16.1.2016

LAHJAKKUUS JA PÄÄOMA

Taiteen ja tieteen yhteydessä nousee jatkuvasti esiin kysymys lahjakkuudesta ja lahjattomuudesta. Kyky tehdä vastaa tietyn energian määrää ja jalostusastetta. Energia ja sen laatu on osittain riippumatonta yksilöstä. Lahjakkuus on osittain epäpersoonallista samalla tavalla kuin pääoma. Lahjakkuus käyttäytyy kuin pääoma, se kasaantuu samalla tavalla, ja se pakenee samalla tavalla. Lahjakkuus ei ole pohjimmiltaan ja mitattavasti kenenkään omistuksessa, se voidaan ottaa keneltä hyvänsä milloin hyvänsä pois, samoin kuin pääoma. Silti toisia ihmisiä sanotaan rikkaiksi ja toisia köyhiksi. Ikään kuin tämä ominaisuus olisi pysyvä ja perimmäinen identiteetti. Energiaa voi jotenkin lähtökohtaisesti olla hyvin erilaiset määrät. Toisilta energian poisottaminen on vaikeampaa kuin toisilta. Toiset ovat tietoisempia energian jalostamisen prosessista kuin toiset. Lahjakkuusenergia voi syntyä vahingossakin, mutta sellainen riistetään kai aina. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Itse haluaisin heittää tässä vaiheessa tähän soppaan etymologisen lusikkani.
Eli miten huomaan näitä termejä käyttäneeni.

1) Yleinen keskieurooppalainen ja itäeurooppalainen diskurssi. Historiallisista syistä "wieninjuutalaiseen" ja itäeurooppalaiseen kielenkäyttöön lahjakkuus-termi nivoutuu erittäin hyvin. Se on lyömäase ansiottomassa asemassa olevia kohtaan, joita noilla seuduin on eri vaiheissa riittänyt. Samalla toiseen suuntaan se on jonkinlaista kitsinvihaan kulminoituvaa "alkuporvarillista" keskinkertaisuusinhoa, inhoa itseisarvoista mukavuuden ja turvan tavoittelua kohtaan.

2) S. J. Lec. Osittain ks. ed. Lecin "diskurssissa" lahjaton voi olla yhtä hyvin sävelkorvaton avangäärd-muusikko kuin sivistymätön politrukki. "Lahjaton" onkin Lecillä eräänlainen kirosana, jonka piiriin voi kuulua kuka vain, joka "ei saanut holokaustia estettyä", siis jossain erittäin laajassa mielessä.

3) Anton Tshehov. Tämä on endogeenisin ja vähiten leikillinen käyttötapa. "Astuin huoneeseen ja aistin hänen lahjattomuutensa." Tämä nyt oli ensi kertaa tämän lauseen parikymppisenä lukiessani yksinkertaisesti se kokemus, joka minulla tuohon aikaan usein oli. Esim. ketkä tahansa "aikuiset" jotka ilmeisen epägehennalaisesta positiostaan yrittivät kertoa minulle, "miten asiat ovat". (1) Tässä ehkä viitataan johonkin introspektioylivoimaan, joka muodostuu suhteessa niihin, jotka saavuttavat/"saavuttavat" asioita elämässä ilman ihmeempiä ponnistuksia ja kiertoteitä.

Haluan siis tunnustaa, että vaikka ylläolevista pidän kiinni, en usko että "lahjakkuudella"
ja "lahjattomuudella" on "aikuisten oikeasti" ontologiset vastineensa reaalielämässä tuossa ylempänä ansiokkaasti erittelemässäsi mielessä, eli että joku nyt vain olisi tyystin lahjakas ja joku ei.

Termi on kuitenkin käyttökelpoinen, kun esim. joku oikeuttaa jotain Stubbia, äärimmäisen banaalilta vaikuttavan ihmisen mainitakseni, meritokratialla. "Lahjakkuus" on ehkäpä myös jotain mikä on per definitionem hieman semmoista, että se jakaa väestön itsensä suhteen yhtäältä ymmärtävään vähemmistöön ja toisaalta enemmistöön joka ei aisti lahjakkuutta ainakaan realisoitumattomana, eikä näin muodoin tietenkään osaa myöskään erotella jälkikäteen, missä määrin ja kohdin kulloisessakin jumalgalleriassa on substanssia.

Kuitenkin ilman temperamenttianalyysiä ei voi ymmärtää, miten tuollaisia termejä väärin- tai epäymmärretyksi itsensä tunteva tulee käyttäneeksi. Tähdennän että reaalielämässä en kuljeksi kadulla jaoettelemassa ihmisiä lahjakkaisiin ja lahjattomiin. Tää on taas vähän tätä Friedell-settiä osin.

-A-

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com