11.3.2016

SÄTEILEVÄT PÄÄT, FOLIOHATTUPUVUSTAJAT


"Harva asia pönkittää omanarvontuntoa yhtä paljon kuin ihmiset, joilla ei ole selkärankaa sanoa 'ei' ja jotka yrittävät kiemurrella tilanteesta olemalla vastaamatta ollenkaan. Tunnustan, että minulla on tapana kiusata näitä pommittamalla lisäkysymyksillä ikäänkuin en olisi huomannut mitään."TP

Voi ajatella myös, että "kyllä" tapausta. Joidenkin ihmisten koko elämä perustuu vain siihen, että heillä on salaisuus, jota he eivät myönnä. Salaisuuden jäljille päässeet teoreetikot inttävät inttämistään. Mutta salaisuuden haltijan toiminta perustuu tiukkaan "tunnustamatta jättämiseen" kuulustelussa. Vaikenemiseen ilman argumentaatiota tai selityksiä, tietäen hyvin, että kuulustelijoilla ei ole täysin vedenpitäviä ja vakuuttavia todisteita mistään.  

Salaliittoteoriat muuttuvat palkitseviksi silloin kun pääsee itse kurkistamaan sellaisen sisäpuolelle ja sitten seuraa teorianmuodostajien (outsidereiden) ja teoreetikkojen päähän foliohattua asettelevien (insidereiden) psykologisia mekanismeja.

Kysymyshän on aina siitä, että ulkopuolinen arvailee sisäpiirin toimintaan liikaa. Mielikuvitus väkisinkin loihtii ainakin muutamia piirteitä jotka eivät oikeasti kuulu sisäpiiriin. Kun taas sisäpiiriläisen psykologiaa on kiistää sisäpiirin olemassaolo sinänsä.
 
Esimerkiksi taiteessa tästä seuraava psykologia on taiteen korostaminen "oikeana työnä". Ikään kuin apurahataiteilija ei olisikaan syvällä eliitin tatuoinneissa vaan ihan tavallinen tatuoimaton tuntipalkansaaja äheltämässä käsityöläisrutiinilla ilman luovuutta.

Toinen tätä samaa psykologiaa on "käsityöläisyyden korostaminen taiteessa" vaikka parhaassa taiteessa ei juuri ole käsityötä, koska työtapojen ääretön tehokkuus ja nerokkuus, liikkuva keveys ja suunnaton taikuritaito vähentään rutiininomaisen työn määrän minimiin.
 
Itse en pysty sanomaan kummat tarjoavat laadukkaampaa viihdettä, salaliittoteoreetikot vai foliohattupuvustajat. Tunteita kuitenkin herättää enemmän sisäpiiriläiset, jotka pystyvät aina saamaan aikaan kateuden jollakin puhtaasti materiaalisella tämän tunteen härättämiseen tarkasti suunnitellulla välineellä.
 
Salaliittoteoreetikko taas ei herätä mielenkiintoa tai tunteita muissa kuin sisäpiiriläisissä.

Sisäpiirin psykologiseen vaistoon kuuluu tietysti katkeruuden tuottaminen rakentamalla salaiset yhteisöt vesitiiviisti periytyviksi. He ovat pujottelukeppekä katkeruuden väistelijän suurpujotteluradalla, eikä heillä ole mitään muuta olemisen tarkoitusta kuin olla näitä pujottelukeppejä keräämässä tarkkaavaisen syöksylaskijan herpaantumatonta vaikka pikaisesti ohikiitävää huomiota.

Tavallaan näiden kaikkea maailman biologisiksi muodostelmiksi kertyneen ikävyyden ja kiusanteon kiteytymien koko olemassa olo on yhtä suurta perinnönjakotilaisuutta tai lahjottua perennönjako-oikeudenkäyntiä. He eivät halua, että biologisessa elämässä olisi muita sävyjä kuin kavalletun perinnön maku.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com