26.4.2016

Gurdjieffin opetuksessa kuten myös kristinuskossa monet piirteet tulevat Platonilta ja uusplatonistisilta mystikoilta. Platonin filosofiassa on tärkeä ymmärtää, että filosofia oli vain oheislukemistoa tärkeämmälle asialle, joka mysteeriuskonnot. Mysteeriuskontojen ydin oli Kreikassa seremonia, jossa nautittiin kykeon-juomaa.

Kukaan ei voinut olla initioitu mysteereihin tai tavallaan edes tietää niistä mitään ilman tätä rituaalia ja pyhää juomaa. On vaikea tietää millaisesta lääkkeestä oli kysymys. Mutta jos se oli yhtään sukua sille lääkkeelle, jota Koleeramäki oli juuri maistanut, saattoi kyllä sanoa ainakin sen, että lääkettä kokeilematta ei voinut tietää mitään siitä mitä se opettaa. Ei siis voinut tietää sitä, mistä uskonnossa oli kysymys. Mihin oikeastaan uskottiin, ja mitä uskominen oli.

Uskominenhan ei ollut mitään, muille kuin niille alaikäisille, jotka eivät vielä olleet päässet initiaatioon. Initioidun ei enää tarvinnut uskoa, koska hän jo tiesi.
 
Koleeramäki ajatteli sitä kuinka kristinuskossa nämä todella ällistyttävät lääkkeet oli vaihdettu ehtoollisviiniin, jolla ei ole käytännössä mitään pyhää vaikutusta, ellei alkoholin tuottamaa sosiaalisen kontrollin höltymistä ajattele jotenkin dionyysisen pyhäksi. Koleeramäen ei tehnyt mieli ajatella niin. Pikemmin kysymys oli karkeasta huijauksesta ja harhaanjohtamisesta. Kristinuskossa oli vain mysteerin ulkonainen muoto, tyhjät kuoret ilman elävää väkevää, pornotähdet pysäyttävää sisältöä.

Oli siis syytä muistaa, että jokainen niistä traditioista joihin Gurjieff nojasi oli tavalla tai toisella luonteeltaan mysteeriuskonto. Jokaisen tradition ytimessä oli tämä referentiaalinen kokemus, jonka alttarin kristinusko oli vallannut, ja josta se oli sitten syrjäyttänyt itse esityksen, itse kokemuksen, itse sisällön. Se oli näyttämöllä ja näytteli vuosisadasta toiseen tyhjää näytelmää ilman sisältöä. Kukaan sen uskonnon harjoittajista ei todella ollut initioitu. He olivat itseasiassa huonommassa asemassa kuin teini-ikäiset kreikassa, joiden tehtävä oli vain uskoa. Kristinuskon myöhäisinä vuosisatoina, kukaan ei enää voinut uskoa mihinkään. Ei ollut mitään pornotähden pysäyttävää väkevyyttä. 

Koleeramäestä, joka päätutkimusalana oli häväistyn ihmisen viheliäisyys, oli aiheellista kysyä, saattoiko joku yksilö tehdä vuosikausia työtä itsensä kanssa tietämättä lainkaan sitä, miten ällistyttäviin vaikutuksiin ja ominaisuuksiin siinä työssä joskus alunperin pyrittiin. Henkiset treinerit psyykkasivat ihmisiä ties mihin, mutta he eivät tarjonneet referenssiä siitä, mihin oli pyrittävä. Helposti tuli mieleen se, että ainakaan kovin nopeasta edistymisesta ei silloin saattanut olla kysymys. Ehtikö tavallinen osallistuja elämänsä aikana edistyä lainkaan, sitäkin oli hauska silloin tällöin pohdiskella. Ainakaan kovin moni länsimaisen vanhustenhuollon asiakas ei tällä haavaa korkeamman viisauden valoa loistanut. Suomen Turku, tuo kaiken ihmisellisen vierauden tyyssijä, jossa Koleeramäki salatieteellisiä tutkimuksiaan rakensi, oli tässäkin asiassa muita edellä, mutta siitä myöhemmin.

Ongelma oli vain referenssi ja sen selvyys. Jos referenssi oli selvillä, oli kaikki työ hyödyllistä. Riitti kun kerran elämässä kävi Eleusiin mysteereissä ja muisti kokemansa elämänsä loppuun.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com