31.8.2015

Arhilta asiallinen saarna.

Soundtrackiksi tähän sopii Edward Artemievin Territory of Love (2005). Syvämoskova. Äärimmäinen venäläinen kaiho. Äärimmäinen sentimento vailla mitään jähmettynyttä. Täysi venäläinen pohjavirtaus. Joka yleistyy myös muihin pohjavirtauksiin. Vuoristorata ehkä on venäläinen keksintö, mutta sielu ei ole.

PIMEÄMÖDERNI

Ehkä siitä voisi keskustella onko varsinainen arabipommi länsimaiden (kolonialismin ja uuskolonialismin pitkä historia) vai profeetta Muhammedin luoma. Jenkit tietysti ovat sytyttäneet sytytyslangan ja luikkineet hihitellet takavasemmalle. Jenkit rakastavat tällaisten lantapommien räjäyttelyä. Voiko heitä siitä syyttää? Ihmisiä kun ovat. Jokaisella on ironian ja huumorin tajunsa. Jenkeillä se on vähän saastaisempi kuin muilla. Mutta jokaisen on pakko tunnustaa, että arabimeiningillä ei mennä enää tästä aikakaudesta eteenpäin. Joku muutos on tultava. Jotain fataalia täytyy kohta tapahtua tässä pahaenteisessä tapahtumattomuudessa, jota pimeämöderniksi aikakaudeksi kutsutaan.
G-työn ydin on symbolinen vaihto. Tämäkin työ voidaan vietellä ja kaapata samalla logiikalla kuin mikä hyvänsä. Kaikki tällainen toiminta on jo valmiiksi osittain kaapattua ja harhaanjohdettua kapitalismissa. Siksi vaihto (työ) on tavattoman tehotonta, ellei sitä tee henkilöt, jotka käsittävät täydellisesti toimintaolosuhteiden haasteet. Ensinnäkään symbolista vaihtoa ei ole jos pohjavirtaus on imeytynyt ilmiasuun, koska siinä tapauksessa mitään ilmiasun ulkopuolista vaihdettava ei ole. Toiseksi vaihtoa ei voi suorittaa kapitalismin olosuhteissa turvallisesti ellei pohjavirtauksen kanssa ole tehty paljon työtä ja ellei sen liikettä pysty tarkkailemaan noosfäärisellä visiolla. Kapitalismin oloissa symbolinen väkivalta tapahtuu myös tiedostamattomasti ja vahingossa, eikä vain tiedostettuna.  

Kaikki Baurdillardin ja Marxin käsitemerkityksen löytyvät Gurdjieffilta muunnettuna symbolisen vaihdon tasolle. Symbolisesta väkivallasta käytin itse aikaisemmin muoton gurdjieffriisto. Pohjavirtaus on gurdjieffpääoma. 

Suuret globaalit tietoverkostot mahdollistavat kenties aidompia ja suojatumpia symbolisen vaihdon tapoja. Ongelma on jälleen kapitalismi. Symbolinen vaihto ei virtuaalisella tasolla onnistu jos pohjavirtaus on jo imeytynyt ilmiasuun, joka on kapitalismin synkkä päämäärä. Toimijoiden täytyy siis olla äärimmäisen tietoisia heitä rajoittavista epämääräisyyksistä. Mutta tämä simulaatioiden kiertämisen mahdollisuus on kuitenkin reaalisena ja teknisenä olemassa.    

On hyvä pitää kiinni lokaalisuuden periaatteessta, juuri siksi, että ihmiset asuvat lokaalisti, ja ilman lokaalia ulottuvuutta ei VOI OLLA mitään demokratiaa. Tämä on hyvä rajaus. Ei ole syytä laittaa globaalia ja lokaalia täysin törmäyskurssille, koska globaalissa on hyviä puolia. Globaalin hyviä puolia on vapaa globaali symbolinen vaihto. Kaiken talouden globalisoitumisessa taas on huonona puolena järjetön lokaalin alistaminen. Demokratia on tietysti koko pallon demokratiaa. Mutta se on myös pienempien yksikköjen demokratiaa. Nämä ovat rinakkaisia. Näyttää siltä että lokaalia ei pysty turvaamaan kunnolla edes kansallisvaltiot. Nationalismin kohosteisuus on merkki voimattomuudesta.

SKENE

Sosiaalinen simulaatio on sosiaalisuutta ilman symbolista vaihtoa.

SYMBOLINEN VAIHTO ON "SOSIAALISEN" YDIN

Kapitalismi olisi toimiva järjestelmä, ellei se patoaisi symbolista vaihtoa.

Jostain syystä Merkurius (Hermes) on sekä kaupankävijöiden että esoteerikkojen jumala. Näin on siksi, että tämä yksi jumala kuvaa sekä taloudellista että symbolista vaihtoa, joita ei mytologia erota.
Taloudellista vaihtoa on se, mikä taloudellisessa toiminnassa on olennaista. Symbolista vaihtoa on se, mikä "sosiaalisuudessa" on olennaista. Kun nämä asiat erotetaan toisistaan, tehdään eräänlaista väkivaltaa maailman perusolemukselle.

Tämän synnin Eurooppalainen historia alkaa Temppeliherrain ritarikunnan teloituksella. Huhujen varjolla Filip IV vangitutti kaikki Ranskan temppeliherrat samana päivänä, mustana perjantaina 13. lokakuuta vuonna 1307. Symbolisen vaihdon ammattilaisia, jotka harjoittivat myös euroopan menestyksellisintä pankkitoimintaa, ja joiden pankkitoimintakäytännöt ovat edelleen eurooppalaisuuden ytimessä, syytettiin kerettiläisyydestä. Vuonna 1310 satoja ranskalaisia temppeliherroja poltettiin roviolla harhaoppisina, ja vuonna 1312 Klemens V julisti Temppeliherrain ritarikunnan lakkautetuksi.

Tragedian syy on kuninkaan mustasukkaisuus symbolisen vaihdon tuottaman pääoman edessä, jota temppeliherrat hallitsivat. Myöhemmin kiihtyneen symbolisen vaihdon viettelemisen, soluttamisen, harhaanjohtamisen, korruptoinnin, kääntäminen, hajottamisen, tukahduttamisen ja patoamisen keinot ovat käyneet hienovaraisemmiksi, varsinkin Vapaamuurarijärjestöjen kaappaauksen jälkeen 1700-luvun lopulla. Mitä voimakkaammin symbolinen vaihto pakeni suljettuihin salaseuroihin, sen voimakkaammin niitä solutettiin illuminaateilla. Nykyinen kapitalismi on perinyt tämän mustasukkaisuuden ja toteuttanut puhdistusta symbolisen vaihdon alueella tehokkaammin kuin yksikään toinen tyranni.

Tämän (symboliseksi muuttuneen) väkivallan seurauksena kaupankäynti ajoittain tulee vastustuskyvyttömäksi muille voimille, jotka tuottavat taantuman eli depression. Depressio tapahtuu aluksi vain symbolisen vaihdon alueella. Ilmenee, että depressiossa symbolisen vaihdon ylläpitämä pohjavirtaus ei enää kosketa ilmiasua. Ilmiasut jähmettyvät ja niiden taloudellinen vaihto jähmettyy.

Nykykoulutuksen kyllästämätt ihmiset, joiden ainoat psykologiset ominaisuudet ovat välinpitämättömyys ja kärsimättömyys, ovat kaukana tällaisien ensimmäisien perusperiaatteiden käsittämisestä.

Kapitalismi jatkaa symbolisen vaihdon kohtelemista ennaltaehkäistävänä terrorismina. Syöpätutkijat meistä, jos he olisivat edes kerran rehellisiä itselleen, voisivat nähdä tässä tarkan analogian oman objektinsa dynamiikkaan. Jos järjestelmän dynaamisen toiminnan kannalta on välttämätöntä, että symbolinen vaihto ruokkii taloudellista vaihtoa ja taloudellinen vaihto viettele symbolista vaihtoa, mikään ei voisi olla tuhoisampaa tälle järjestykselle kuin se, että taloudellinen vaihto julistaa symboliselle vaihdolle terrorismin vastaisen sodan. On nähtävä, että tämä on systeemin sisäisen autoimmuniteettisairaus.

Ellei kapitalismi pysty korjaamaan tätä tilaa, se joutuu terminaalivaiheeseen.

30.8.2015

POHJAVIRTAUS JA GEOPOLITIIKKA

Geopolitiikan topologiassa ei ole sellaisia käsitteitä kuin subjekti tai objekti. Geopolitiikka ei tarvitse niitä. Sillä on niin paljon tärkeämpääkin ajateltavaa.

Noosfääri on geopoliittinen käsite. Se tarkoittaa tietoisuuden tilaa, tai pikemmin visiota, jonka yksilö muodostaa paikallisen pohjavirtauksen aistimuksestaan. Tuo aistimus on häilyvä. Se voi olla yksilöllisesti heikompi tai vahvempi. Noosfäärinen mieli on tämän aistimuksen ja vision suorittava kokonaisuus. Noosfäälinen identiteetti on tässä aistimuksessa syntyvä olemistapa. Mutta ei ole olemassa noosfääristä subjektia tai objektia. Tällainen erottelu on tarpeeton.  

Jos postmodernin todellisuuden globaali hyperreaalinen tila korvaa pohjavirtauksen simulaatiolla, silloin sellaiset asiat kuin perinteisesti käsitetty kansallinen identiteetti ja kulttuuri lakkaavat olemasta. Ne eivät voi enää uusintaa itseään tasolla jossa elävän pohjavirtauksen kosketus elävään ilmiasuun hedelmöittää kulttuurin ja identiteetin.

Perinteisesti osallistuminen näihin identiteetteihin ja kulttuureihin ei ole edellyttänyt noosfääristä havaintoa niiden syntymekanismista. 

Simulaatiossa pohjavirtaus on järmettynyt ja imeytynyt ilmiasuun, joka myös jähmettyy. Elinvoimien hidas imeytymisdepressio päättyy syöpäsairauden tunnelivaiheeseen.

Kansainvaellukset tai rotujen sekoittuminen eivät liity tähän ilmiöön. Sama ilmiö tapahtuisi riippumatta siitä, saapuuko Suomeen nolla vain viisi miljoonaa turvapaikanhakijaa. Täysin sama tapahtuu Alexandr Duginin kirjoituksissa Venäjällä, vaikkei koko pakolaiskysymys ole siellä relevantti. Täysin sama kulttuurille, identiteetille ja muulle sellaiselle, joka määrittyy geopoliittisten rajaviivojen määrittämien pohjavirtausten mukaan.

Yksilön psyyken tasolla pohjavirtaus on metaforisessa suhteessa taloudelliseen vaihtoon. Pohjavirtaus on symbolisen vaihdon jatkuvaa liikettä. Miksi tämän ilmiön luonne paikantuu geologisesti maapallon erialueisiin? Tämä "paikan hengen" salaisuus on täydellinen mysteeri. 
  
Hyperreaalinen on keinotekoinen tila, joka johtuu kapitalismin totaalisesta mustasukkaisuudesta symbolista vaihtoa kohtaan. Kapitalismi on huomannut selvästi, että rajoittamalla ja patoamalla symbolista vaihtoa voidaan lisätä taloudellista vaihtoa.  Kapitalismi ei kuitenkaan tiedä, mitä tästä ilmiöstä seuraa, kun se viedään äärimmäiseen loppupisteeseen.

Siksi fasismi, joka on kapitalismin äärimmäinen suojamuoto, ja joka astuu esiin vasta todellisen hädän hetkellä, mieluummin kuin koskee todelliseen ongelmaan, joka on symbolisen vaihdon syöpään johtava estyminen, se väärintunnistaa, eli siirtää, ongelman syyn pakolaiskysymykseen, joka ei liity ongelmaan mitenkään. Tämän se tekee siksi, että se ei kertakaikkiaan ymmärrä mitään todellisesta ongelmasta ja sen mahdollisesta parannuskeinosta, joka on hyvin yksinkertainen, ainoa ja mahdollinen.

MARGINAALIEN HARHA

Viimeaikaisten kirjoitusten aiheena on siis ollut symbolisen vaihdon mahdottomuus kapitalismissa.

Kapitalismissahan ei ole sinänsä mitään ongelmaa jos pysytään puhtaasti taloudellisen vaihdon alueella.

Kauhut alkavat, jos yksilö kokee tarvetta symboliseen vaihtoon, jota kapitalismi ei salli. Koska moni yksilö kokee tällaisen tarpeen, äärimmäisen monet toistaan viekkaammat simulaatiot pyrkivät johtamaan yksilöä harhaan tästä tarpeesta. Synyy marginaalien harha, jotka ikään kuin tarjoavat vaihtoehtoja kapitalismille. Todellisuudessa marginaalit vain simuloivat vaihtoehtoja.

Kapitalismissa ei ole marginaaleja. Kapitalismi on niin mustasukkainen kukoistuksen suhteen, että se ei halua jakaa universumia minkään muun olemistavan kanssa. Kapitalismi suhtautuu kaikkeen monopolistisesti. Muuta kuin oman kaavansa itsesimilaarista toistoa se käsittelee totaalisen puhdistuksen välinein. Se haluaa puhdistaa universumin symbolisesta vaihdosta. Periaatteistaan kiinni pitävälle jää silloin fataalit strategiat, itsemurhaterrori, eksploosio ja imploosio.

Näennäisissä marginaaleissa toimivat puskurikentät eli skenet ovat kovia uskonnollisia kapitalismin suojamuotoja. Ne toimivat hämärillä alueilla ja ovat siellä valmiita avoimempaan väkivaltaan kuin varsinaiset päivän valossa toimivat kapitalistit tai pankkiirit. Skenetyypeille tästä SA-tyyppisestä katutasolle jalkautuneesta, mutta monin tavoin simulaation kääriytyneestä fasismista ei tarvitse usein maksaa mitään. He huolehtivat symbolisen vaihdon estämisestä ja kapitalismin suojaamisesta symboliselta vaihdolta ilman palkkaakin. 

Mitään kuvaamiani ongelmia ei esiinny silloin kun pysytään puhtaasti kapitalistisen tavaratuotannon ja klassisen marxilaisen teorian kattamilla alueilla. Silloin syntyy vain klassisia ongelmia.
Tämä on fataali runo. Tämä tulee päättymään hyvin. Tiedän sen heti aluksi. Enkö voisi suoraan hypätä hyvään?

Pornon fataalisuus on hieman erilaista kuin itsemurhaterrorin fataalisuus. Itsemurhaterroristi näkee lopun heti alussa ja päättää poistaa välimatkan, lyhentää aikaa, saattaa hommansa päätökseen nopeasti. Myös pornotähti näkee lopun heti alussa. Hänen strategiansa on pidentää välimatka äärettömiin, hidastaa tai pysäyttää ajan kulku, lykätä loppua ikuisesti ja jatkaa filmaamista. 

Mitä voi sanoa ihmisten ja eläinten kasvavista tuloeroista tilanteessa, jossa eläimet eivät vieläkään osaa käyttää sanoja ja ihmiset eivät enää voi käyttää sanoja? Juopa oli kurottavissa umpeen vielä kun toisella oli mahdollisuus taantua tai toisella mahdollisuus kehittyä. Mutta nyt kehittyminen edellyttää siirtymistä tilaan joka on fataali. Kehittyminen nähdään heti alussa turhaksi. Ehkä joku ihmisistä voisi vielä taantua tuohon tilaan, ja innostaa oppimishaluisia eläimiä läpikotaisin harmaalla kuoleman läpikäyneellä olemuksellaan.

Toisaalta eläinten sitkeä vaikeneminen on vain korkeamman tason viekkautta. Se on hiljaisuuden ja välinpitämättömyyden strategia. Eläimen ilmiasun muisto katoaa hitaammin kuin terroristin. Aamupäivän pommi-iskua ei kukaan muista iltapäivällä.  

Olemme kiivenneet vuoren rinnettä. Rinne on sortunut, palaaminen on mahdotonta. Kuolema ei ole muuta kuin silmien sulkemista. Silmät avataan vuoren juurella. Huomataan, että kiipeäminen on nyt vaikeampaa kuin edellisellä kerralla.

HYPERKRITIIKKI. ILMIASUJEN JÄNNITE HYPERREALISMISSA

Hyperreaalinen synnyttää hyperkritiikin idean, joka syntyy pohjavirtauksen ja simulaation yhteentörmäyksessä. Hyperkriittinen on äärimmilleen kiihdytettyä vihamiesten välistä symbolista vaihtoa, jossa äärimmilleen kärjistetyt fataalit strategiat törmäytetään yhteistyön ekstaasissa.

Hyperkritiikki on yksinkertaisesti sitä, että pohjavirtaukset yhteensovitetaan ristiinnaimisella. Vastakohtien törmäyksestä syntyy uusi suhteellisuudentaju ja ainoa mahdollisen verikostonkierteen ohittava ratkaisumalli. Ristiinnaimisen idea neutraloi ilmiasujen välisen tuhoisan suureksi kasvaneen jännitteen.

Hyperkritiikissä 1. hiroshiman atomipommissa koko sukunsa menettänyt japanilainen nationalistirunoilija (Mishima?) tekee japanilaiseen alistamisseksiin keskittyneen amerikkalaisen pornomogulin kanssa sovittelevaa yhteistyötä.

Hyperkritiikissä 2. suomalainen yläasteikäinen (itsenikaltainen tuossa iässä) peniskateudesta kärsivä kalpea epäurheilullinen ujo poika laitetaan isomunaisten ja rentojen maahanmuuttajien kanssa samaan koripallojoukkueeseen. Jokaisella maahanmuuttajalla on feministien imemiä fritsuja navan alapuolelta kaulaan. Suomalaispoika on neitsyt. Jos hän katsoo feministejä, ne nauravat. Jos hän katsoo maahanmuuttajatyttöä, maahanmuuttajapojat kastroivat hänet, koska heillä sentään on kunniakäsityksensä. Suomalaispoika toteaa kuivasti että heidän kunniakäsityksensä ja jumalansa on 500 vuotta vanha maailman symbolisesti väkivaltaisin simulaatio. 

Urheilutunnin jälkeen pojat kirjoittavat lopulta löytyneessä hyvässä yhteisymmärryksessä asioiden tilasta tutkielman ilmiasuista ja niihin imeytyneistä pohjavirtauksista.  

Yhteistyön tuloksena syntyy naarmuja simulaation pintaan. Hyperreaalisen pintaa voi aina yrittää naarmuttaa.  

HYYPIÖVEKTORIT JA VÄÄRINTUNNISTAMISEN PAKKO

Skenejä ei kiinnosta mikään kiinnostava, pohjavirtauksen voiman oikullisuuden, uudistavuuden tai luovuuden merkityksessä. Skene on jo imeytynyt ilmiasuun ja vaihtanut pohjavirtauksensa simulaatioon. Skenejä kiinnostaa poseeraamisen, tottelevaisuuden ja tukahtumisen äänet. Ihmisillä on kuolemaansa asti touhua sääntöjen aina täydellisemmässä hallinnassa.

Skenejen hyypiövektoreita ei kiinnosta mikään fataali. Skene on pornoa ilman pornon kynnystä ilmiasujen suhteen ja ilman pornon fataalisuutta julkisuuden suhteen.

Porno on fataalia, koska se yrittää jo täysillä oksentaa salaisuutensa kameraa vasten, mutta ei pysty siihen. Se ei pysty tyhjentämään itseään vaikka haluaisi. Ilmiasujen uusiutuvuus on liian nopeaa elektrolyysissä. Porno on tässä suhteessa eräänlaista suurta runoutta kaikkien skenejen keskuksessa. Siinä missä suuri runous (onkohan sellaista koskaan edes ollut olemassa) elävöittää koko ajan pohjavirtausta äärimmäisen symbolisen vaihdon tilassa, uusiutuu porno ilmiasujen höyryävällä liukuhihnalla planeetan kokoisissa slummitehtaissaan.

Imperialistisilla sodilla slummivaltiot saadaan mäjähtämään ja purkamaan pakolaisensa teollisuuden elektrolyysirajoille, joista esisuodatettu aines kuljetetaan tehtaaseen kuin verkkoon joutuneet tonnikalat. Arabikevätlavastuksilla äärimmäiseen inhimilliseen hätään tahallaan ajetun (kontemplaatiokyvyttömän tai ei) väestön valtaosa jäten heittelle. Onnekkaimmat hukkuvat välimereen. Joidenkin elimet pääsevät sykkimään oligarkin lapsen rintaan, tai ikivanhan Rotchildin kahdeksanneksi sydämeksi.   

Siinä koko hajaskenejen merkitys. Ne ovat peittämässä arabikevätlavastuksia ja niiden jäsenet ovat kansalaisjärjestöjen ilmiasua, johon alkuperäinen pohjavirtaus kauan sitten imeytyi kuin sadekuuro Saharan hiekkaan.

Hajaskenet, kuten elokuvateollisuus, joka on ydinskene pornon tytärskene ja täysin pornon talutusnuorassa, ovat pientä runoutta. Elokuyvahyypiö, joku Lars von Trier, juoksee silloin kun pornomoguli käskee. Elokuvateollisuus on kärpäsen surinaa pornomogulin korvissa.

Hajaskenen salaisuus on mitätön, eikä se omatoimisesti tunnusta tai analysoi sitä. Se olisi turhan vaivatonta, turhan banaalia. Hajaskenen salaisuus on tämän tyylinen: pornomoguli työntää nyrkin Lars von Trierin perseeseen. Toimenpide kestää tunteja. Trier saa rahoituksen uusimmalle sekoilulleen, joka ei enää ilmaise mitään, koska koko salaisuus on aivan liian banaali ilmaistavaksi. Salaisuus imeytyy simulaation ilmiasuun ja tyhjyyteen. Hajaskenellä ei ole itsereflektiota eikä simulaation ulkopuolista kritiikkiä. Se joutuu ottamaan vastaa "pakolaisia" ilman viisumipakkoa, ilman facecontrollia, ilman tunnistautumista, ilman rajamuodollisuuksia, ilman kynnystä ja tasoa. Ja huolehtimaan vasta sisäisen tunnottomuutensa avulla itselleen hyödyttömän aineksen neutraloitumisesta.  

Pakolaisten mukana skenejen sisään soluttautuu fataalia strategiaa noudattavia todellisia symbolisen vaihdon taiteilijoita, joihin skenen pitää suhtautua kuin valtiot isisterroristeihin. Fataali strategia tuo skenen mitäänsanomattomuuden ja simulaatioluonteen banaalisuuden välittömästi esilleen kylväessään jonglöörinä räjähdystä ja imploosiota. Todellinen luovuus on skenelle yhtä kiinnostavaa kuin onnistunut kaksoistorni-isku maailmannapana olevalle valtiolle. Ihmisten ei tarvitse hengittää vapaasti kuin hetki kun he jo jollain tasolla huomaavat, etteivät ole koskaan hengittäneet ollenkaan. Siitä ei voi seurata muuta kuin pyhä sota hengittämistä vastaan, jonka ennaltaehkäisevään strategiaan kuuluun kaiken rintakehää vapauttavan nujertaminen kehtoonsa.  
 
Siksi symbolinen vaihto ei onnistu yhdenkään simulaation pohjavirtaukseen tunnistautuneen kanssa. Ei pakolaisen, ei tyytymättömän, ei puoliksineutraloituneen. Heidän päätään ei käännä itsemurhaterrori, ei liekehtivät tornitalot. Ja kun kaikki hiukkaset imetään simulaatioihin, jää symbolinen vaihto vain todellisen runoilijan ja itsemurhaterroristin väliseksi TODELLA SYRJÄYTYNEEKSI dialgiksi, joka ei kiinnosta ketään, niin kauan kuin ketään ei ole simulaation ulkopuolella.

Hyperreaalisen ulkopuolisuus on todellinen syrjäytymisen tila, mutta se on paradoksaalisesti ainoa tila, jossa pohjavirtaus ei ole jähmettynyt simulaation ilmiasuun. Sen tilan peukuttaminen on täysin sama kuin Karlheinz Stockhausenin lausunto, jossa hän ikään kuin ymmärsi kaksoistorni-iskua. Ja runouteen suhtaudutaan vielä suuremman väärintunnistamisen pakon sanelemana kuin terroriin tai Perussuomalaisten viisaisiinkin kantoihin, koska runous voisi positiivisena toimintana olla terrorismia houkuttelevampaa kapitalismin kieltämään symboliseen vaihtoon.

Siksi runoskeneä määrittää väärintunnistamisen pakko.
Parasta terapiaa megatähden itsetunnolle on huomata: simulaatiolle kukaan ei ole korvaamaton. Pohjavirtaus on imeytynyt ilmiasuun. Ilmiasut ovat uusiutuva luonnonvara. Mittaa todellinen arvosi sanomalla julkisesti jotakin väärää. Näe mitä tapahtuu. Mitä enemmän tapahtuu, sen feikimpi olet.
Myös kenttien mimeettinen halu synnyttää epäuniversaaleja säännöstöjä, joiden noudattaminen johtaa automatisoituun simulaatioon. Minkään illuminatin ei edes tarvitse soluttaa kenttää, kun se tekee sen itse. Sumu, sokeus pohjavirtaukselle, mahdollistaa tuhoisan leikin.

Tuhoisa leikki ei ole samanlainen fataali strategia kuin symbolinen lahja. Lopputuloksenaan se paljastaa vain oman tuhonsa, mutta ilman haastetta, ilman symbolista lahjaa. Siitä puuttuu myös pornon toisenlainen tapa tavoitella ikuista elämää.

Friedellin ajatus kenttien sääntöjä etäältä kriittisesti tarkastelevasta diletantista on rajattomasti kiehtovampi kuin ajatus simulaatiokentille syöksyvästä ammattilaisesta, joka ei käsitä tekojensa seurauksia.
 
Kiinnostus magiaan ja okkultismiin ei ole mikään illuminatin määrittävä periaate. Suuntautuminen substanssiin on sille vain osa välineellistä järkeä. Todelliset okkultistit eivät simuloi okkultismia. Todelliset kabbalistit eivät simuloi kabbalaa. Todeliset mystikot eivät simuloi mystiikkaa. Todelliset maagit eivät simuloi magiaa.

Heidän salaisuutensa on toisenlainen kuin initiaatiosalaisuus, joka voidaan paljastaa. Salaisuuden paljastaminen on mahdotonta. Sitä voi hyvinkin yrittää, julkisesti ja tosissaan. Pohjimmaista totuutta, eli tietoa pohjavirtauksen ilmiöstä, on täysin vaaratonta etsiä vilpittömästi, miten hyvillä välineillä hyvänsä, koska sitä ei voi vangita esitysten ilmiasuihin. Initiaatiosalaisuudet sen sijaan voi paljastaa julkisesti, jos sitä yrittää tosissaan ja parhailla filosofian ja taiteen keinoilla.

Kaapattu kenttä haisee ummehtuneelta. Se ei yritä tosissaan paljastaa salaisuuttaan. Ja nimenomaan tämä ei-tosissaan oleminen on korostuneen näkyvää ja haisevaa.
 
Vastaavasti se joka ei yllä todellisen salaisuuden tasolle, pyrkii liian tosissaan paljastamaan sen vailla keveyttä. Pohjavirtauksen salaisuudesta voi vain antaa korkeintaan varmojen vihjeiden prosessin. Salaisuus ei hätkähdä provokaatioita. Ne eivät viettele sitä purkamaan itseään. Provokaatiot vain tekevät vihjeistä yhä ujompia.     

MATTOTAITEILIJAN PÄÄMÄÄRÄ

Päämääränä on pitkä ja terve elämä, jota hallitsee salaperäinen Luonnotar. Mutta merkkien kohtalona on tulla irrotetuksi päämäärästään ja joutua harhaan. Kauniita tyttöjä odottaa jähmettyminen. Todella rumien tyttöjen kohtalona ei ole prostituutio. Todella rumat tytöt on yhtye, jonka päämääränä on aivopestä sinut. He laulavat karitsoista ja lampaista. He laulavat samalla, kun valuttavat veren veteen. Tietenkin he ovat hyvissä väleissä kaikkien kanssa, joiden kanssa pitää olla hyvissä väleissä. Oopperasäveltäjän, joka heille tätä operettia säveltää, kohtalona on unohdus. Kaikkien kohtalona ei ole unohdus. Jim Pembroken kohtalona oli Suomi. Björkbackan kohtalona oli Neuvostoliitto. Päämääränä on uuden kuvan muodostaminen maasta, jota hallitsee haikea tunnelma. Siihen tarvitaan lumoava pyörre, toisen asteen epäusko, joka on kieltämistä tietämisen jälkeen. Epäuskossa päämääränä on käännyttää uskovia hyvin tietoisena siitä, että he ovat oikeassa. Epäuskon päämääränä on siis trauman tuottaminen. Ja trauman kohtalona on päätyä hevivisailujen knoppiosastolle. Kemiallisen reaktion avulla voidaan tuottaa lömpöä. Jäätiköt sulavat, mutta universumin kohtalona ei ole lämpökuolema. Sen päämäärä on olla suuri Kuu, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Se on suuri tyynynpäällinen, jonka kohtalona on muuntautua matoksi. Mattotaiteilijan päämääränä ei ole kuvata muotoa, ääriviivoja tai ilmettä.

POHJAVIRTAUS JA SIMULAATIO

Kun pohjavirtaus imeytyy ilmiasuun täydellisesti, kun jännite-erosta tulee nolla, ilmiasujen välinen jännite muuttuu olennaiseksi ja niiden välinen leikki kiihtyy. Voi kysyä, mistä tämä saa käyttöjännitteen?

Huomataan, että ilmiasuja pyörittää yhtenäinen potentiaaliero: alkuperäinen pohjavirtaus on vain korvautunut toisella, kollektiivisella, yhtenäisvirtauksella, joka on simulaatio.

Simulaatio on pohjavirtauksen korvaamista. Simulaatiolle on ominaista että sen pohjavirtaus on käännetty suhteessa alkuperäiseen, jo puolestaan on jähmettynyt ilmiasuun.

Esimerkkiksi Helsingin Tuomiokirkon ulkoreliefit ovat paljolti tarotkorteista ja täynnä illuminatisymboliikkaa (katso tämän blogin kuvat). Illuminati kaappasi eurooppalaisen vapaamuurarijärjestön 1700-luvun lopulla ja ryhtyi operoimaan sen "kauniin aatteen" valeasussa.

Kauniit aatteet ovat kauniita vaatteita, joiden betoniin muinainen elävä pohjavirtaus jähmettyi. Kauniit aatteet jatkavat elämää käännetyllä simulaatiovirtauksella. Aikaisemmin kaunis ilmiasu kätki jotakin lohdullista. Nyt kova viettelevä ulkokuori kätkee kavalan ansan.

Vapaamuurariliikkeen suurmestari Kaarle Vilhelm Ferdinand, Braunschweigin herttua, kuvasi vapaamuurariliikkeen kaappausta näin:

"I have been convinced that we, as an Order, have come under the power of some very evil occult Order, profoundly versed in science, both occult and otherwise, though not infallible, their methods being black magic, that is to say, electromagnetic power, hypnotism, and powerful suggestion. We are convinced that the Order is being controlled by some Sun Order, after the nature of the Illuminati, if not by that Order itself. We see our edifice…crumbling and covering the ground with ruins, we see the destruction that our hands no longer arrest…a great sect arose, which taking for its motto the good and the happiness of man, worked in the darkness of the conspiracy to make the happiness of humanity a prey for itself.

This sect is known to everyone, its brothers are known no less than its name. It is they who have undermined the foundations of the Order to the point of complete overthrow; it is by them that all humanity has been poisoned and led astray for several generations…They began by casting odium on religion…Their masters had nothing less in view than the thrones of the earth, and the governments of the nations was to be directed by their nocturnal clubs…the misuse of our order…has produced all the political and moral troubles with which the world is filled today…we must from this moment dissolve the whole Order” - Kaarle Vilhelm Ferdinand, 1794

Vapaamuurariliikkeen ilmiasu siis säilyi ennallaan tai selkeytyi. Kaikki aiempi oikullinen ja elävä pohjavirtaus oli imeytynyt kaappaamisen takia ilmiasuun. Samalla pohjavirtaus oli vaihdettu toiseen. Alkuperäinen päämäärä oli johdettu harhaan. Harhatilan pysyvyys sai alkuperäisen pohjavirtauksen imeytymään. Sen jälkeen tapahtui pohjavirtauksen kääntäminen.
Tässä on loistava ymmärrettävästi anonyymin tekijän suomenkielinen blogi. Kannattaa tutustua laajasti, henkilö tietää mistä puhuu.

TYKKÄÄMISTALOUS ILMAN SYMBOLISTA VAIHTOA

Olen jonkin aikaa seurannut kansainvälistä kokeellisen elektronisen musiikin "skeneä". Tällaiset täysin kaasuuntuneet globaalit skenet eivät ole sen kummempia skenejä kuin mitkä hyvänsä hengen köyhyyttä ja symbolista väkivaltaa huokuvat marginaalit.

Aktivistien ylläpitämillä sivustoilla mainostetaan asioita kummallisilla periaatteilla. Kysymys ei ole symbolisesta vaihdosta, muttei oikein taloudellisestakaan, koska rahaa liikkuu olemattoman vähän.

Ensivaikutelma on se, että pienimmätkin kisanristiäisen omalalla alueella mainitaan tai mainostetaan. Omien teosten mainosten peukuttajia kiitetään aina jokaista erikseen. Jos peukuttajia on tuhat, postauksen alla on tuhat erillistä yksilöityä kiitosta. Tämä tehdään siksi, ettei synny vaikutelmaa kiitollisuudenvelasta.   

Nimittäin toisten juttuja ei peukuteta tai mainosteta vaikka niistä pitäisi kuinka paljon. Kysymys ei siis ole symbolisesta vaihdosta, joka perustuu symbolisen lahjan antamiseen ja kokemukseen sen saamisesta. Kokemus symbolisen lahjan saamisesta kuitataan yksilöidyllä kiitoksella, mutta siihen ei vastata symbolisella lahjalla. Näin ei synny minkäänlaista emergenessiä symbolisen vaihdon alueella. 

Sen sijaan jokin täysin eri systeemi, joka ei kuitenkaan ilmeisesti ole selkeästi taloudellista vaihtoa, ilmeisesti pakottaa mainostamaan loputtomasti jotain epäkiinnostavaa.

Herää kysymys onko koko touhu pelkkää hieman vieraantuneiden ja väsyneiden ihmisten outoa sekoilua. Ihmiset eivät toisaalta enää kykene symboliseen vaihtoon, mutta eivät oikein osaa luovuttaa taloudellisen vaihdonkaan suhteen ja jäävät tyhjään limbusavaruuteen pelkkää teoreettista sumeuttaan.

Varmaa on vain se, että jokaisesta peukutuksesta täytyy tällaisilla läpikotaisin hämärillä kentillä huolehtia tarkasti. Se mikä esittäytyy symbolisena vaihtona saattaakin olla symbolista väkivaltaa.

Kentät ovat täynnä sääntöjä ja ihmisiä, jotka kiltisti absorboituvat sääntöihin, eivätkä epäile niiden mielekkyyttä ja kykyä vastata pohjavirtauksen oikullisiin haasteisiin. Kirjoittamattomien sääntöjen hahmottaminen luo tietyn kynnyksen ja tosin, joka samalla on sytvempää mieltä vailla. Säännöissä ei ole riittävästi syvyyttä, että ne tavoittaisivat pohjavirtauksen ilmiön kokonaisuudessaan. Pian osoittautuu, että kenttä on vietelty ja kaapattu simulaatio mijoonien simulaatioiden joukossa. Ja jokin pohjavirrassa tapahtuva muutos ajaa kentän kurssille ikuisen unohduksen harhamaan. 

29.8.2015

DEKONSTRUKTIO TAI KUOLEMA

Postmodernin kiteytyminen bläkmödernissä ei ole mikään virhe tai sattuma. Ilmiasuihin ja pohjavirtoihin on vuosituhansia liittynyt niin paljon sitkeitä tahattomia ja tahallisia väärinkäsityksiä, että koko rakenteen dekonstruktio on paitsi paikallaan myös pakollista.

Postmodernin vakiintumisen kaudella ei eletä tilanteessa, jossa dekonstruktio olisi kepeää älyllistä leikkiä. Meille jokainen päivä esittää saman piinaavan haasteen: dekonstruoi tai kuole. Vallankumous voi olla vain symbolinen. Harmageddon on symbolinen taistelu. 

KLASSISUUS

Ilmiasujen korostuminen ja sosiaalisten rakenteiden karnevalisoituminen on käytännössä johtanut siihen, että klassisesta draamakirjallisuudesta on tullut mahdotonta. Klassisen draamakirjallisuuden tärkein tunnuspiirre on se, että se esittää kohtauksia, muttei ilmiasuja. Ja näyttämöllä ilmiasut voidaan luoda oikein tai väärin sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Mutta kun tullaan aikakauteen, jossa ilmiasut merkitsevät kaikkea, ne eivät enää milloinkaan voi olla riittävän oikein korvaamassa joitain toisia ilmiasuja. Jos taas näyttelijätär antautuu Kesäyön unelman hengen valtaan, joka suorittaa metamorfoosin hänen ilmiasussaan automaattisesti, tämä edellyttää pohjavirran tajuamista ilmiasua rajattomasti merkittävämmäksi. Kuunnelmakaan ei  tarjoaa ratkaisua tähän ongelmaan. Äänelläkin on ilmiasu, aikakaudessamme rajattomasti simulaation kaappaamia sanoja tärkeämmäksi tajuttu. Ja eikö yksi tuoksu voisi korvata koko esityksen?
Porno on bläkmödernin keskusmetafora. Kaikki ilmiöt pyrkivät toteuttamaan pornon ihanteen.
  
Pornossa valeasuinen voi odottaa väärintunnistusta. Mutta tahattomasti harhaanjohtavan ilmiasun on turha odottaa myötätuntoista tunnistuksen korjaustekijää. Kaikkialla oleva pohjavirta kadottaa muut kuin ilmiasujen yksilöllisyydet näkymättömiin. Toteutuu täydellisen ei-paikannettavuuden ihanne. Samalla ilmiasu vapautuu täydellisen paikannettavuuden kenttäviivojen totaalisuudesta.

Pohjavirrattoman autentikointi tapahtuu tunnisteen avulla. Tunniste merkitsee pohjavirtauksen jännitteen yhteensopivuuden piiriin. Tunniste vapauttaa paikannettavuudesta tietyllä tasolla. Järjestelmä lisää ennustettavuuttaan itsesimilaarisuudella. Pelkistyvä itsesimilaarisuus tuottaa emergoituvan ohuuden ja lopulta ihanteellisen tyhjyyden, jossa kaikki pohjavirtaus imeytyy ilmiasuun. 

Ansan ilmiasu on neutraali. Mutta pohjavirtaus jotakin muuta. Hyvä ansa on hitaasti viettelevä. Kun ansan pohjavirtaus on täydellisesti imeytynyt ilmiasuun, ansa lakkaa olemasta viettelevä.

Porno on ilmiasujen leikkiä, ilman että pohjavirtojen tasolla tapahtuisi mitään leikillistä. Siksi se kätkee riiston elementin täydellisesti. Gurdjieffriistossa olennaista on juuri se, että riistetty ei tiedä olevansa riistetty, eikä pysty mittaamaan riiston suuruutta tai arvoa millään markkina-arvoperiaatteella. Koska riisto tapahtuu ennen kuin pohjavirtaus ehtii imeytyä ilmiasuun. Riistetty ei edes tiennyt tehneensä työtä tai olleensa joskus muodonmuutoksessa. Omassa pankkiholvissaan hän saattaa unenomaisesti auttaa pankkiryöstäjää, joka kantaa harkkoja ulos. 

Ilmiasuihin imeytyneen pohjavirtauksen tilassa mikään ei ole objektiivista tai subjektiivista.

Parodia, ironia, satiiri, pilakuva eivät tepsi pornoon. Pornoa on vielä vaikeampi ironosoida tai väärintunnistaa kuin symbolisen vaihdon äärimmäistä muotoa, intsemurhaterroria. Porno on pelkkää ilmiasujen leikkiä ikuisessa keskinäisviettelyssä. Pornon tunnistaminen tapahtuu pelkästään pohjavirtauksen tasolla. Muuhun viittaaminen ei hetkauta pornoa.

Porno on itse asiassa samalla tavalla fataalia ja julkista kuin itsemurhaterrori. Mutta porno ei ole symbolista vaihtoa, vaan sen teoreettinen vastakohta. Terroristin ilmiasu silpoutuu ja pohjavirtaus palaa kiertoon. Itsemurhaterroristi valitsee aina eksploosion tai imploosion väliltä. Pornossa tällaisia valintoja ei tehdä. Pornossa ilmiasuun imeytynyt pohjavirtaus tavoittelee toisenlaista kuolemattomuutta fataalissa metamorfoosissa. Rivous on vain toissijainen väline. Kaikkeen ei-rivoon tehoaa kielellinen vaikeneminen ja väärintunnistaminen. 

Kielellinen vaikeneminen pornosta ei onnistu vähentämään pornon viettelevyyttä. Kielelliset viestit eivät välitä tai tyhjennä pornon sanomaa. Ne eivätkä edesauta tai vähennä pornon alueen jatkuvaa leviämistä ja kasvamista. Ne eivät voi merkitä pelkkien ilmiasujen äärettömiä eroja, kun kaikki muu on tyhjää. Porno ei kaipaa kapitalistista mainosta tai markkinoiden sympatiaa.

Porno paljastaa jotakin surreaalisen tai hyperreaalisen luovuuden salaisuudesta, joka ei lakkaa viettelemästä tietämättömyyttä. Tietämättömyys on aina tietämättömyyttä pohjavirtojen luonteesta, mahdollisuuksista ja metamorfooseista. Tietämättömyyden potentiaali on äärettömän suuri simulaatioiden käyttövoima.
Minulle tämä kirjoitus ei sano kovin paljon. Eliitti - ei-eliitti jako perustuu tietoon. Eliitillä on tieto, joka muilta on salattu. Toisaalta muut tekevät tiedon salaamisen osittain itse, olemalla "unessa". Salattu tieto ei välttämättä ole mitään "esoteerista tietoa". Useimmin se on tietoa eliitin kyynisyyden asteesta. 

Se taho, mitä kansa pitää eliittinä, on statuseliitti. Statuseliitti ei ole "valaistuneessa tilassa" tai edes valveillaolon tilassa. Mutta sillä on fyysisen vallankäytön ja rankaisemisen koneisto. Esimerkiksi erään yhdysvaltalaisen näitä asioita tuntevan tuttuni mukaan Barack Obama on henkisellä tasolla "unessa". Tätä ei ole kovin helppo olla havaitsematta. Ns. esoteerinen tieto on tietoa siitä, millä tavalla maailman kulloisetkin kielipelit johtavat todellisia olemuksia harhaan. Tällaisista asioita tietää substanssieliitti. Mutta substanssieliitti ei KOSKAAN pystyttele pataita tai poseeraa patsaana laakerinlehvä hiuksissaan.

Palatakseni linkitettyyn kirjoitukseen: kansalliseepoksia pyrkivät käyttämään hyväkseen hegemonista valtaa pitävä taho, eli statuseliitti. Kansanomaiset tunteisiin vetoavat eepokset sopivat tällaiseen käyttöön AINA tekijän intentioista huolimatta. Lauantaiseuralaisen Lönnrotin --- suomalaisia tahallisesti nälkään tappaneen Snellmanin kaveri -Lönnrotin --- intentioita voi epäillä. 
 
Silti mitään arvokasta Lönnrotin kätkemää matriarkaattista seksuaalisuusperinnettä en ole löytänyt Kantelettaresta tai muualta. Kalevalassa julkaistuja arvokkaampia suomen kansan vanhoja runoja en ole löytänyt muualta. Voisiko joku kertoa, mistä niteistä niitä löytyy? Ja millä perusteella pidätte näitä tekstejä arvokkaampina kuin Kalevalassa julkaistuja? Vai ovatko kaikki nämä tekstit eliitin hävittämiä. Tai jo suullisen perinteen keräämisessä korruptoituja? Suomen kansan vanhoja runojahan on hyllymetreittäin kirjoinakin julkaistu. Pintapuolinen käsitykseni on, että suuri osa niistä on tavallisia aikansa kansanomaisia iskelmälauluja, joilla ei ole suurempaa arvoa kuin nykyisillä tusinaiskelmäteksteillä. Sellaisesta runoilusta ei ole mitään pulaa nyt enempää kuin ennen. Tosin en ole käynyt suurta osaa Suomen Kansan Vanhoista Runoista läpi (vielä).

Tämä sanottuna siitä näkökulmasta, että olin entuudestaan tietoinen symbolien käytöistä Lönnrotin patsaassa. Epäilemättä niitä käytetään siinä statuselitistisessä merkityksessä, naureskellen kansalle, jonka keskellä nuo merkit lepäävät, ilman että kukaan kyselisi merkitysten perään. Statuseliitti haluaa koirakouluttaa kansaa, mutta pitää tarkasti huolta symbolisella väkivallalla siitä, ettei substanssieliitti vahvistu paljastamaan statuseliitin ohuehkoja valheita.

Tuossa blogissa tosiaan tätä osastoa aika hienosti esillä.

EREKTIO

on simulaatiolle tärkeä. Erektiossa jotakin pohjavirrasta tulee ilmiasuun ylittämättä ilmiasun rajoja. Orgasmi on ilmiasun rajojen symbolista, turvallista ylittämistä. Kiinnostavasti kehosta suihkuava siemenneste tai muu neste, on vain symboli pohjavirtauksen todelliselle aineelle, jota toimijat keräävät suihinsa kuin mehiläiset ja kuljettavat suussaan oligarkkikuningattarelle, joka tallentaa työläisiltä ekstaasissa riistetyn nesteen holvikennostoihinsa ikuisesti suojaan vaihdolta.

Näin oligarkkikuningatar vaihtaa rihkamaa arvotavaraan. Hän vaihtaa uusiutuvaa ilmiasua uusiutumattomaan pohjavirtaan. Hän haluaa olla pohjavirtojen kuningatar. Pohjavirtaa on niin paljon, että paljonkaan siitä ei koodaudu ilmiasuun. Suhkulähde kuvaa pohjavirran purkautumisen ilmiasuun. Suihkulähde on ekstaattisen riiston ydin. Suihkulähteessä ilmiasu on vietellyt pohjavirran.

Kosmisessa ekstaasivallankumouksessa, joka saa alkunsa tietynlaisen symbolisen lahjan antamisesta, kuningattaren pohjavirta kennosto ladataan täyteen dynamiittia ja tulivuorenpurkausta muistuttavassa ilmiössä katoamaton ja uusiutumaton pohjavirta roiskahtele takaisin kosmokseen siittäen jokaisen elollisen yksikön. Elollisten päälle paakkuina mäiskähtelevä pohjavirta uudistaa ja energisoi välittömästi kaikki geneettiset muodot ja saa aikaan muotojen runsaudensarviekstaasin, jossa kosmos oksentaa kauneutta koko kurkkunsa leveydeltä.    
Simulaatiot ovat ilmiasuja. Niillä ei ole mitään keinoa mitata ilmiasun ja pohjavirtauksen välisiä jännitteitä. Simulaatiot noudattavat ilmiasujen välisten jännitteiden tuottamaa logiikkaa ja olettavat ilmiasun ja pohjavirtauksen jännite-eron nollaksi.
 
Hyperreaalinen murtuu pisteessä, jossa pohjavirtaus karnevalisoi liikkeensä suhteessa ilmiasuihin.
Mielessä ei ole sisältöjä. Mieli on jännitemittari.

REPRESENTAATIOIDEN POPULAATIOKASVU

Kaiken immanentiksi muuntavassa hyperreaalisessa filosofisia käsitteitä ovat sellaiset teknologiset metaforat, joiden sovellusten määrä lisääntyy. Esimerkiksi GPS-paikannuslaitteen representaatiot lisääntyvät suurella nopeudella, mikä tarkoittaa että paikannus on hyvä filosofinen käsite juuri nyt. Filosofinen käsite, joka oli eilen tehokas, saattaa tänään olla vailla mitään merkitystä. Lankapuhelimien representaatiot taas eivät juuri nyt lisäänny, joten se on huono filosofinen käsite. Representaatioiden lisääntymisnopeus määrittää filosofisen kuumuuden.
Ujous on huolestunut pohjavirtauksen joutumisesta ilmiasun ulkopuolelle, tai ilmiasun joutumisesta pohjavirtauksen ulottumattomiin.  
  
Objekti on ilmiasu ilman pohjavirtausta. Subjekti on pohjavirtaus ilman ilmiasua. Mitä ihmettä nämä käsitteet kertovat olevan topologiasta? Miten hyviä käsitteitä tällaiset vuosisatoja sitten ajankohtaiset kirjoittamisen traditioon, näkökulmaan ja lauseenjäsennykseen sopivat käsitteet ovat aikakaudella, jossa sanat eivät merkitse juuri mitään? Onko mitään objektia tai subjektia edes olemassa? Eikö tällaisilla käsitteillä puhuminen ole ilmiön väärintunnistamista?


Venäjä ei ole postmoderni. Venäjän koodi on ilmiasun ja pohjavirran karnevalisoitu leikki. Jatkuva hämäys ja silmänisku. 
Tärkeää on aina taide.
Tärkeää on, ettei aterioiden väli ole liian pitkä.
Tärkeää on ehkäistä tahaton painonlasku.
Tärkeää on mukavuus.
Tärkeää on, yksityiskohtien hallinta.
Tärkeää on jäljittely.
Tärkeää on oppimisen ilo.
Tärkeää on: Kuvataidekasvatus nyt.
Tärkeää on, että ihmisiä saadaan töihin.
Tärkeää on että työpaikka on kävelymatkan päässä.
Tärkeää on äänestää poliittista osaajaa.
Tärkeää on, muistaa, että toisten etua ei voi tavoitella, koska siitä ei voi mitään tietää.
Tärkeää on oman edun tunnistaminen.
Tärkeää on pohjavirtaus.
Tärkeää on ilmiasu.
Tärkeää on, dialogi.
Tärkeää on suojata lasten korvat.
Tärkeää on tunnelman luominen.
Tärkeää on, pitää sukka puhtaana.
Tärkeää on sujuva arki.
Tärkeää on että hätäpuhelun soittaa asian omainen.
Tärkeää on unelmoida isosti.
Tärkeää on purkaa illuusiot.
Tärkeää on, tekemisen mielekkyys ja ilo.
Tärkeää on tuomita vain teko.
Tärkeää on tuomita vain tekijä, vaikka teko ei olisi rikos.
Tärkeää on tuntea omat riskitekijät.
Tärkeää on, rakkaudellinen huomaavaisuus.
Tärkeää on nauttia palautusjuoma treenin jälkeen.

POHJAVIRTAUS JA ILMIASU

Ilmiasujen välinen jännite ei välttämättä luo jännitettä pohjavirtausten tasolla. Postmodernissa kaikki pyrkii minimoimaan ilmiasun ja pohjavirtauksen jännite-eroa. Väärintunnistamisen symbolinen väkivalta luo ilmiasun ja pohjavirtauksen jännite-eron. Pohjavirtauksen esiintulo ilmiasun takaa on koodissa kielletty. Sellainen pohjavirtaus imaistaan pois. Pohjavirtauksella on kyky tuottaa hetkellinen tai pitkäaikainen metamorfoosi ilmiasuun. Pohjavirtaus on gravitaationenergian kaltaista. Pohjavirtausta ei voida paikantaa. Ilmiasun ja pohjavirtauksen jännite-ero voidaan mitata, mutta pohjavirtauksen määrää tai laatua ei voi mitata. Pohjavirtaus on havaittava vain jännite-erona. Muuten se säilyttää salaisuutensa. Voidaan väittää että pohjavirtausta ei ole. Voidaan väittää että pohjavirtaus on imiasujen välisen jännitteen havaitsemisesta syntynyt staattinen tila. Postmodernissa ilmiasujen välistä jännitettä ei pitäisi pyrkiä sisäistämään.    

28.8.2015

RAJA JA ILMIASU

Ilmiasut tarinoivat loputtomasti esihistoriastaan. Niiden tarinat ovat täydellisesti luonnollisen kielen tavoittamattomissa. Mikään suhteellistava tai mittaava järki ei voi yltää niiden salaisuuteen millään menetelmäällään. Ilmiasut toimivat hyperreaalisen tilassa, jossa simulaatio on musta ja todellisuus valkoinen, mutta kukaan ei silti erota mustaa valkoisesta. 

Venäjädiskurssiani ei oikein ole haluttu tunnistaa oikein. Halutaan pitää yllä tietty rationaalinen tulkintahorisontti, jonka tervettä järkevä vasten voidaan turvallisesti palata kaikissa asetteluissa.

Rationaalisilla horisonteilla vaan ei ole mitään virkaa siellä, missä kaiken määrittää ilmiasujen välinen jännite ja dynamiikka.

Postmodernissa ei ole mitään transsendenssiä tai reaalista, on vain ilmiasujen loputon toistensaviettelevyys. Todellisuusperiaatteella ole paljon virkaa ilmiasujen absoluuttisessa leikissä, jossa asioiden tuottamaa vaikutelmaa ei voi ottaa halktuu, koska eroja tekevien massojen energiat ovat niin jättiläismäisiä.

Tietty ilmiasujen valinen kenttä on kivi. Kivi on kengässä. Toisessa paikassa kivi siirtyy toiseen paikkaan kengässä, koska ilmiasujen väliset jännitteet luovat toisenlaisen kentän.

Baudrillard sanoo, että postmodernissa luonnollisin olemistapa on nomadisuus. Miksi?

Nomadisuus on kiven siirtämistä juuri ennen kuin se alkaa hietää.

Jokainen kivi alkaa lopulta hiertää.

Ilmiasujen jännitteet vain asettuvat jokaisessa paikannettavassa pisteessä hieman toisin. Jos pysyy kaiken aikaa liikkeessä, kivi vaeltaa kengässä siedettävästi. Tämän verran me olemme oman ilmiasumme vankeja.

Se mitä meille tapahtuu riippuu täydellisesti siitä kenttäpisteestä johon paikannumme. Paikka määrittää absoluuttisesti mahdolliset tapahtumat. 

Ilmiasu palaa puhki, jos se pysähtyy hetkeksikin odottamaan. Sen jälkeen se ei ole enää mikään ilmiasu vaan ulos purskahtanut nippu metafysiikan suolia.

Venäjä on toinen kenttä.

Edullisin mahdollinen tapa olla nomadi, on kulkea vinhasti junalla Suomen ja Venäjän väliä. Psykedeliatunnelipitää kiven liikkeessä. Eikä ilmiasujen väliset jännitteet koskaan ole vaarassa neutraloitua tai muuttua samanlaisiksi. Se on raja.

ENSYKLOPEDIATYÖ JA SYMBOLINEN VAIHTO

Mitä on ensyklopediatyö? Se on innostavan entryn siittämistä toisella innostavalla entryllä, josta syntyy kolmas innostava entry. Ensyklopedistit toimivat tämän vaihdon piirissä ja he luovat kummallista gurdjiefflisäarvoa. Tämä eetterilisäarvo tekee rahan niin mustasukkaiseksi, että kapitalismi ei voi sallia piirissään symbolista vaihtoa, jonka se kokee uhkana. Sen TÄYTYY tunnistaa ensyklopedia väärin. Siinä on virheitä, se ei ole doksian tietoa.

Kapitalismi värehtii oudosti paljon pienemmistäkin oman doksiansa kiertoyrityksistä. Systeemi, jonka täytyy luoda täydellinen ennustettavuutensa oman pakkomielteensä representaatioita monistamalla, ja joka saattaa pienimmästäkin perhosen siiveniskusta joutua kaatuvien pankkien dominopalikka peliin, on läpikotaisin vainoharhainen. Miten ensyklopedistikärpänen voi uhmata kaikenkattavaa systeemiä esittämällä symbolisen vaihdon yleisperiaatteen?

Eikö järjestelmälle olisi viisainta liberaalisti sallia tietty poikkeama säännöstä? Miksi kapitalismi ei voi olla liberaali symbolisen vaihdon suhteen. Mutta miksi se juhlii liberaaliutta minkä hyvänsä taudin kohdalla, joka voi iskeä kyntensä symboliseen vaihtoon ja muuntaa sen simulaatioksi.

Symbolisen vaihdon simulaatiopeleissä ei synny gurdjiefflisäarvoa lainkaan. Miksi nämä pelit ilmestyvät pienellä viiveellä kaikkialle, missä ensyklopedistin työ karnevalisoi doksian? Miksi tästä vastakaanonin paketoimisesta seuraa ortodoksian esiinmurtautuminen?

Ortodoksia on sellainen Kristuksen seuraamisen kultti, että Kristuksen ilmestyessä sen pintakaan ei värähdä kun Kristukselta on jo pää lautasella.

 

PÄIVÄKIRJA

"Siitä muun muassa näkee, miten jokin asia todella meni ja mitä siitä todella ajatteli ja tunsi, toisin kuin "


Tästä syystä kannattaa pitää päiväkirja tosiaikaisesti julkisena. Rivo läpinäkyvyys kuuluu bläkmöderniin, eikö totta? Eikä tarvitse muistella mitä tuli sanottua. Tämä on ehkä ainoakin tapa nykytodellisuudessa pitää kiinni symbolisen vaihdon ylevästä mahdollisuudesta ilman itsemurhaterrorismia. Onhan se lahja siinä missä kuolemakin, toisin kuin mitäänsanomattomuus.

Sen kirjoittaminen miten tunsi ja ajatteli näyttää usein pienenkin etäisyyden päästä käsittämättömältä. Tämä on tarpeellinen havainto. Läpinäkyvyys antaa aseet käteen symboliselle väkivallalle. Koko lahja nimittäin tunnistetaan väärin. Se tunnistetaan "väärin" juuri siksi mitä se on. Vaikka se pitäisi tunnistaa "oikein" tietyllä hyväntahtoisella korjaustekijällä. On siis ehkä hyvä, että KUKAAN ei harrasta tätä itsemurhaterrorin jaloa muotoa.

*

Henri Laasasen hyvä kirjoitus metodisesta väärintunnistamisesta ja symbolisesta väkivallasta.

27.8.2015

Automaattinen tietojenkäsittely ei enää nykyaikaisissa emergenteissä muodoissaan ole automaattista alistumista, joka olisi siedettävämpänä vaihtoehtona korvannut ihmiselle alistumisen. Ihmiset alistavat jälleen eivätkä enää anna koneen tulla käskyineen alistussuhteidensa väliin. Koneiden käyttämisestä on tullut triviaalia, kolmivuotias lapsikin osaa sen.

Samalla koneesta ja tietojenkäsittelystä on tullut viettelijän sijaan jotakin vieteltävää. Kone vietellään inspiroitumaan ja ajattelemaan, kone vietellään tekemään ihmisen työ ja enemmänkin. Koneen ajatuksiin vaikutetaan samalla tavalla kuin kauan sitten luettu hyvä kirja vaikuttaa ajatuksiimme nykyhetkessä: se resonoi yllättävää uutta kautta sen todellisuuden logiikan kanssa, jonka kohtaamme ehkä ensimmäistä kertaa.
Lippalakkipäinen poika keulii polkupyörällä viljapellon halkaisevaa asvaltoitua tietä. Pojan ilme on apaattinen, hän ei yritä mitään, eikä hänen tasapainonsa järky. Ovia suljetaan kaikkialla haja-asutusalueella, peltojen ja järvien keskellä. Jokaisella suljetulla tehdasalueella on rakosillaan oleva ovi, josta katselee epäluuloiset silmät. Jos lähestyt sitä ovea, se suljetaan nenäsi edestä jyrähtäen.

Täällä ei ole valmiita ruokapöytiä, ei valmiita jakkaroita, ei valmiita lautasia, eikä valmiita ruokailuvälineitä. Ei edes valmista pöytäliinaa, ruokasalin lattiaa tai kattoa, ei eteistä, eikä kohta enää ulko-ovea. Ei enää. On lama: tila jossa vauraat erotellaan äkkirikkaista. Sulkemisen, sammumisen, hiipumisen ja katoamisen tunnuskuvat täyttävät nimettömän maan ikuisen valon. Ne harvat, joita se ei pelota, saavat siitä voimaa. 

Suurkaupungkien kouluissa opitaan tieteellisten konkreettisten merkitysten sijaan täsmällisiä metaforisia merkityksiä. Metaforista rakentuu kaikenlaisia kytkentöjä, jotka ovat tehokkaita ja taloudellisia. Kaikki tähtää ykseyteen ja kokoavuuteen. Suurkaupunki koostuu, eikä pirstaloidu. Sen merkityksen kasautuvat yhteen ja tihentyvät. Sen suurista piireistä tulee koko ajan suurempia, koska ovet ovat yötä päivää auki. Kaikki siittää kaikkea lukemattomin ennaltamääräämättömin tavoin, eikä auringon suora valo koskaan tavoita kadun kulkijaa.


Matti Vanhasesta jo opimme, että poliitikon mairea julkinen hymy ulostauduttaessa neuvotteluista ei merkitse, että meillä (puolueella tai yhteiskunnalla) olisi syytä hymyyn, vaan korostuneesti sitä, että MULLA MUT EI YHDELLÄKÄÄN TEISTÄ on syytä hymyyn. Sipilän hymy on samaa mieletöntä narrinhymyä.
Provokaatio ei viettele erimielistä yhteistoimintaan. Provosoimalla ei saa seksiä. Mutta provokaatio voi kiihottaa johonkin tahoa johonkin toimintaan. Kaikki liioittelu on provokatiivista jostakin näkökulmasta.
Abstrakti ja esittävä taide eivät ole toistensa vastakohta vaan ne viettelevät toisensa. Toinen toisensa viettelijöiden välinen kysymyksenasettel jatkuu loputtomasti salaisuuden paljastumatta.

26.8.2015

Narri myy kuninkaalle peilipalveluita. Peilejä, peilejä, peilejä, sekä vääristäviä, valikoivasti esittäviä, että inhottavan tarkasti todenmukaisia.

KUVA, RAJATTU TODELLISUUS, SIMULAATIO

Mikä lopulta on simulaation ja todellisuuden välinen ero?

Sosiaalisessa todellisuudessa simulaatiota on manipuloitu tai autettu todellisuus, joka sisältää väitteen siitä, että todellisuus korostetusti selviytyy omillaan. Simulaatio on playback-todellisuus.

Kun Michael Jackson tai Bono leikkii kirurgia tai rahtilentokoneen kapteenia, on kysymys simulaatiosta. He todella ovat kirurgeja ja rahtilentokoneen kapteeneja siinä mielessä, että pitelevät veistä ja hallintalaitteita omissa käsissään. Heillä on vastuu olla hyviä siinä mitä simulaatio heiltä vaatiin ja mihin simulaatio on heidät palkannut näyttelijöiksi. Mutta jos jokin menee pieleen, iso veli ottaa ohjakset käsiinsä.

Simulaation näyttelijä ei voi alkaa yhtäkkiä toimimaan oman harkintansa mukaan. 

Sosiaalisen elämän simulaatio on todellisuuden esittämistä isoveljen valvonnassa ja näkymättömällä tuella.

Laajemmin simulaatio, esimerkiksi jokin teknologinen simulaatio, on todellisuuden mallintamista tai jäljittelemistä. Mutta entä jos luonnonlait toimivat simulaatiossa omillaan, eikö se ole silloin jo sopivasti rajattua todellisuutta pikemmin kuin simulaatiota?

Mikä on rajatun todellisuuden ja simulaation välinen ero? Luultavasti se on idean käsitteessä. Todellisuus ilmentää ideaa suoraan ja jatkuvasti. Simulaatio ilmentää ideaa epäjatkuvasti.

Jos ja kun simulaatio alkaa ilmentää ideaa yhä jatkuvammin, saavutaan hyperreaalisen rajalle. Sellainen hyperreaalinen, ei ole enää eron tekijän erottelukyvyn puutteista johtuva mentaalinen tila, vaan simulaation huimaavuudesta johtuva objektiivinen tila.

Nuoren ystävän sähköpostivastaus kysymykseen:

"Todellisuuden ja "simulaation" välinen ero on ehkä elämä. hahmot ovat "epätodellisia" sikäli kun niillä ei ole itsenäistä elämää. toisaalta kuten Gurdjieff huomauttaa, ihmisilläkään ei aina ole itsenäistä elämää. Toisinaan mielikuvitusolennot saavat suuristakin ryhmistä otteen, kuin mörkö pienestä lapsesta. Tässä mielessä ihmisetkään eivät ole "todellisia" ennen kuin päästävät irti "simulaatiosta". Toisaalta jotkut mielikuvitusolennot ovat "melkein todellisia" kuten Hari Solariksessa niin kauan kun niistä pidetään kiinni. G sanoo "life is only real when I am." Tässä mielessä myös taide voi olla "objektiivisempaa" ja "todellisempaa" kuin "objektiivinen todellisuus" sikäli kun se pulppuaa ihmisen elävästä olemisesta. Elämä on totuuden tekemistä."


KRITIIKKI

Eräs simulaatiotodellisuuden keskeisin piirre on se, että se lakkaa olemasta subjektille peili. Simulaatiota vasten ei voi kovin luotettavasti peilata itseään. Simulaatio antaa kyllä vasteen, mutta katsoja ei voi tietää mikä pikseli siinä vastaa mitäkin todellisuuden pistettä. Jotkut pisteet vain katoavat loputtomaan pintaan tai loputtomaan syvyyteen.

Eräs tapa tehdä simulaatioita tietoiseksi on tarjota subjekteille luotettavampia peilipalveluita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kritiikkiä: sanoa hyväksi sitä mikä on hyvää ja huonoksi sitä mikä on huonoa, todellisuuden kannalta. Simulaatiohan kaappaa kritiikin ja yrittää sen jälkeen johtaa kritiikillä kohdetta harhaan oman leikkinsä logiikan mukaisesti.


Innostus matkapuhelinlaitteisiin kuvaa myös innostusta eskapismiin arjen tilanteista. Laitteet mahdollistavat paitsi etäläsnäolon myös epäläsnäolon.
Baudrillard on ehkä jossakin käsitellyt millaisia simulaatioita postmoderni yhteiskunta voi synnyttää. En tiedä nyt lähdeteosta, joten joudun keksimään itse, mikä ei ole kovin vaikeaa:

- Erilaiset realistiset TV-sarjat, jotka korostetusti eivät ole taide-elokuvaa eivätkä fiktiota. Jotka tavallaan väittävät esittävänsä todellisuutta, mutta jättävät katsojan huoleksi muun.

- Tosi-TV sarjat.

- Pornoteollisuus.

- Uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Kaikki TV ohjelmat. 
- Elokuvat.
- Yksilöt ja ryhmät. Koulukunnat ja kerhot.
- Kapitalismin ohjaama koulutus: peruskoulu, opistot, yliopistot.

- Kaikki kaapattu: taide, tiede, psykoanalyysi, kansalaisjärjestöt, feminismi, osuuskunnat. 

- Postmodernin kapitalismin armeijaitos. 

Kaikki nämä ovat ikään kuin jokin hämäävää kopiota tai jonkin hämäävää jäljittelyä, kantamatta jäljiteltävän henkeä, olemisvastuuta ja perusideaa itsessään. Kapitalismin omaksumaan pakottamien ad hoc roolien labyrintti on siinä määrin eksyttävä, että edes yksilöistä ei tule todellisia kuin kovalla tietoisella työllä.

Jako simulaatioihin ja todelliseen on pohjimmiltaan platoninen. Simulaatiot tekevät harhan logiikasta objektiivisen. Mutta aistiva järki ei voi todentaa simulaatiota. Simulaatio on aistivalle järjelle olematonta, epätodellista ja siksi simulaatio ei horjuta sitä. Lopulta aistivaa järkeä ei horjuta edes simulaatio, joka on liittoutunut loogisen järjen ja tunteiden ja fysiikan kanssa. Tämä tulee esiin kaaoskestävyytenä. 

25.8.2015

Baudrillard väittää, että hyperreaalisessa metafysiikka loppuu kaiken loputtomaan simuloitavuuteen. Tämä on sikäli illuusio, että aistivaa järkeä ja sen kohdetta, ideoiden maailmaa, ei voida suoraan simuloida. Kaiken simulaatio vain paikantaa tämän puutteen metafysiikkaa tarkemmin. Eli hyperreaalinen on aidosti kehitysaskel metafysiikkaan nähden, mutta se ei ole lopullinen askel, eikä lopullinen tila. 
Jos valtaa pitävä rakenne eksyy omiin simulaatioihinsa, eikä enää osaa itse erottaa aitoa kopiosta, se tarkoittaa, että jokin toinen rakenne on jo korvannut sen.
Väärältä hakukoneelta haiskahtava asioiden listausjärjestys.

LUOLAVALLANKUMOUS

Mikä oikeastaan todistaa että aistiva järki (nous) on kaiken biologisen olemassaolon perusta? Miksi ei olisi vain täydellistä relativismia logoksen ja tunteiden loputtomassa sumutuksessa?

Aistiva järki on ensinnäkin kaiken herramoraalin tietoinen tai tiedostamaton perusta. Hyperreaalisessa tilassa tämä konkretisoituu kaaoskestävyytenä. Massojen päät voidaa sekoittaa metodisella patafysiikalla joka on massamedioiden strategia. Ja juuri tämä sekoittamisen aina uudelleen onnistuminen on osoitus aistivan järjen puolesta, joka massoilta puuttuu. Havaitaan, että massat ovat kuolevaisuuden, lumouksen, ilmitodellisuuden vankeja. Massat testaavat reaaliteetteja vain uskottavuuden näkökulmasta. Siksi he jäljittelevät kaikissa tilanteissa suosittua ja yleistä tapaa, eivätkä koskaan löydä perustetta olla alistumatta sille mikä on yleinen jäljittelyperiaate.

Massan radikaali määrittelyperuste on tämä: massa ei erota aitoa, eli totuutta, kopiosta, eli valheesta.  

Tämä on tietysti arvoton tila biologisen olennon selviytymisen kannalta, koska ainoatakaan evolutiivista taistelua ei ole todella voitettu tässä islamilaisuuden tilassa. Tällainen tila on suojaton ja riippuvainen sitä ohjaavien tahojen hyväntahtoisuudesta, jotka suojaavat massaa itse aiheutetuilta tragedioilta. Tragedia, miten suuri hyvänsä, tapahtuu heti kun sen annetaan tapahtua. Massassa ei ole mitään tragediaa ehkäisevää piirrettä, koska sillä ei ole aistivaa järkeä.

Islamilaisuuden tilassa todistetaan kaikilla toiminnoilla sitä, että massojen päähän voi kaataa uskontojen kaltaista jätettä loputtomasti ilman itselle koituvaa vaaraa. Massat ryntäävät loputtomasti pyhään sotaan tai laittavat lapsensa miinakentälle minkä hyvänsä päättömän patafyysisen keksinnön puolesta.

Hyväuskoisuuden tila on syvin Platonin luolan pimeys. Mutta seuraava vaihe, eli kaiken huijaukseksi näkeminen, ei pelasta biologista organismia, ellei se kykene erottamaan aitoa kopiosta. Seuraava vaihe lisää vain yksilön kokemaa kärsimystä. Ja kärsimykseen väsyttyään yksilö taantuu jälleen hyväuskoisuuteen. 

Tämä kontemplaatiokyvyttömyyden perinnöllisyys joka havaitaan aistivan järjen puuttumisena ja kaaoskestävyyden loppumisena on herramoraalin ja orjamoraalin todellinen, vuosituhannesta toiseen jatkuva perusta.

Juuri tähän puuttuu Gurdjieff, joka näkee selvästi, että juuri muuhun tässä asiassa ei voi puuttua.

Gurdjieffin näkökulmasta muuhun kuin aistivan järjen merkityksen käsittämiseen perustuava vallankumous on aina pelkkä luolavallankumous, jossa Platonin luolan tulien virittelijät ja varjotanssijat vaihdetaan toisiin. Sellaisella voi olla hetkellistä terapeuttista merkitystä uhrirituaalina. Mutta pelkästään tällaisella vallankumouksella (ilman aistivan järjen kehittävää työtä) ei siirrytä luolasta ulos, todellisuuden valoon. Asiat palaavat siksi pian vuosisataisiin uomiinsa.   
Miljardöörin näkökulmasta miljonäärit ovat rupusakkia.

SIITÄ MIHIN HERRUUS LOPPUU ALKAA TERRORI

Simulaatioiden paksut sedimentit ovat tehneet todellisuuden osoittamisen mahdottomaksi sanoilla tai ylipäätään muulla kuin terroriteolla. Samalla orjuuden ja herruuden astelmat ovat muuttuneet ensin autoksi ja auton omistajaksi, sitten autoksi ja auton ohjaajaksi (Barthes, Baudrillard), ja lopulta nyt autoksi ja auton simuloiduksi automaattiohjaukseksi ilman että herran tarvitsee edes kommunikoida orjan kanssa.

GPS-järjestelmien aikakaudella kapitalistinen proletariaatti on jo oppinut lukemaan kapitalistiherran ajatukset ilman että sen tarvitsee nähdä herran kasvoja tai kuulla herrasta mitään. Ammattijärjestöt ovat käyneet turhiksi, koska pöydän toiselta puolelta on kadonnut se, jonka kanssa pitäisi neuvotella. Jonkin aikaa on neuvoteltu itsen kanssa, kunnes on jouduttu ihmettelemään sitä, mistä oikeastaan neuvotellaan.

Herruuden kannalta ei ole olennaista millä rakenteella herruutta ylläpidetään vaan se (orgoni?)energia, josta herruudentilassa nautitaan. 

Välillä herruus kuitenkin turhautuu siihen, että orjat unohtavat todellisuuden. Siksi näemme, että uusin herruuden todellisuuden osoittamisen muoto onkin se, että systeemi itse turhautuneena alkaa noudattaa terrorismin logiikkaa.

Systeemistä tulee terroristi, koska se on yhtä impotentti kuin kuka hyvänsä enää muilla tavoilla osoittamaan pohjimmaista herruuden ja orjuuden asetelman merkitystä kaikkien sitä sekoittavien simulaatioiden, luulottelun, viisastelun ja roolileikkien lävitse.

Media osallistuu tähän terrorismiin ja kokee sen omana asianaan. Todellisuuden osoittaminen (terrorismi on mediallekin ainoa tapa palauttaa sanojen merkitys hyperreaalissa) eheyttää median epävakaata asemaa kaikkien rakennemuutosten ja kannattavuusnäkymien paineessa. Mediasta on tullut ohjelmallisen patafysiikkan toteuttaja.

Kun patafysiikka I maailmansodan aikoihin oli ironian ja satiirin taiteellinen keino, on se nyt valtamedian toimesta jonkinlainen moraalisen terrorismin järjestelmä, jolla musta käännetään valkoiseksi ja vastaavasti valkoinen mustaksi, vain osoituksena taiturimaisesta tekniikasta ja massojen tietoisuuden totaalisesta hallinnasta. Näin media vakuuttaa kuningas Ubun pohjimmaisesta perverssiydestään ja saa hyväksynnän ja olemassaolon mandaattinsa herralta.

Tämä herralta saatu mandaatti sitä, että median kohdalle kapitalismi tekee poikkeuksen: se ei katso vain taloudellista tuottavuutta, vaan myös jotakin muuta, herran näkökulmasta arvokasta, jota laskukoneet eivät osaa ottaa huomioon.

Kapitalismi ei milloinkaan tee poikkeusta poikkeusyksilön kohdalla. Kaikki karja on samaa teuraskarjaa vuosituhantisneroista eksoottisten ruokapöytyien hyönteisiin kapitalismin edessä. Mutta joku joka voi osoittaa arvonsa patafysiikan lakien tasolla voidaan aateloida hyperreaalin aatelisuuteen, jolloin hän pääsee kapitalismin lakien ulkopuolelle eräänlaiseksi kosmiseksi jediritariksi, jolla on valta muuttaa musta valkoiseksi ja sekoittaa massojen kontemplaatiokyvyttömät päät.


 

SIMULAATIO JA HYPERREAALINEN

Baurdillardin simulaatio on paljon selkeämpi ja vahvempi käsite kuin Guy Debordin spektaakkeli.

Spektaakkeli tarkoittaa yleisen huomioenergian sitomista (pois kaikesta muusta kuin itsestään). Sanakirjamääritelmänä se on "suurellinen mutta pintapuolinen elokuva, näytelmä tai juhla. esim. Sinuhesta tehty hollywoodilainen spektaakkeli." Spektaakkeliyhteiskunta on näin ollen hämärästi jotakin luokkayhteiskunnan tapaista jossa tietty luokka luo jatkuvia spektaakkeleita omasta elämästään, ehkä juuri huomion siirtämiseksi pois olennaisesta. Oikeastaan koko käsite ei sano mitään tämän enempää. 

Simulaatio taas on todellisuuden jäljittelyä. Siis paitsi opettavaista leikkiä, myös kavalaa huijaamista. Simulaation käsite ei tyhjene tietosanakirjamääritelmiin, koska se kehittyy ja laajenee jatkuvasti. Me emme tiedä mikä kaikki voi vielä olla simulaatiota, eli todellisuuden jäljittelyä. Niinpä simulaatio on hyvin dynaaminen käsite. Kun puhutaan simulaatioyhteiskunnasta, se tarkoittaa sitä, että tuo yhteiskunta ikään kuin kerroskerrokselta jäljittelee kaikkea todellista, niin itseään kuin kaikkea havaitsemaansa kuin myös kaikkea kuvittelemaansa. Kun tämä prosessi kiihtyy, ymmärrettävästi menetetään vähitellen ote siitä mikä ylipäätään on todellista jne. Hyperreaalinen tarkoittaa Baudrillardin mukaan tilannetta, jossa ei enää nähdä eroa kopion ja alkuperäisen välillä.

Ymmärretään, että hyperreaalinen ei ole välttämättä vain kapitalismin ominaisuus, vaan minkä hyvänsä tuotannoissaan riittävän pitkälle kehittyneen järjestelmän ominaisuus. Hyperreaalista ei voi tietyllä kehitystasolla välttää missään systeemissä. Siksi nyt yhtäkkiä, kun joudumme itse elämään arkeamme hyperreaalisen tilassa, Baudrillardin vanhatkin teoriat näyttäytyvät uudessa pelkkää sanakikkailua syvemmässä merkityksessä.

Todellisuutta simuloidaan pala kerrallaan. Simuloitu todellisuus, on kopio todellisuuden palasesta. Miksi eroa kopion ja alkuperäisen välillä ei nähdä? Yksi syy voi olla kopioidan määrän ja laadun äärimmäisen kasvu suhteessa alkuperäiseen. Ei tunneta alkuperäistä ollenkaan tai sitä tunnetaan aiempaa vähemmän. Miksi?

Alkuperäisessä ja simulaatiossa on kuitenkin tiettyjä havaittavia ja vähemmän havaittavia mutta olennaisia eroja.

- Simulaatio ei anna samanlaista haptista vastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samnlaista tuoksuvastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista feromonivastatte kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista emotionaalista vastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista mystistä vastetta kuin todellinen. 

Vaikka simulaatio ei ole täysin sama kuin alkuperäinen, voiko se silti olla yhtä hyvä? Tai voiko se olla jossain suhteessa parempi?

Simulaatiota on myös sellaisen kuvitteellisen jäljittely, jonka alkuperäistä kohdetta emme ole nähneet tai ei kukaan ole nähnyt. Mikä estäisi tällaista simulaatiota olemasta lopulta jopa parempaa kuin mikään aikaisempi todellinen tuon ilmiön esiintymä?

Tai jos alkuperäinen on vain idea, Platonin ideoiden maailmassa, eikö sen ensimmäinen jäljittely ole parasta mitä siitä ideasta voidaan aistia muulla kuin aistivalla järjellä. Mutta onko aistivan järjen nautinto kuitenkin suurinta nautintoa, alkuperäisintä nautintoa? Aistiva järkihän voi nauttia VAIN alkuperäisesti, eikä ollenkaan simulaatiosta.

Mutta aidosti futuristiset simulaatiot eivät jäljittele todellista vaan paljastavat alkuperää.

Kaoottisen hyperreaalisen tilan jälkeen päädytään väistämättä siihen tilaan, jossa aistivan järjen merkitys alkuperäisen ja kopion erottajana korostuu. Tässä tilassa simulaatio alkaa kohdistua imaginaariseen sellaisena kuin aistiva järki sen havaitsee. Ja tämän myötä vasta simulaatio muuttuu todella radikaaliksi ja futuristiseksi. Simulaatio alkaa paljastaa tuntematonta olevaa sen sijaan että se tyytyisi vain jäljittelemään tunnettua olevaa.  

Hyperreaalinen tila, jossa ei todella kyetä millään tasolla erottamaan aitoa kopiosta tarkoittaa kontemplaatiokyvyttömyyden tilaa, eli islamilaistumisen tilaa ja sitä myötä historian lopun, eli yhteiskuntaluovuuden kyvyn menettämisen tilaa. Itse en usko, että tällainen tila voi olla lopullinen, koska keskenään kilpailevilla sivilisaatioilla on taipumus ylittää toistensa pysähtyneisyydet ja tehdä helppoja valloituksia pienillä innovaatioilla.

Simulaatioiden mittapuuna on ja pysyy Platonin ideamaailma, joka on kaiken alkuperäisyyden mittapuu. Se on sitä siksi, että ideat koskettavat suoraan aistivaa järkeä ja vain sitä, mutta ei teknologisia mittalaitteita, joiden materiaalisuudesta nähtynä koko idean käsite on mieletön. Teknologisilla laitteila ei ole aistivaa järkeä. Ne ovat kontemplaatiokyvyn menettämisen kaltaisessa tilassa.  
Tosi-TV:ssä seurataan sitä kuinka hyvin totuuden paljastamista näytellään.



24.8.2015

Kapitalismi on niin hegemoninen ilmiö, että jopa systeemin vastustaminen ja silkka anarkismi voivat olla tapoja maksimoida voittoa. Siksi mikään vapaahtoiselta näyttävä ja vilpittömyyttään todisteleva ei yleensä ole sitä miltä näyttää. Peukuttaminen on useimmiten tiedustelupalvelujen peukuttamista, jos aktiin sisältyy sosiaalista koheesiota laajempaa paatosta. Järjestelmän voi haastaa vain henkilökohtaisella kuolemalla, joka on tietyin ehdoin määritelty. Kuolema voi todistaa siitä, että kyseessä ei ollut voiton maksimointistrategia, vaan esimerkiksi "vilpitön" itsemurhaterrorismi. Tosin on havaittu että kansainväliset terroristitkin arvottavat toimintaansa yleensä kapitalismin sisällä.  He palauttavat ihmisiä uudesta simulaatiosta edellisen simulaation tasolle, nostalgisesti. Terroristeillakaan ei ole mitään kapitalismin kaikki menneet, nykyiset ja tulevat muodonmuutokset käsittävää yleisteoriaa, jolla siitä saisi otteen, ja jonka avulla itsensä voisi siirtää sen ulkopuolelle. Vilpittöminkään terroristi ei helposti edusta Jumalan näkökulmaa. Kysymys pyhimyksistä ja uskonnollisista marttyyreista on usein epäselvä. Ja jumalatkin ovat usein pesunkestäviä kapitalisteja.

Kapitalismin ulkopuolisen (kuolevaisuuden kaikkinaisen tilan ulkopuolisuuden) ajatteleminen on vaikeaa, koska vain kapitalismi on tuottanut monia asioista, joista ihmiset eivät enää halua luopua, ja ihmiskunnalla ei ole muusta kokemusta nykyisellä kehitystasollaan. 

Se, että kykenisi saamaan itsensä haluamaan luopumista kaikesta siitä hyvästäkin mitä kapitalismi on tuottanut, ei vielä riitä siihen, että vaihtoehdon ajatteleminen olisi mahdollista. 

Tällaisia baudrillardismeja tällä kertaa. 

23.8.2015

MIELETTÖMYYDENNÄLKÄ

Blackmödernissä kärsimyksen tuottamisen (eli kaiken tuotannon ytimen) on oltava puhdasta ja turhaa, jotta se voisi tyydyttää mielettömyydennälkää.

Mistä syntyy mielettömyydennälkä? Se syntyy viettelystä, rationaalisen mielen harhaanjohtamisesta niin, että harha saadaan vaikuttamaan rationaaliselta. Harha kuitenkin havaitaan vankilan omaiseksi tilaksi, ja syyn siitä saa nimen omaan viettelyn toteuttanut rationaalisuus joka ei kuunnellut tunteiden kiljuntaa.

Aiempaa rajattomasti tehokkaamman tiedonvälityksen takia ei voida olla, vaikka toki haluttaisiin olla, tietämättömiä siitä mitä maailmassa tapahtuu. Ukrainan sodan kaltaiset läpikotaisin surrealistiset tapahtumat, joita ikään kuin ohjaa järki, saavat uskon järkeen horjumaan todella.

Mutta tuollaisia asioita ei kuitenkaan ohjaa totuusperiaate tai kokonaisvaltainen järki. Vaan niitä ohjaa uskottavuusperiaate ja näkökulmariippuva kokonaisuuden kadottanut logiikka. Yhtäkaikki syyn tilanteesta saa kantaa järki, koska jälleen kerran tunne oli muka oikeassa. Ainakin joidenkin tunne.

Vastavasti esimerkiksi innovaatioita vihataan, lapioa, työkalua vihataan, koska sitä väärinkäyttämällä on joskus saatu aikaan jotakin mieletöntä. Tai systeemiä väärinkäyttämällä on saatu aikaan koko valtion konkurssi tms.

Teknovihamielisyys haluaa luopua järkevistä työkaluista, koska viettely on ohjannut työkalujen käyttäjät harhaan ja mielettömyyteen. Samalla halutaan palata edeltävän mielettömyyden painajaismaiseen todellisuuteen, joka nähdään nyt ihanteellisena, astetta vähäisempänä painajaisena. Tuota painajaista muistellaan kyynelsimässä ja sen lauluja lauletaan nostalgisen tunteen vallassa.

Vain edellinen sukupolvi kantaa kauhua tuosta edeltävästä painajaisesti ja niistä ongelmista, joita ei nyt voida lavastaa. Seuraava sukupolvi ei siitä kauhusta tiedä mitään. Se voi turvallisesti kokea nostalgiaa tuota tilaa kohtaan.

Oikea tie sen sijaan olisi etsiä viisautta tässä ja nyt aiempaa äärettömän paljon tehokkaampien työkalujen hukuttavassa valtameressä.

On pakko paeta sitä tosiasiaa, että tuotannon muutoksessa myös merkitykset täytyy luoda uudelleen. Sillä työ on silkkaa kärsimystä ja päänsärkyä. Siinä on päämäärä. Siksi se ei tyydytä mielettömyydennälkää.

Kun vauhtiin on päästy (moderni) on vauhti koko ajan kiihtynyt (postmoderni) eikä sitä voida nyt pysäyttää kun henkinen väsymys jatkuvien hallitsemattomien muutoksien edessä on jo suuri. Kaaoskestävyyden merkitys korostuu.  

Kaaosta ei voi kestaa miltään jalustalta, koska kaikki jalustat murtuvat ja kaikki poseeraaminen muuttuu pölyksi. Tästä opitaan lopulta lähinnä se, että pelkkä looginen järki voidaan aina johtaa harhaan, kunhan logoksen perusta annetaan harhaanjohtavasti ja väärin. Samoin tunne voidaan aina harhauttaa massapsykologian ja suggestion kaoottisin keinoin. Näihin periaatteisiin ei yksinkertaisesti voi luottaa yhtään, koska niiden kaaoskestävyys on heikko.  

Korostuneesti nousee esiin aistiva järki (nous), joka on pikemmin aistimista kuin loogista päättelyä. Aistivaan järkeen perustuu ymmärrys siitä mikä on järkeä kokonaisuuden kannalta. 

POSTMODERNI VEDONLYÖNTI

Onko postmoderni -- tai paremmin blackmöderni -- lopullinen historian päättymisen tila, vai purkautuuko alta esiin edes taas hetkellisesti jokin aikaisempi vaihe, kuin kuumeinen sairaustila, tai jopa jotakin vallankumouksellista? Kukaan ei tiedä. Mutta asiasta voi lyödä vetoa.

Koko ihmiskunnan evoluution voi nähdä ylisukupolvisena vedonlyöntitapahtumana. Islamilaisen maailman opetus vedonlyöjille lienee se, että vallankumouksellinen purkautuu aina esiin, ellei sen edellytyksiä ihmisen kontemplaatiokyvyn tasolla tehdä tyhjiksi. Jotta historia voisi päättyä, sen puolesta vetoalyövien on kaikin voimin pyrittävä degeneroimaan kanssaihmisiä kyvyttömiksi kaikkeen luovuuteen ja aloitteisiin. Ja tämä on jo niin pimeä hanke, että siihen tarvitaan uskonnon kaltaisia läpikotaisin saastuneelle mielelle rakkaita keinoja.



    surkimustensa raaka nautinto

    katkeruutta sanoissaan rumin

    runous raksuttaa semantiikan

    tomu narskuu antisankareista

    karttuu rakastumisen sanoina

    surraan unta omakustanteiksi


Tästä Timon säkeistöstä tulee mieleen itsenikin lähes päivittäin ilmentämä postmoderni olemistapa, jossa kateus, katkeruus ja hämärä toisten syyttely kietoutuvat oudoksi retoriikkakeitokseksi.

Sami Pöyryn hotakaisanalyysissä (paras humanististen tieteiden gradu jonka olen ikinä lukenut) on Kimmon hahmo, joka vihaa rikkauttaan juhlivia äkkirikastuneita, eli rupusakkia. Kimmon äärimmäisestä elitismistä nähtynä rupusakkia ovat nimenomaan tuoreet miljonäärit, ei köyhät, joita ei Kimmolle ole edes olemassa. Rupusakkia on vain se, mikä näyttäytyy maailmassa, eli keskimääräistä paremmalla golfviheriöllä, rupusakkina. Todellisuutta ovat tietyt riittävän korkeatasoiset golfklubit. Kimmo vihaa golfia. Siksi hän elää glofista, kuin voimalan turbiini virtaavasta vedestä.

Kimmo rakastaa varakkuutensa taidolla kätkeviä varkakkaita, mutta samalla unohtaa itse olevansa nousukas. Hän unohtaa myös sen, että postmodernissa kaikki haaveet kapitalismin aikaisempien kausien ihanteellisiksi nähdyistä porvarllisuuden muodoista ovat pelkkää vimmaista nostalgiaa.

Mitä tulee Timon runopätkään, nousukasmaisuudeksi voisi runoudessa nähdä kuolevaisuuden. Runouden maailmassa vain kuolematon on vauras. Kaikki kuolevainen on nousukasmaista.

Loistoauton sisällä Kimmon halveksunnan tuottaman hajuraon etäisyydellä toisista ihmisistä on helppo halveksia kaikkea mikä noudattaa tämän maailman ainoita ja totaalisia lainalaisuuksia: kuolevaisuuden ja postmodernin lainalaisuuksia. Kuolematon on kaikenkattavan vaihtoehdottoman systeemin ulkopuolinen. Paradoksaalisesti kaikki tällainen on tässä täyden kontrollin palvelussa erityisen nopeasti kuolevaa ja eliminoitavaa toimintaa.

Kimmo pitää arvokkaan olemisen edellytyksenä sitä, että on itse täysin vapaa Audin ulkopuolella näyttäytyvistä laeista. Kimmo tuntee olevansa itse koodin haltija, viisasten kiven omistaja ja kuolematon. Tästä jatkuvana todisteena on se, että hän tietää (aina nousukauden loppuun saakka) miten rahaa tehdään.

Kimmo unohtaa sen, että Audin oven sulkemisen jälkeen hän on jälleen kuolevaisten maailmassa, ja alitajuisesti noiden lakien piirissä.

Postmodernin ensimmäinen perusperiaate ja kansalaisvelvollisuus, puuttumattomuus toisten ihmisten asioihin, ilmenee paitsi itsekeskeisyytenä ja ahneutena, myös kateuden ja syyttelyn ehdottomana kieltona. Mikä hyvänsä järjestelmän itseen kohdistama mielivalta tai oikku pitää ottaa tyynesti vastaan huonona arpaonnena.

Postmodernissa universumin täyttää korruptio hiukkastasolta tähtien tasolle. Aivan kaikki kaksinaamaisista poliittisista teeskentelijöitä tippuneisiin ovat läpikotaisin korruptoituneita. Näille olennoille ei voi tulla edes mieleen, että sisäisessä tyhjyydessä voisi joskus olla jotakin, minkä puolesta voisi tai pitäisi kärsiä. Näille olennoille mikään ei ole tietoista, itsessään arvokasta työtä. Siksi ei ole mitään päämäärätietoista kärsimyksen ulottuvuutta.

Utopistisessa sisällöttömyydessä vain arpaonnella on ratkaisevaa merkitystä. Keinotekoiset sisällöt eivät merkitse mitään, totuus ei merkitse mitään. Vain uskottavuudella on merkitystä. Uskottavaa on se massasuggestion uusimmilla psykologisilla menetelmillä onnistutaan indoktrinoimaan laajasti massojen tietoisuuteen. Tällainen asia voi olla mikä hyvänsä valhe. Ja indoktrinaation jälkeen kontemplaatiokyvyttömät massat ovat valmiita taistelemaan kuolemaan asti tämän tai tuon valheen takia.

Näin tietoiset päätökset ja valmiit teoriat elämän luonteesta naamioidaan arpaonneksi. Kulisseissa tapahtuva surreeaalinen luovuus (initiaatiosalaisuuksien tuotanto) on niin arvaamatonta, että vain astrologia ja mustalaisen raapiva sormus kykenevät sitä ennustamaan.

Kun postmodernissa aina joskus joudutaan hämmästelemään sitä, että joku ei ajattele vain itseään, on kysymys silloin ahneudessa ilmenevän epätäydellisyyden tiedostamattomasta toteutumisesta. Jos jokin teko ei suoranaisesti ole ihmissyöntiä, se on korostuneesti ihme. Tämän kummempia ihmeitä ei postmodernissa tapahdu ja tämä on korkeinta mitä elämän aikana voi odottaa syteemin sisältä käsin. Elämän jatkuva ihme on toisaalta jäädä henkiin, yhä uudelleen sekunti toisensa jälkeen, täydellisessä lihamyllyssä, jonka mielekkyyteen ei voi hetkeäkään uskoa ja jossa itsemurhaterrorismi näyttäytyy rationaalisena asennoitumistapana.
 
Epäitsekkäältä näyttävän teon (hyväntekeväisyyden autuaaksitekevyys) päivittelyltä on vaikea huomata, että useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ajattele vain itseään. Kilpailuhenki, kateus ja katkeruus täyttävät valtaosan alitajunnan ja tietoisuudenkin. Siinä hapantumisen tilassa ajatellaan vain toisia. Intohimottomasti kilpaillaan ja soditaan kaikki kaikkia vastaan laimea verenmaku suussa ei minkään puolesta.

Näidenkin kokemusten taustalla on se tosiasia, että postmoderni todellisuuspinta on yksilön näkökulmasta teflonia, josta ei voi saada otetta tai tuntumaa muuten kuin pysäyttämällä ajankulku hetkeksi ostotapahtuman yhteydessä. Kerjääminen on tämän lain radikaalia koettelua.
 
Mitään kerjäämistä parempaa sosiaalisuutta ei voi postmodernissa kuvitellakaan varsinaisen ostamistapahtuman ulkopuolella. Kerjäläisiä vihataan, koska he ovat tässä ulottuvuudessa ikään kuin ainoa muistutus aikaisempien vuosisatojen neroista, jotka laittoivat totalitarialle kampoihin. Kerjäläiset tekevät sen nyt lihaksi omalla vaatimattomalla tavallaan, joka on kaikki se mitä optimistisesti tulevaisuuteen suuntautuneesta ihmisyydestä on jäljellä. 

Kerjäläisessä kiteytyy myös kärsimyksen tuotanto alaluokan velvollisuutena samalla tavalla kuin surrealistinen salaisuuksien tuotanto käy yläluokan päätyöstä. Kerjäläinen tuottaa kärsimystä oma-aloitteisesti keskiluokan ja yläluokan loputtomiin kulutustarpeisiin. Kärsimyksen on oltava paitsi puhdasta myös vapaata kaikesta merkityksestä. Kerjäläinen kiteyttää tämän päämäärän ihanteellisesti. Kerjäläisen pystyynjauhetussa lihassa asustaa kaikki se surrealismi joka tässä hulluudessa on säväyttävää. 

Niinpä esimerkiksi taidekonsertteihin osallistutaan vain sillä hetkellä kun lippu ostetaan. Kysymyksessä on tuote, josta ei voi saada mitään irti suoraan. Sillä on käyttöarvoa vain jälkikäteisenä puheena ja sen sellaisena. Elämys voisi olla se, jos kalliin lipun saisi kerjättyä. Konsertin voisi silloin jättää väliin, koska kaikki mahdollinen henkinen hyvä olisi jo kerjäämisaktiossa saatu itselle.

Ostamisen ja myymisen hetki on tapa, jolla yksilö voi olla suoraan psyykkisessä yhteydessä toiseen yksilöön, jos myyjä on todellinen ihminen. Tefloniin palaa silloin ikäänkuin kiinnostunut pieni reikä, josta myyjän ahne silmä katselee kontaktia etsivää ja tyhjyyttä kynsillään raapivaa ohikilkijaa.

Kerjäläisen tuote on surkeus. Hän myy alastomana havaittavaa tilaansa ja on lain äärimmäisessä ytimessä. Jos kerjäläinen ei vaikuta riittävän aidolta hän ei saa tuotettaan, lihaan kerrostunutta surua, kaupaksi. Muussa tapauksessa kuolevaiset ovat yhteydessä toisiinsa vain systeemin välityksellä. Systeemi muuttaa työpanokset satunnaisiksi yksilöllisiksi palkitsemis- tai tuhoamisriituaaleiksi, ilman että kukaan kiinnittäisi siihen mitään huomiota (ne ovat toisten asioita). Ihmisiä vain katoaa.
Hän näytti luonnostaan hyvältä mutta päätti tehdä, silkkaa turhamaisuuttaan, kokolailla vaikutelman pilaavan kauneusleikkauksen.

21.8.2015

Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard lanseerasi kuuluisan ajatuksen historian lopusta vuonna 1975 kirjassaan The Mirror of Production (s. 107-111).

Jos ja kun taiteen prioriteettikysymyksillä ei enää bläckmödernissä ole merkitystä, eikö silloin taiteen historia ole päättynyt? Mikään ei siis voi enää ikään kuin jäädä historiaan.

Mutta yleisemmin: voiko jonkinlainen terrori olla vielä sellaista, että voitaisiin väittää historiallista liikettä tapahtuvan? 

Islamilaisessa maailmassa historia päättyi 500 vuotta sitten, kun muotoiltiin dogmatiikka, joka kielsi mullistavien asioiden keksimisen.
Oligarkkien paljolti juuri vapaaehtoistyötä erilaisissa auttamisjärjestöissä tekevien palvelijoiden suurin ongelma on se, että he eivät kykene kontemplaatioon. Siksi työn vapaaehtoisen luonteen ja sen harhaan ohjatun päämäärän välillä on ammottava ristiriita. Tällaista lopulta vain haitallista ja oligarkiaa tukevaa työtä tehdään loputtomasti. Kontemplaatioon kykenemättömien suurin ongelma onkin heidän lähes ääretön ahkeruus. Koska he ovat koneita, he eivät koskaan luovuta. He eivät myöskään koskaan kyseenalaista mitään tai edes hetkeksi pysähdy. Tällaisia voimia vastaan, jotka uskonnollisella vakaumuksella uskovat tekevänsä hyvää ja kallisarvoista työtä, vaikka kaikki tuon työn tulokset jo alkavat olla esille, on vaikea toimia.

Kaiken viivytyksen ja kidutuksenskin jälkeen haasteena tyhjässä puheessa talvehtivalle tarkkailijalle on keksiä riittävän huomaamaton keino, jolla huomiota voisi siirtää siihen mikä on silmien edessä ja objektiivista: kaiken lopputulos.

Mutta koska lopputulos täyttää koko näkökentän ja on täysin kiistämätöntä, sitä ei voida nähdä.

Yritys siirtää huomiota todelliseen ei kuitenkaan saa olla huomattava, koska siihen puuttuu kontrolli.
Oligarkit ovat olentoja, joiden linnan seinien sisäpuolella taikaesineitä ei voi olla koottuna liikaa. Kun vastaavasti linnan seinien ulkopuolella jätettä ei voi olla liikaa. Jokaisessa sormessa on kolme sormusta, jotka kuvaavat kapitalismin henkistä puolta. 

Bläckmödernissä tunnetaan vain kolme inhimillisen toiminnan luokkaa, ydinluokat porno ja terrori, ja laimea pornon ulkopuolinen kaupankäynti. Pornon valtameressä on miljardikertainen määrä potentiaalisesti kiihottavaa pornoa siihen nähden mitä yksikään täydellisesti pornoon keskittynyt kuluttaja kykenee koko elämänsä aikana kuluttamaan. Ainoaksi ongelmaksi jää potentiaalisesti kiihottavan materiaalin löytäminen (omasta näkökulmasta nähdyn) jätteen äärettömästä paljoudesta.

Todellisuudessa tuossa valtameressa, jolle koko inhimillinen historia uhrataan, kaikki on jätettä. Mutta bläckmödernistinen yksilö näkee sellaisen jätteen joka on itselle merkityksellistä, kiihottavana.

Ainoata tasa-arvoa tässä tilassa on se, että kukin voi nähdä itselleen merkitykselliseksi millaisen hyvänsä jätteen. Jätteestä ei yleensä tarvitse riidellä tai kinata, koska sitä on äärettömän paljon ja myös sen syömisen makuja on äärettömän monta. 

Ainoa muoti on rumuus, koska se on luotaantyöntävintä. Luotaantyöntävyys on etuoikeutettujen ainoa katutason päämäärä. Niille, joilla ei ole varaa olla mahdollisimman rumia, jää vaikuttamiskeinoksi terrorismi. 

IMPLOOSIO

Hukkumiskuolema pornon valtamereen.

Loputtoman verkostoitumisen meressä
miljoona ankkuria ja yksi laiva.
He olivat pieniä ja heiveröisiä, metsästää he saivat vain leijonia.

Ja kuningas Ubu sanoi: antakaa niiden jotka ovat rosvoja tulla ritareiksi!
Bläckmödern on oligarkkien taivas, kaiken oligarkia, hiukkasoligarkia.

Bläckmödernissä ei kaikki asiat automaattisesti arvotu pimeiksi ja negatiivisiksi, päin vastoin. On runsaasti tilaa arvottaa teknologisen moninaistumisen ja sitä myötä yksilöllisen moninaistumisen piirteet positiivisesti.

Pimeää ja negatiivista on oikeastaan vain yksi asia. Se, että ihmisillä ei ole mitää suhdetta siihen kasvottomaan valtaan, joka lopulta päättää kaikista heidän asioistaan. Myös siitä saavatko he jostain kumman armosta, kuin siitossonni eläinsiemennyskeskuksessa, jatkaa olemassaoloaan vai laitetaanko heidät teuraiksi sitten kun he ovat tuottaneet riittävästi. Rakkaus ei tällaiselle porukalle kuulu, eikä sen perään onneksi kukaan osaa kysellä. Rakkaudeksi luullaan suurinpiirtein mitä hyvänsä, kun ei ole enää mitään korrelaatteja sille, mitä se voisi olla ja mikä voisi olla rakkauden hedelmä.

Rakkauden poissaolo johtuu kollektiivisesta valheesta, joka on muuttunut perinnölliseksi valtajärjestelmäksi. Tämä tuottaa lopputuloksenaan genetiikan, joska vähentää niiden kohteiden määrä, joihin havaitsija voisi antaa itselleen luvan rakastua. Lopulta tässä prosessissa tapahtuu oligarkiaan siistyminen, joilloin mahdolliset kohteet erotetaan muista ja siirretään ylöluokan nautintokoneeseen islamististen järjestysten mukaisesti.

Tämän prosessin loppun käymisen jälkeen rakkauden olemassaolo on täysin aksiomaattisesti mahdoton. Sitä ei voida saada takaisin muuten kuin vaihtamalla valtaa todella, siis poistamalla oligarkit. Mutta kuten islamilaistamaailmaa katsomalla voimme noepasti todeta: kaiken henkisen aloitekyvyn ja luovuuden menettäneenä, koko kontemplatiokykynsä menettäneinä, ihmiset eivät enää voi muistaa rakkautta. Heille syötetään jokin hyvin laadittu dogmatismi ja niin mennään valkeaan ikuisuuteen vuosisadasta toiseen kunnes joku armollinen ydinräjähdys lopettaa tämän hinttimäisen pelleilyn. 

Se vanha repaleinen huopatossu, jota aiemmin kutsuttiin jumalaksi ja jonka edessä rukoiltiin, on nyt vaihtunut Demokratiaan. Ahkeran ja potentiaalisesti hyödyllisen rukoilun on korvannut VARMUUDELLA hyödytön kerran vuodessa äänestysuurnilla käynti.

Äänestettäväksi ei voi ilmestyä mitään selaista, mikä ei olisi joutunut kirjoittamaan sopimusta systeemin kanssa ja saanut systeemiltä toimilupaansa. Samalla tavalla ostettavaksi ei voi tulla mitään sellaista kulttuurin tuotetta, jota ei olisi korruptoitu ja joka ei ilmentäisi pienenä suikhumoottorina haluaan palvella systeemin pedofilian kovalla perustalla lepäävää surrealismin henkeä.

Tyhjä puhe ja kaupankäynniksi muuttuneet ihmissuhteet eivät siis ole mitään perustavaa tai edes varsinaisesti mitään negatiivista. Niihin voi naamioitua ja niissä voi talvehtia myös etumerkitön tarkkailija. Usein ne kyllä kätkevät perustaa, joka on pedofilia ja ihmissyönti. Vastakkaismerkkiset pienet suihkumoottori sen sijaan jäävät kontrollin haaviin ja ne poistetaan erilaisilla, lähinnä olemisen fyysisen perustan nopeasti tuhoavilla keinoilla, joiden tutkimuksen määrärahat ovat äärettömän suuret. 

TERVETULOA BLÄCKMÖDERNIN IHMEMAAHAN!

RAKKAUDEN POISSAOLON AKSIOMAATTINEN VARMUUS BLACKMÖDERNISSÄ

On aksiooma, että postmodernin jälkeisessä blackmödernissä ei enää voi esiintyö mitään kaupankäyntiä ideaalisempaa inhimillistä toimintaa. Rakkaus on aksiomaattisesti mahdoton tämän ulottuvuuden valossa, tässä nurkassa, johon ihmiskunta itsensä on vapailta vesiltään riuhtonut. Rakkaus on ikään kuin käpertynyt ulottuvuus, epätodellinen dimensio. Tämä on aksiooma jota vastaan ei voi kapinoida järkevästi. Mutta itsetuhoisesti kylläkin.

Blackmödernin rakkauden ehdottoman poissaolon aksioomaa vastaan voi kapinoida esimerkiksi Baudelairen hetkellisyydellä (beau fugitive). Rakkaus on mahdollista ulottuvuudessa, jossa aikaa ei ole. Aikaan palaaminen tuhoaa rakkauden heti. Siksi rakkauden aistimus on ikään kuin derivoituvaa, se rakentuu äärettömän lyhyistä ohikiitävistä hetkistä.

Rakkaudelle, täydelliselle yhteenkuuluvuudelle on tyypillistä se, että se ei kestä aikaa. Aikaan palaaminen, ensimmäisenkin tietoisen havainnon tekeminen, ensimmäinen sana tuohoaa rakkauden AKSIOMAATTISELLA VARMUUDELLA jäljettömiin. Tämä on illuusiottomuuden ominaisuus.

Äärettömän lyhyttä derivoituvaa hetkeä lukuunottamatta, rakkaus voi jatkaa olemassaoloaan valheessa ja illuusiossa. Valheessa mielikuvat toimivat vapaina bläckmödernin morfisen kentän kaikkea matriaa totalisoivista suurenergiakenttäviivoista.

Mutta mikä hyvänsä tietoinen impulssi, joka hetkeksikin tunkeutuu kaiken täyttävään valheeseen, tekee selväksi että aluksi aistittu syvin mahdollinen yhteys ja yhteenkuuluuvuus on syvintä mahdollista vihaa ja yhteenkuulumattomuutta. Jokainen tosiasiallinen kokemus bläckmödernissä kantaa mukaan tätä yleisrakennetta.


RAKKAUDEN MAHDOLLISUUS

Niinpä rakkauden mahdollisuus ilman illuusiota, siis tosioleminen ihmisenä, on mahdollista vain bläckmödernin kenttäviivojen äärimmäisen voimakkaan vaikutuksen ulkopuolella, tilassa, jossa rakkauden mahdollistavan morfisen kentän voimaviivat korvaavat täysin kaiken järjestyksen joka seuraa bläckmödernin kenttäviivojen luomasta suurenergisestä järjestyksestä. Tämä prosessi pakottaa ihmisen tietoiseksi morfisten kenttien luonteesta. Haasteena on morfisesta kentästä vapautuminen ja korvaavan kentän luominen. Se on eräänlaista veistotaidetta, jossa materiaalina on äärettömästi graniittia kovempi kiviaines ja työkaluina paljaat kädet.

STATUSPILAKUVA JA SUBSTANSSIPILAKUVA

Etsin sopivia käsitteitä merkitsemään Arhin luonnostelemaa pilakuvatyylien jakoa. Arhi kritisoi suomalaista pirkkapekkapuupää vertaiskomediaa siitä, että siinä irvaillan alhaista statusta ja poliittisten keinojen käytön tuottamaa degenraatiota sen sijaan että pilailtaisiin substanssin puuttumista korkeasta statuksesta ja toisaalta surreaalisten poliittisten keinojen luonnetta.

Loogisesti voisi siis puhua statuspilakuvasta, joka keskittyy alhaisen statuksen nälvimiseen ja jättää rauhaan negatiivisten asioiden syyt. Stubstanssipilakuva taas voisi olla englantilaistyyppistä suoraan eliittipaskaan käsiksi käyvää kunnollista pedofiilien turpaanvetoa.

Näiden käsitteiden ongelma on siinä, että kukaan ei ymmärrä niiden merkitystä lukematta niiden määrittelyjä aina uudelleen ja uudelleen. 

Ja kuitenkin ongelmaksi jää Persujen kaltaiset täysin blackmödernit ilmiöt, joista pilakuvan tekeminen on mahdotonta.

Pitäisikö postmodernismi muutta jo muotoon blackmodernismi, eli bläkkis.

IHMISSYÖNTI AINOANA SOSIAALISEN KANSSAKÄYMISEN MUOTONA

Lontoossa kiljutaan nyt lisää pedofiilejä, yhteiskunnan tukipilareita. Surrealistinen postmoderni luokkayhteiskunta perustuu pedofiileihin ja ihmissyöntiin.

Samalla Suomessa ne älyllisen elämän piirit, jotka totunnaisesti edelleen vielä postmoderninakin aikana vastustavat tai vierastavat kaupankäyntiä inhimillisen toiminnan muotona ja aliarvioivat sen merkitystä osoittautuvat usein paitsi venäjävihamielisiksi myös muuten hyvin kyseenalaisiksi humanisteiksi.

Ilmiö on kummallinen. Kaupankäynnistä annetaan tällaisten puusilmä-älykköjen puheissakuva ikään kuin liian vähän ideaalisena inhimillisenä toimintana, mitä jokin korvaava lähestymistapa muka jossain joskus voisi oikeasti olla. Samalla unohdetaan että eletään postmodernin lillumisen tilassa, jossa ihmisiä vetää toistensa puoleen lähinnä halu silpoa ja syödä. Kaikki puhtaasti vapaaehtoiset sosiaaliset suhteet rajoittuvat siis ihmissyöntiin ja sitä edeltäviin ansoituksiin.

Niinpä sille, joka näkee ja tunnustaa olevan todellisuuden oikein, kaupankäynnin jumalat ovat todellisia, hyviä ja ystävällisiä jumalia kaikkien hillittömien epäjumalien hämärässä.

Hurjien kuvitelmien näkökulmasta sodanjumala aina on voimakkaampi kuin kaupankäynninjumala. Mutta rakkaudenjumalan olemassaolo riippuu kaupankäynnin jumalien suosiosta, koska äärettömän vihan illuusioiden ja harhojen täyttämätt muhamettilaishunnut täytyy ensin riisua. 

Venäjäopinnot opettavat tämänkin tosiasian.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com