20.2.2016

KÄÄNTEINEN NEUVOSTOLIITO MUUNNOS

Kun puhutaan täysin praktisista totalitaarisista järjestelmistä, kuten islamilaisesta maailmasta, on hyvin kuvaavaa, että käytäntöjen syihin ei oteta minkäänlaista kantaa tai syitä ei analysoida. Esimerkiksi burkan käyttö on tällainen asia, jonka syitä länsimaissa ei analysoida.

Kaikki asiat islamilaisessa maailmassa perustuvat äärimmäiseen epätasa-arvoon ja pääomien (varsinkin biologisten) äärimmäisen epätasaiseen jakoon. Epätasaisen jaon ainoa syy taas on kaikissa järjestelmissä se, että se tuottaa suurta mielihyvää psykopaateille ja muille mielisairaille. Siksi myös burka on osa tätä rakennetta.

Luultavasti burkan ajatus myydään psykologisesti kansanmiehille sillä, että burka estää eliitin jäseniä tunnistamasta heidän kauniita vaimojaan ja siten viettelemästä heitä itselleen. Islamilaisessa maailmassa on tietenkin sääntö, että kaikki geneettisesti vahva aines kuuluu eliitille ja vain jäännökset kansalle. Siksi kaikki kauniit tyttölapset ovat eliitin omaisuutta. Toisaalta burka suojaa toiseen suuntaa, ja tietenkin paljon tehokkaammin, eliittiä, jotta eliitin naisten suurempi kauneus ja terveys ei paljastuisi kansanmiehille.

Uskon, että syy siihen, miksi näitä asioita ei länsimaissa analysoida on (vale)vihervasemmistolainen: samanlainen totalitarismi halutaan tuoda meillekin.

Moniavioisuus on suora seuraus tästä biopoliittisesta prosessista: kun ns. alfaurosten ja -naarasten ero muihin kasvaa riittävän suureksi ja kun heitä on enää hyvin vähän, on kuka hyvänsä lopulta valmis mieluummin jakamaan vaikka sadan muun kanssa yhden tuollaisen naaraan tai uroksen kuin tyytyisi omaan rakkaaseen ei-alfaansa. Prosessia voisi kutsua käänteinen-Neuvostoliitto-muunnokseksi. Neuvostoliiton ainoa filosofinen perusta oli pyrkimys saada aikaan islamilaiselle maailmalle käänteinen biopoliittinen prosessi. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä pirullinen luenta, joskin tuttuun tyyliisi hitusen fasistinen siinä mielessä, että verenperinnöllä selitetään asioita, jotka eivät ilmiselvästi sen piiriin kuulu.
Kelasin nimittäin äsken, mikä tässä hiertää, ja en oikein osannut sanoa tähän aluksi muuta kuin kaiken mitä olen edellisten viiden vuoden aikana miettinyt, kunnes tuli mieleen hahmo Kunderan uusimmasta, Quaquelique. Tai no ei hän, vaan eräs oma tuttuni, mutta kutsuttakoon häntä anonyymisyyssyistä tuolla nimellä.
Eli kysymys kuuluu. Quaquelique ei saanut seksiä tajutakseni alle kaksikymppisenä koskaan. Syinä ujous, herkkyys ja naiivius. Nykyään kun Quaquelique kävelee baariin, saat olla varma, että iltaasi tulee happamoittamaan Quaqueliquen suunnaton naissuosio (tässä tapauksessa tosin ei ole kyseessä pariisilainen, vaan kirkkonummelainen Quaquelique, eli naaraatkaan eivät ole välttämättä sensuelleja sivistyksettäriä vaan semmoisia mitä Lady Moonissa nyt näkee).
Kuten romaanissa, myös postmodernissa tosielämässä Quaqueliquen menestys perustuu kuitenkin rakenteellisesti samanlaisiin, feminismin ja vähän muidenin ideologioiden teoriat aamupalaksi syöviin syihin. Esimerkiksi Quaquelique ei ole mikään hyvä seuramies, joka antaa itsestään toisille paljon, vakuuttaa heidät tai pitää huolta. Quaquelique ei ole klassisessa mielessä mitään kovin äärimmäistä, ellei ajan hengen mukaan asiaankuuluvaa treenattua (jopa treeneillä särjettyä) vartaloa lasketa, eikä häntä ainakaan voi missään nimessä vilpittömästä naissuvun ihailemisesta syyttää.
Vaikuttaisi miltei, että Kirkkonummen Quaqueliquen motiivi on perimmältä homoeroottinen, eli hän on oikeastaan lähtenyt hedonismin tielle korjatakseen itsetuntoaan ja kerätäkseen arvostusta miesten maailmassa kuin tennistähti ATP-pisteitä. Saattaa ehkä saada jotain sadistista nautintoa kilpakosijoiden nujertamisesta, mutta tästä en ole varma; voi olla myös, ettei häntä tuo puoli kiinnosta ollenkaan. Kundera vaikuttaa ihannoivan uusimmassa teoksessaan Quaqueliquen tietynlaista selviytyjän elämänviisautta, itse kuitenkin lisään reunahuomautuksena, että ainakin postmoderni suomalainen Quaquelique lienee niinkin hyvinvoivaksi ja "suosituksi" ihmiseksi verraten lähellä itsemurhaa.
Quaqueliquen metodi perustunee yleiseen seksuaalisuuden alaspainamiseen siinä käänteisessä mielessä, että hän joka solullaan tunnustaa seksin tapahtuvan "tiskin alla", depersonalisaation tilassa, manalassa. Hän on omaksunut manalan säännöt, eli täydellisen kyynisyyden, epäempatian ja hämmentymättömyyden, ja tulokset kirkkonummelaisnaaraiden tilapäisvaleisänä ovat uskomattoman hyviä.
Kirjoitan Quaqueliquesta tähän siksi, koska hän on peilauksen kautta ehkä paras kuvaus siitä aviojärjestelmästä, jossa elämme. Quaqueliquen matkaan lähtevät ilmeisesti perimmiltään yksiavioisuuten sopeutumiskykyiset ja -haluiset neitoset, eivät kuitenkaan kaikkein kompleksisimmat ("älykkäimmät").
Niin, palatakseni kysymykseesi: onko Quaquelique alfa?

Anonyymi kirjoitti...

(siis ei kysymykseeSI vaan kysymykseeNI)

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com