15.3.2016

PIMEYDEN VEDONLYÖJÄT, VALONSYÖJÄT

1.

Jos ajattelee sitä, mistä syystä koin tarvetta 2000-luvun alussa kritisoida suomalaista 90-luvun runouden henkistä ilmapiiriä, voi sanoa, että syy oli tämä: ensin luodaan "mustepulon" pimeys, sitten tehdään itse valitusta vallitsevasta olotilasta ja toimintaympäristöstä, eli hirttäjäisten säkkipimeydestä, kirjoittamisen pääaihe.
 
Pimeyden kriitikot raahataan saunan taakse ja ammutaan.
 
Tällä hetkellä vallitsevan ilmapiirin paikalta haistamme jälleen saman traumatodellisuuden läsnäolon. Suurella tyytyväisyydellä ollaan taas rauhoituttu tilanteeseen, jossa vastavoimaa pimeydelle ei äkkiä ole.

Pohjimmiltaan tällainen pohjavire (pikemmin kuin estetiikka, sillä tämä pohjavire nielee ja syleilee kaikki ilmiasut) ei ole tietoista suomalaisena toimintana. Kysymys on ruotsalaisen vallan indoktrinoimasta traumasta suomalaisen kulttuurin henkiseen perimään. Tästä on tehty "traditio" ja juomalaulu.

Jos katsoo englantilaista nykyrunoutta, tai mitä hyvänsä kiinnostavinta kansainvälistä nykyrunoutta, siinä ei näy jälkeäkään tällaisesta. Hakemalla voidaan löytää "hengenheimolaisia": postmoderni thatcherläinen kulttuuripolitiikka länsimaissa on omiaan tuottamaan mustaa läpikyynistä nihilismiä.
 
Kun kulttuurilla on tällaisia ystäviä, ei se vihollisia tarvitse.
 

2.

Kentän toimijat tuntuvat tiedostavan paljon kaikenlaista, mutta eivät tätä yhtä syvää tosiasiaa tästä "sivistyksen" henkisestä kieliopista. Sivistyksen kieliopissa Ruotsi on Lucifer, valontuoja, messias ja Vatikaani syvin mahdollinen metataso, jolla lymyävät vain Antti Nylenin kaltaiset täysin rauhoitetut häkellyttävästä suoja-asemasta nauttivat suurvisiirit. Tämä ideoiden vitsakimppu pitää tietysti sisällään tiukemmin kuin mikään muu rakenne ikuisen syvän hienovaraisesti naamioidun spirituaalisen venäjävihan idean.  

Eliitti papistona ja valta magiana on tämä uskonto. Vatikanin disharmonian magia: luodaan helvettipelko ja eliitin hegemonia. Kirkko tuotetaan pelastusrenkaaksi.

Tämän kuvion kritisoiminen on hyvin vaikeaa. Kriitikot suljetaan ulos ja vaietaan kovalla tarkasti ohjatulla ja riittävästi resursoidulla kompressiolla. On vaikea saada millään keinolla menemaan yhteenkään yksilötietoisuuteen perille sitä, että tässä koko kuviossa saattaisi olla jotakin vialla, tai ainakin kritisoimisen mahdollisuus.

Tosiasissa yhteisö on jo vakavassa kriisissä ja hajoamistilassa. Hegemonia, eliittiin samaistuinen, on nostettu elämän ainoaksi tarkoitukseksi ja kaikki muu on kirjoitettu "tyhjyyden ympärillä pyörimiseksi". Totuudella ei ole tehtävää tällaisessa sopimusvalheen hovissa. Kaikki on välineellistä kun valta itsessään on ikonimaalattu Kristus Pantokratoriksi, jokapäiväisen palvonnan kohteeksi.
  
Esiinnostettu ja näkyvin nykyrunous nimen omaan juhlii tätä asian tilaa olevana ja pysyvänä. Tilan tarkkakaan kuvaaminen (jos kohta mitään tiedostamattoman kerroksiin ulottuvaa syvää analyysiä ei ole näköpiirissä) ei suinkaan ole tarkoitettu kritiikkiksi vaan rituaalin mausteeksi.


3.  

Vastakysymyksenä voi tietysti esittää sen, että pitääkö runouden tai kirjallisuuden yleisemminkään ryhtyä aikakautensa vastaääneksi tai positiivisen vaihtoehdon muotoilijaksi. Vai ainoastaan vain kuvata sisältä, tarkasti.  
 
Tämä kysymys, johon ilmeisesti useimmat vastaavat jälkimmäisellä tavalla, tekee selväksi aika paljon oman suhteeni kirjallisuuteen. Voin sanoa, etten ole kiinnostunut osallistumaan jälkimmäiseen projektiin. On niin paljon muuta mielekkäämpää tekemistä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com