22.12.2015

ESTAKADA

Luulin saaneeni viikko sitten uuden albumin valmiiksi. Mutta ei suinkaan. Huonejärjestelyjen seurauksena (ja ilmeisesti vähän muustakin syystä) Genelecien subwoofer säädöt olivat täysin pielessä ja bassokorostusta rutkasti liikaa. Koko masterointi meni uusiksi.

Prosessissa löytyi taas vaikka mitä korjattavaa kappaleista. Muutamien kanssa menin ihan nuottiensiirtelytasolle. Yhden kappaleen hylkäsin mahdottomana valmistaa.

Tyypillisesti loppusuoralla alkaa kuulumaan ja tiedostumaan kovat tosiasiat. Materiaali oli kokonaisuudessa haastava miksata ja masteroida. Eri värisiä transientteja ja toisaalta niiden takana olevia pitkiä ääniä on vaikka millä mitalla taajuusalueen leveydeltä.

Uutta tässä minulle oli kokeellinen alapääsuunnittelu analogisynamalleilla. Digitaaliset analogisynamallit ovat äänenlaadullisesti parhaimmillaan verrattavissa oikeisiin retro-analogisyntetisaattoreihin, paitsi kahdessa merkityksessä. Ensimmäinen ikävä puoli on se, että soundista puuttuu kaikenlaisia analogityyppisiä epälineaarisuuksia ja säröjä. Toinen, paljon merkittävämpi ikävä puoli, joka estää käyttämästä analogimalleja live-esityksissä on silloin tällöin ikkunointiongelmien tai muiden digitaalisten ongelmien takia esiityvät digitaaliset katkokset, eli napsahtelut. Yksikin napsahdus bassoäänessä kuuluu erittäin häiritsevänä. Äänitteeltä ne voi siivota pois, jos kohta sekin on bassoalueella joskus vaikeaa, mutta livetilanne on mahdoton. Siksi alkuperäisten analogisyntetisaattorien lumous alapääkoneina ei ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin lisääntynyt. Toisaalta automaatiot ja säätömahdollisuudet ovat digitaalisissa malleissa  omaa luokaa.  

Äänikuvassa ja tilaäänessä on myös täysin uusia kokeiluja Altiverbin loistavalla kaikulaitteella. Käytän myös joissain kohdissa Soundhackin Matrixin mid/side koodausta efektinä. En kuitenkaan käytä konvoluutiopohjaista Altiverbia pelkästään kaikuna monessakaan kohdassa. Pikemmin käytän sitä tilaefektinä 50-75% mixauksella kuivan signaalin kanssa. Jälkikaiku toimii puhtaammin ja selkeämmin Altiverbin jatkeeksi lisätyllä Sparkverbillä, ainakin pianosoundissa. Sparkverbi on, vaikkei kallis, kuitenkin sen verran hyvä kaikulaite, että se selkeyttää soundia.
 
Fabfilterin plugarit löysin laadukkaiksi (masterointiin parempia kuin Waves). Fabfilterin loistava monikanavakompura on mielenkiintoinen työkalu, mutta käyttö vaatii paljon opettelua ja kokemusta. Käytän sitä sidechainilla (bassoalueella hierarkisoimassa päällekäisiä asioita), erillissoittimilla ja masterkanavassa. Masterissa on yleensä viisi eri kanavaa. 20-200 Hz on ehkä tärkein. Tuolla alueella pystyy operoimaan todella tymäkän basson joka ei humise, edellyttäen että siellä on sellaista signaalia. 200-1000 Hz on myös tärkeä. 1000-2500 Hz vaatii vaimennusta ja varovaisuutta, myös aina hienostuneen EQ:n. 2500-5000 Hz on suoraviivaisempi. 5000-20000 Hz on helppo: 9dB korostus pienimmillä voimakkuuksilla ja 0dB täydellä voimakkuudella tuottaa ilmavan vaikutelman. Linear phaze, 4X oversampling ja lookahead käytössä. 24 bit dithering. 
 
Tossa Fabfilterin 4Xoversampling optiossa on äänikuvallisesti todella selvästi erottuva äänenlaatuero normaaliin sämpläystaajuuteen. En oikein enää tämän jälkeen luota muihin kompressoreihin ja limittereihin, joissa ei ole reilua ylinäytteistystä.  

Slate Digitalin demoversioita jäin vähän haistelemaan. En nyt osaa sanoa onko jostain Virtual Tape Machinesta soundin kannalta jotain hyötyä. Joissain kappaleissa se minusta huononsi signaalin laatua. Ainakaan ensivaikutelma ei ole se, että Slaten tuotteita kannattaisi sotkea korkealaatuisiin tuotteisiin kuten Fabfilter.
 
Kun miksaaja tekee masteroinnin, lopputuloksesta ei tule paras mahdollinen. Jotain olennaista jää aina huomaamatta. Toisaalta ainoa syy minulle työskennellä tämän materiaalin kanssa, on se, etten olisi siihen jälkikäteen täysin pettynyt. Jonkin oppiminen, toisin sanoen. Myös huomioenergia itsessään on tärkeää, ja työ itsessään on itseisarvo ja palkkio sinänsä.
 
Entä kuulijat? Heistä en välitä, ellei heidän aivonsa ja elimensä ole valmiudessa kalibroitua ajattomuuteen, avoimuuteen ja objektiivisuuteen. Kosmoskalevalaa ja Movementsia (koko albumeita) on ladattu FMA:ssa yhteensä viitisenkymmentätuhatta kertaa, mikä kertoo siitä, että pallon laajuudella kiinnostusta on jonkin verran.  

Kokeellista äänitaidetta tästä albumista tuli. Ei jazzia, ei progea. Vapaata improvisaatiota ja sattuman hyväksikäyttöä pakkomielteistä vapautumisen sävellysprosessissa (joka johtaa helposti uusiin pakkomielteisiin). Julkaisu on ensi vuoden alussa. Puoli vuotta sitten ilmestyneen edellisen albumin jälkeen on tullut taas opittua hurja määrä kaikenmoisia audioasioita. Tärkeä oli Brian Virtuen mestarikurssi Finnvox-studioilla syksyllä. Sain Virtuelta todella paljon vastauksia kysymyksiini. Seuraavasta tai ainakin sitä seuraavasta albumista tulee minimalistinen ja elokuvamusiikillinen.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com