän koputan päähän, että onko ketään kotona. Nurkassa on oltu muutaman kerran. Mutta sen jälkeen kun vanhemmat alkoivat istua nurkassa enemmän kuin lapset, luovuttiin koko käytännöstä. Tytär oppi nopeasti, että saamalla kiinni vanhemmat ristiriitaisuuksista ja töppöilystä, voi laittaa ne nurkkaan.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com