8.11.2015

"Otteita Yrjö Uurtimon kirjasta "On puhuttava siitä mistä vaikenemme. Martti Siiralan ajatuksia elämästä."


Perinjuurinen tieto on tietäjälleen kahle. Tietäjä tuomitsee itsensä luomansa todellisuuden vankilaan
ja pakottaa koko sen maailman mykäksi, joka ei suostu asettumaan tiedolle ennalta varattuun tilaan.

Asioiden rajaaminen pieniin yksiköihin on hallinnallisen tiedon edellytys. Ja ihmisen luontainen
vietti on hallita. Kuitenkin tieto, perustuessaan yksittäisten osien eristämiseen elämän kokonaisuudesta,
osuu aina välttämättä monin osin harhaan. Se ei kerro kohteestaan, mitä se on, se kertoo vain sen, mikä
taipuu hallittavaksi ja käännettäväksi yksinkertaistavan tiedon muottiin. Ja tämä illusoi ihmisen.
Hän luulee, että se kertoo muustakin kuin välineellisten kosketuspintojen löytymisestä.

On pyrittävä kohti tiedollisesta hallinnasta vapautumista, kohti oman rajallisen inhimillisen olemuksen tuntemista.
Ihmisen ominaislaatu on elämän vastaanottajana - ei hallitsijana - oleminen.

Esimerkiksi kun poliittinen johtaja sanoo, että on realistista tehdä niin ja niin, pelkistettynä sisältö
on "minä tiedän mikä on todellista ja mitkä todellisuuden vaatimukset ovat. Minun kuuluu määrätä, miten
me suhtaudumme johonkin ja mitä me odotamme joltakin."

Todellisuuden toisin näkevää pidetään yksinkertaisesti todellisuudentajunsa menettäneenä. Hänen puhettaan
ei voi ottaa vakavasti, hänen kanssaan ei voi keskustella, koska hän ei ymmärrä. Hän ei ymmärrä, koska
hän ei ole "realisti". Yhteisöpatologian kielellä: hän ei kuulu oikean todellisuusomistuksen piiriin.

Realismi peittää näkyvistä sen, että todellisuus ei ole lopullisesti jotakin, vaan tulossa joksikin ja
kulkemassa johonkin suuntaan. Elämä on luomisprosessi. Tämän yhä kattavampi näkeminen on vapauttavaa,
toivottomuutta särkevää ja toivoa synnyttävää. Realismin ytimessä on ennaltatietämisen asenne. Voi vain
ihmetellä, kuinka mahtava elämättömäksi tekevä voima sillä on. Kuinka kaiken ennaltatietävyys sulkee
elämän ulkopuolelleen ja estää sen ilmaantumisen ja puhuttelevuuden.

"Todellisuus tulee mykäksi kun ihminen kuvittelee tietävänsä mitä se on."

Tiedeinstituutio on aikamme todellisuusomistuksen tyyssija, normalisoituneen hulluuden generaattori.
Nyt helposti tulee ajatelleeksi, että "eikö tämä kritiikki nyt ole liian kovasanaista?", mutta todellisen
tietäjän, oli se tiede- tai poliittinen instituutio, täytyy jatkuvasti vakuuttaa itsensä siitä, että minä
tiedän, minulla on oikeus, mahdollisuus ja velvoitus tietää ja sanoa mikä on oikein ihmiselle. Tämä asenne
on poliittisissa instituutioissa johtanut vangitsemisiin, kidutuksiin ja tappoihin. Lääketieteessä se on
johtanut esimerkiksi lobotomioihin tai ihmiseen kohdistuvaan vahvaan lääkehoitoon. Nämä hirmuteot näyttävät
omassa ajassaan usein "normaaleina käytäntöinä". Harhaisuuden ja hulluuden raja on veteen piirretty viiva,
siksi kritiikkiä todellisuusomistusta kohtaan on esitettävä leppymättömästi.

Perisynti on toinen näkökulma samaan asiaan. Uskossa on kyse perusluottamuksesta. Mutta tämä perusluottamus 
on kuristunut tiedoksi, koska hulluudessamme luulemme saavamme senkin hallintaamme. Perusluottamus muuttui 
opiksi ja tiedoksi, jotta se olisi jälleen omistuksessamme, hallinnassamme. Emme tämänkään asian kohdalla 
hyväksy, ettei todellisuudessa ole hallittavissamme olevaa ankkuripaikkaa. Dogmit ovat ankkuripaikkoja, 
ja eettiset järjestelmät maailmanhallintaa. Niiden olemus on antaa varma tieto siitä, mikä on oikein ja 
väärin ihmiselle. Mitään tämmöistä ei kuitenkaan voi olla, koska ihminen on elämän vastaanottaja, 
ei hallitsija. Varmaa on vain, että ihminen on todellisuudessa sen puhuteltavana.

Silloin kun ihminen ei ymmärrä, että hän on vastaanottaja, että hän on vuoropuhelussa luomakunnan kanssa,
hänen suhteensa todellisuuteen määrittyy sen mukaan, miten hän sitä hallitsee tai on hallitsematta.
Paikalla on siis vain yksi täysipainoinen identiteetti: minä. Tällöin toinen identiteetti on väistämättä
este, vaara, tai vain jotain "minulle". Tätä tarkoitan kun sanon, ettei siinä ole vastuuta elämää kohtaan.

Ihmisen vajavaisuus ja erehtyväisyys on hänen perusluontonsa. Sen tunnustamattomuus johtaa "todellisuuden
harhaiseen omistamiseen", toisinsanoen illuusioon siitä, että todella ymmärryksellämme olemme tavoittaneet
oikean tiedon todellisuudesta.

Elämässä on todellista aihetta ahdistukseen aivan kuten onnellisuuteenkin. Elämä ympärillämme on sekä
kaunista että julmaa ja kohtuutonta. Ihminen joka ei näe näitä elämän varjopuolia tai ahdistu niitä
nähdessään on menettänyt jotain aivan keskeistä ihmisyydestään.

Mitä on elämätön elämä? Se on elämää, joka ei toteudu täytenä: persoonallisuuden puolia ja minuuden
ulottuvuuksia, jotka eivät ole saaneet sijaa elämässä. Nämä toteutumattomat elämän puolet ja
persoonallisuuden piirteet saattavat kääntyä psyykkiseksi turhaumaksi, ahdistukseksi ja sairaudeksi.

Ihminen ahdistuu, koska hän tuntee taipumustensa ja elämän mahdollisuuksiensa toteutumisen uhatuksi.
Ahdistuksen panee liikkeelle elämätön elämä, siis jokin, joka meidän tulisi omana itsenämme elää.
Ahdistus muuttuu sairaudeksi silloin, kun ahdistus sulkeutuu itseensä, kun se ei avaudu ihmiselle
itselleen tai ympäröiville ihmisille. Siis milloin yksilön tai yhteisön henkisistä liikkumisvalmiuksista
ei löydy väylää, josta ahdinko pääsisi avautumaan, silloin ihmisen ahdinko päätyy usein joksikin 
sairaudeksi.

Hädän kohtaaminen edellyttäisi suostumista ahdistukseen ja sen läpikulkemiseen. Se on epämukavaa,
ja tämä riittää siihen, ettei sitä haluta nähdä. Ei, vaikka se merkitsisi oman elämänkäsityksen
syventymistä ja rikastumista. Juuri tämä poissulkeminen, omaksuttu sokeus tuottaa suurimmat
ihmiskunnan ongelmat.

Meidän pitäisi antaa kohteelle oikeus tulla esiin omana itsenään. Nöyryyttä tämä edellyttää siksi,
että meidän on hyvin vaikea enää tunnustaa omaa erehtyväisyyttämme, tehokkuutemme ja taitavuutemme
suhteellisuutta. Siirala puhuu väkivallasta olemassaoloa ja sen ilmentymiä kohtaan. Kyse on siitä,
että emme anna olemassaololle lupaa olla oma itsensä, tiedämme paremmin.

Yritämme selitellä itsellemme omaa elämäämme parhain päin ja sovittautua näin väkisin hyvän ja vahvan
ihmisen rooliin. Heikoksi tai pahaksi erottamamme puoli jää pimentoon eli käsittelemättä. Tästä asemasta
voimme diagnosoida ja holhota muita, kun olemme kohottautuneet todellisen inhimillisen olemuksemme
"yläpuolelle". On vahva paine siihen suuntaan, että näiden inhimillisesti vaikeiden asioiden pitää
pysyä kaukana ja vain tuomittuina. Kuitenkin pahinkin inhimillinen erehdys ja häviö on osa ihmisenä
oloa ja sen pelkkä tuomitseminen on auttajan heikkoutta.

Kun ihmisen elämään - kasvuun, kehitykseen, keskinäiseen ihmisenä olemiseen - kuuluva perustava haaste
tulee sivuutetuksi, eikä kohdatuksi, siitä seuraa taakka. Jos kyseessä on vaikea, tuhoinen taakkasiirtymä
on mahdollista, että se kanavoituu yksilössä vaikeaksi sairaudeksi. Jos sairauden viesti tulee
vastaanotetuksi, taakasta vapautumisen tie on avoin.

Puhe siitä, että Kristus otti syntimme kantaakseen, jää usein todellista sisältöä vaille.
Ajatuksen voi ymmärtää niin, että viaton mies tuli tuomituksi. Tällöin hänen kuolemansa todellakin
konkreettisesti kantoi syntiemme hedelmää. Jos hän oli viaton, hän oli syytön kaikkiin niihin
syytöksiin, joita hänen päälleen laskettiin. Aivan samoin kiusattu ihminen kantaa henkisessä
murtumassaan muiden hänen päälleen syytämää pahaa oloa. Tällainen ihminen konkreettisesti kantaa
muiden ongelmia omassa sairastumisessaan.

Useinkaan ei ole erityisen mielekästä ajatella: tuo ihminen on sairas ja tuo taas terve. Olennaisempaa
on nähdä, millä tiellä ihminen on, mihin hän on menossa. Onko hän menossa kohti tervehtymisen tilaa vai
kohti yhä ahdinkoisempaa elämää.

Yhteiskunnan tasolla tärkeintä on avoimuuden vaaliminen ja moniäänisyyden pitäminen itseisarvona.
Yksilölle tärkeintä on avoimuus elämän kokonaisvaltaisuutta kohtaan.




Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com