18.11.2015

PALKITSEVINTA ON TYÖ JOSSA SAA PUHUA TOTTA

Arvoitus Shakespeare uusintuu luennassani. Aihe on epäilemättä kirjallisuuden historian tutkituimpia. Tietoa on silti vähän.

Kumpi oli ensin Shakespeare vain Nietzsche? Jos pelkät tekstilähteet ilman muita tietoja olisivat arvioitavina, väitän että jokainen vastaisi: Shakespeare. Lukiko tai näkikö Nietzsche Shakespearea? Intertekstuaalisia viitteitä ei tietääkseni ole. Kierkegåård ainakin tunsi Shakespearen hyvin. Kunpi oli ensin Freud vai Shakespeare? Sama juttu. Eikö myöhempi filosofia ja psykologia ole vain abstraktia kirjanoppinutta haahuilua Shakespearen objektiivisen ja verevän analyysin rinnalla, joka on vain noiden samojen ideoiden täysin kypsä vaihe?

Miten Shakespearen sonettien kirjoittaja on voinut kirjoittaa draamat? Miten hädin tuskis luku- ja kirjoitustaidoton mies äkkiä joutuu hovin suosioon näytelmäkirjailijana? Miten aikalainen Francis Bacon ei kertaakaan mainitse Shakespearea nimeltä? Aikauden runoilija oli Ben Johnson. Voiko aikalaisten kateus ja vaikeneminen selittää tätä ilmiötä?

Miten kauppiaan poika voi tuntea niin tarkasti korkea-aateliston psykologiaa ja ajattelurakennetta, että kykenee Henrik IV:ssä aukikirjoitettuu kaksinkertaiseen psykoanalyysin isä-poikasuhteesta (kuningas-prinssi, Northumberlandin jaarli - Tulikannus).

Niin, ei mitenkään. Egon Friedell toteaa Uudenajan historian I -osassa, että Shakespeare on mahdoton. Kuka sitten kirjoitti lyhyessä ajassa nämä 36 draamaa?

Taustalla on oltava taitava runoilijasta, aatelisista ja teksiä käytännössä työstävistä näyttelijöistä koostuva työryhmä. Aateliset eivät saaneet esiintyä taiteilijoina. Friedell yrittää osoittaa, että Bacon ei voinut olla Shakespeare, koska tyylit ovat niin jäljittelemättömällä tavalla toistensa vastakohdat.  

Melkein voisi ajatella, että kaikki teokset on kirjoitettu yhdellä kertaa ja rinnakkain. Kokonaisuus on pikemmin analyyttinen yksi teos, kuin monta erillistä kehitelmää, joissa seuraava täydentäisi tai korjailisi edeltäjien puutteita. Shakespearen luonnetyyppien piirredialektiikka on analyyttisempää kuin mikään "vähitellen kirjailijana kehittyminen", "vähitellen tietoiseksi tuleminen", mahdollistaisi. Koko maisema pitää nähdä kerralla ja yhdessä väläyksessä.
 
Voiko olla mitään nyky-Suomessa "kielletympää" ja "vaarallisempaa" kirjallisuutta kuin Shakespeare?


**
 
Kiiltomadosta ihan hyvä (vuodelta 2004) Rossin Henrik IV suomennoksen arvio.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com