26.2.2016

Kellopeliappelsiinin Alex kuuntelee Beethovenia harjoittaessaan sadismia. Itse kuuntelen Sairas T:n Suljetut ovet harjoittaessani laupeuden tekoja. Luontolyriikkaa kirjoitetaan yleensä deathmetalluurit korvilla.

Miksi politiikassa performanssi ei pysy taiteena?



Koska politiikassa sanan ja teon välillä vallitsee erilainen suhde kuin taiteessa.



Politiikan näyttämöllä sana ja teko ovat yhtä tai ovat olematta yhtä eri tavalla kuin taiteessa. Taiteena Orwellin 1984 on varoitus. Politiikkana se on toimintaohje.



Taiteen näyttämö on eristetty omaksi instituutiokseen etäisyyden päähän yhteiskunnasta. (Tässä tapauksessa kysymys on juuri tämän instituution määrittelyn selkeydestä.)


Teatterin ovella lukee suurin kirjaimin: täällä sanottu ja tehty EI OLE TOTTA.

 
Onko näihin tapauksiin suhtautumisessa kaksoisstandardit? Miksi kansantaiteilija Seppo Lehdon taidetta ei hyväksytty, mutta Sairas T hyväksytään?


Taideisntituutio joutuu tietysti kokoajan uudelleenmäärittelyn kohteeksi. Kokoajan on vaara menettää "taide"-status "politiikka"-statukselle. Sairas T:n kaltaisilta tapauksilta instituutio voi suojautua antamalla albumille nolla tähteä. Sofi Oksasen kaltaisilta tapauksilta instituutio ei välittänyt suojautua ja tuli niin muodoin itse kyseenalaiseksi.


Rita Dahl Kulttuurivihkoissa Jussi Parviaisen autenttisesta taidekäsityksestä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Performanssin huonouskin voi osaltaan selittää käsittämättömyyttä.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com