22.12.2015

JOS OPETTELISI NÄYTTELIJÄKSI EI OLISI SHAMAANI

TP: "Olen itse alkanut ostaa itselleni teini-iässä luettuja kirjoja uudelleen luettavaksi. periaatteessa minusta uusia vaikutteita ei pitäisi enää ottaa yli 15-vuotiaana (tai 17 tai 21, mutta joka tapauksessa jonkilainen sumea raja on jossain)"

En ole täysin samaa mieltä. Vaikutteita voi ottaa koko ajan. Touhu on spiraalia, eli palaa aina lähtöviivalle. Olen itse viime vuosina löytänyt musiikin suhteen vähän vähemmän epästabiilin olotilan kuin ennen. Siksi kestän suurempia annoksia pelkästä uteliaisuudesta kuunneltua musiikkia.
Aikaisemmin saatoin joutua kielteiseen mielentilaan, joka kesti kuukausia. siis epämiellyttävä, vangitseva mielentila. Kristalliin. Piti varoa kaikkia musiikkimyrkytyksiä. Nyt on vastamyrkkyarsenaali parempi.

Siksi olen pystynyt kehittämään musiikkia nyt. Ennen vuotta vuosien 1993 ja 2012 välissä en oikeastaan pystynyt kehittämään musiikkia tietoisesti. Se mahdollisuuksien maailma joka avautui kaiken maailman avantgarden kuuntelun myötä oli parikymmentä vuotta pelkkää ahdistusta ja painajaista. Hukkasin itseni täysin. Vieläkin olen hukassa. Mutta nyt on jo jotain kartan tapaista ja kompassin tapaista. En ehkä ajatellut korkeakulttuurisen "hienouden" kautta, vaan pikemmin mahdollisuuksien, että miten nuo mahdollisuudet voisi valjastaa jollekin mielekkäälle, kun toisaalta, on kokenut rajoittavuutta monissa muodoissa. Sellaista takertumista johonkin tunnetilan nostalgiaan, jota ei sitten kuitenkaan se oma tekeminen välttämättä kovin hyvin ilmaise toisille.
 
Kun taannoin kuuntelin jotain vanhaa kitaraäänitystäni, ajattelin: jos saman sävellyksen olisi tehnyt ja toteuttanut henkilö, jolla on kompetenssia soittoon, se olisi ollut valmista kamaa. Olin yllättynyt, miten huonoa soitto oli. Se oli niin huonoa, että jäljitellyt maneerit eivät kuuluneet läpi, melkein siis jo siksi omaa ja jäljittelemätöntä. Tuossa nuoruuden soitossa vika oli kai siinä etten yhtään kuunnellut mitä soitin. Päässä vain kulki joku abstrakti idea (niin kuin nytkin koneiden kanssa) mutta sormet tuottivat jokseenkin paljon heikompaa jälkeä kuin nyt tämä Mac Mini. Toisaalta helppo tuosta oli kuulla miksi teen nyt sitä mitä teen. Oli selvä, ettei siitä räpellyksestä tule kunnon soittoa koskaan. Koneilla toisaalta voi paikata juuri niitä ongelmia.

Kaikkina aikoina olen lähtenyt liikkeelle musiikillisen transsin etsiskelystä. Olen koneavusteisesti oppinut jo myös vähän kuuntelemaan ääniä soittaessani. Vaikka on se vieläkin vaikeaa. Olen niin introvertti, etten pysty samaan aikaan ajattelemaan musiikkia ja huomioimaan ulkomaailmaa, siis käyttämään korviani. Kuulen vain sen idean, jonka mielikuvitukseni tuottaa. Jälkikäteen äänite on aina yllätys. Tai sitten jos käytän korviani, ei ole mitään ajatusta päässä. Minulle soittaminen on tavallaan aina sävellystä, eli musiikin ajattelua. Kuunteleminen ei liity siihen mitenkään. Kuuntelen asiat erikseen. Näin on ollut aina. Ja tämä estää sen, että voisi olla oikea muusikko. Kyllähän oikea muusikko osaa suunnata huomioenergian yhtä aikaa sisään ja ulos. Minä taas olen shamaani, en muusikko. Kuuntelen luiden ääniä rummun kalvolla. Sieluni saattaa vaeltaa lähiympäristössä. Kuolleiden henget saattavat auttaa binaarisen datan järjestelyssä. Oikeastaan ihman heidän apuaan en viitsisi edes puhua datankäsittelystä.

No tuo oli vain vitsi. Taiteilijamyytin luomista, fabulointia.

Improvisaatioissa kuulee jälkikäteen aina asioita, joista soittaessa ei ollut aavistustakaan. Näin on poikkeuksetta. Ne asiat joista ei ollut aavistusta voivat olla katastofaalisen inhottavia, jopa poltettujen ruumiiden inhottavia huutoja. Tai sitten se vain tyhmätää kuin tytön katse tai tuhat kiloa heroiinia. Ja tätä ei voi ennustaa. Jos sen voisi ennustaa se ei olisi shamanismia vaan matematiikkaa. Vasta nauhoituksen kuunteltuaan voi tietää oliko esitys historiallisen hyvä vain erittäin huono. Yleensä ennakko-odoutus menee ristiin lopputuloksen kanssa. Tällä meiningillä ei kannata lähteä keikkailemaan. En toivoisi kokevani yleisön edessä sitä, että itse luulen olevani sfääreissä, mutta se mitä kuuluu on täyttä roskaa, ja kaikki tajuavat sen. Täysin mahdollinen tilanne minulle. musiikki joka silloin kuulostaa hyvältä omassa mielessä, saattaakin olla ihan hyvää. Mutta mitään sellaista ei tapahdu oman pään ulkopuolella. Jotta näin ei kävisi täytyisi hankkia näyttelijäntaitoja. Mutta se ei sitten olisi enää shamanismia vaan näyttelemistä.
 
Taltiointihomma ja edintointihomma ja jälkikäteinen säveltäminen sopii mulle hyvin. Yksinäisyydessä improvisaatiot voivat olla positiivisia sakraaleja hornankieppejä.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com