10.12.2015

Näin kirkkaassa unessa Eino Santasen runoesityksen. Runo kertoi sodasta. Tämä ehkä paras koskaan kuulemani Einon runo uudisti uskoni runouden mahdollisuuksiin. Vaikka uni oli hyvin selkeä ja tavattoman einomainen, en nyt pysty palauttamaan tarkkoja sanamuotoja. Ilman niitä runon teho haihtuu kuin savu. Laitan yhden kohdan, josta siitäkään en pysty palauttamaan tarkkaa sanamuotoa:

Sotaa voi vastustaa kirjoittamalla
kyselylomakkeita. Ne voidaan jättää
käyttämättä. 

Lopussa oli jotakin hyvin vapaasti ilmaistuna tällaista: Aamu yhdeksältä luokkahuoneessa harjoittelet tällaista. Senkin voi jättää tekemättä. Portailla huudat aikaansaannoksesi kaikessa rauhassa tuuleen.

Unessa muuten matkustin Ruotsiin lentokoneella ja palasin myös. Kummallakin lennolla edessäni istui kaksi Ruotsin vanhaa prinssiä. Minusta se oli jotenkin huisia. Kerroin asiasta jollekin tutulle. Ihmettelin miten paljon täytyi vääristellä sitäkin kertomusta, yksinkertaisesti muistissa olevien aukkojen ja kertomuksen sujuvuuden takia. Edes kirkkaan unen sisällä en pystynyt palauttamaan mieleeni kirkkaan unen sisältöä täsmällisesti. Siksi fabulointi   

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com