14.3.2016

Eilen oli serkun hautajaiset. En ollut kovin läheinen. Läheisten voimakas kuuma suruvärähtely tarttui ja kyyneleet pulppusivat. En edes tiennyt miltä arkussa makaava henkilö nykyään ulkonaisesti näytti, olin emotionaalisesti tyyni, kyyneleet vain yhtäkkiä purskahtivat. Rintakehässä ja vatsanpohjassa tuntui vallitseva polttavuus. En edes muista koska olen viimeksi itkenyt kunnolla. Isoäidin hautajaisissa joskus 90-luvun lopulla ainakin itkin ihan samalla tavalla.
   
Tänään pikkupoika kampesi itsensä huonejärjestyksen jälkeen seinällä nojanneen yli kaksimetrisen ovipeilin taakse ja kaatoi sen lattialle. Siinä meni peilipintaa rikki koko elämän edestä. Tytär olisi voinut olla tappavan giljotiinin alla, mutta oli keittiössä sillä hetkellä. Poika istui kiltisti tunnin verran ämpärin päällä nurkassa. Toisaalta syy oli myös meidän, koska olimme jättäneet tällaisen mahdollisuuden auki.
 
Sitten vielä luin netistä uutisen lähikylässä kadonneesta kolmivuotiaasta. Toisessa myöhemmin tulleessa uutisessa kerrottiin, että lapsi oli kävellyt kotipihasta joen jäälle ja hukkunut.

Päivä oli muuten kyllä toimelias äänitutkimuksien suhteen. Kävin vielä myöhään illalla neljän kilometrin lenkillä.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com