31.12.2015

IDENTITEETTIPOLITIIKKA

Otso Kantokorpi kirjoittaa hyvin nykyisen hallituksen tekemästä identiteettipolitiikasta:

"Syksyn aikana käydyssä keskustelussa minua on häirinnyt erityisesti yksi asia. En muista lukeneeni yhtäkään puheenvuoroa, jossa olisi kiinnitetty huomiota hallituksen harjoittamaan identiteettipolitiikkaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden sijaan olen itsekkäästi kiinnostunut subjektiivisesta itsemäärittelyoikeudesta, sen autenttisuudesta, siitä että kykenen olemaan uskollinen juuri sille, mikä koen olevani. Juuri tämän takia olen viime aikoina seurannut keskustelua saamelaisten oikeudesta määritellä saamelaisuuttaan.
En ole yrittäjä, enkä tule huomennakaan sellaiseksi itseäni kokemaan. En ole ns. yrittäjähenkinen. Yritän ainoastaan tehdä työni hyvin. Normaali yrittäjä pyrkii käsittääkseni tekemään liiketoiminnallaan voittoa.
Minä en pyri tekemään voittoa. Yritän vain elättää itseni säällisesti mielekkääksi kokemallani työllä. Jos voitto on se, mitä kuukaudessa jää viivan alle, en ole koskaan tehnyt voittoa. Minulla ei ole koskaan ollut edes säästöjä. Olen siis huomisesta alkaen tuomittu olemaan huono, jopa epäonnistunut yrittäjä.
Identiteettini on todellisuudessa työläisen identiteetti. Nimitän itseäni usein kulttuurityöläiseksi. Tunnen myös ammattiylpeyttä identiteetistäni. Kirjoittaessani taiteesta koen tekeväni tärkeitä asioita – voiton tekemistä en sellaiseksi koe.
Mutta en minä todellisuudessa ole itsestäni huolissani. Pärjään kyllä jotenkin loppuelämäni. Olen pikemminkin huolissani niistä tulevaisuuden seuraajistani, jotka eivät ehkä muusta enää tiedä."

Ajattelen kaikesta tekemästäni työstä samalla tavalla. Yritän tehdä hommani hyvin, olipa se mitä hyvänsä ja sainpa siitä rahaa tai en. Voittoa en ole koskaan tehnyt enkä ajatellut. Voittoa on kuitenkin vaikea olla ajattelematta, koska käytännössä ilman sitä tekee kokoajan reilua tappiota. Me emme elä kohtuuden ja järjen maailmassa, vaan pakotetussa kilpailussa ja kohtuuttomassa palkitsemisvimmassa, jossa aikuiset ihmiset pakotetaan psykologisesti kolmivuotiaan tasolle. Substanssin tai asioiden hoitamisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Nopeavoitto ei kannusta ketään sellaista joka asioita osaa oikein harkita substanssiin. Se kannustaa vain hölmöjä ja pyramidihuijareita.

Kantokorven määrittelemä subjektiivinen identiteetin itsemäärittelyoikeus on minulle täysin uusi ja tuntematon käsite. Se kuulostaa hienolta ja innostavalta. Mutta miten mahdollista sellainen on käytännössä? Enhän voi määritellä identiteettiäni esimerkiksi lääkäriksi vain koska päätän itse niin. Sellainen on valelääkäri. Samalla logiikalla runoilija tai taidemaalari, joka ei ole saanut viittä vuotta tunnustettua ja laillista opetusta ammattinsa, on valerunoilija ja valemaalari. Täysin tuloksesta riippumatta. Kuitenkin jos halutaan ammattien ja identiteettien välille yhdenvertaisuutta, joku logiikka on löydettävä.

Huomaan toisessa keskustelussa määritelleeni identiteettini näin:

"Minulla on diletanttimainen suhtautuminen taiteellisiin tekemisiini. Friedelläisesti pidän diletantismia ihanteena. Itse en ole koskaan ollut ammattitaiteilija vaan nimen omaan ammatiltani insinööri."
Toisaalla olen muotoillut, että olen ammatiltani taiteilija ja insinööri. En oikeastaan edes ymmärrä mikä on taiteilijan ja insinöörin toimenkuvan substantiaalinen ero. Kun esimerkiksi Risto Rasa on tämän artikkelin mukaan kirjastonhoitaja, ei ammattikirjailija. Onko Risto Rasa siis kirjailijana diletantti tai harrastelija? Poliittisia tai vähintään identiteettiongelmia siitäkin syntyy, jos kuka hyvänsä apurahaharava on ammattikirjailija mutta klassikot ovat harrastelijoita. Kaikki eivät varmaan tavallani pidä dilentantismia korkeimpana ihanteena.   

En tiedä miten näistä asioista pitäisi ajatella. Itse olen jo aikoja sitten tyytynyt siihen, etten voi määritellä identiteettiäni selvästi. Opiskeluaikoina se oli hyvin kiusallista ja hankalaa vertaisryhmissä: "Ai mikä runoinsinööri?" Viime vuosina olen jo alkanut välttelemään sellaisia ihmisiä, joita ylipäätään kiinnostaa tietää, mikä on toisen ammatti. Onhan minulla ammatti. Teen toki monenlaisia asioita. Mutta on vaikea puristaa sitä yhteen käsitteeseen yksiselitteisesti. Koko yhtälössä ei ole mitään sisällöllistä tai filosofista ongelmaa. On vain yhteiskunnallisen aseman (tai oikeammin asemattomuuden) anomalisuuden aiheuttama emotionaalinen ja sitä myötä terveydellinen rasittavuus. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com