1.9.2015

PSYKEDELIA, PAKKOMIELLE, LOPPUUNPALAMINEN

Niin tavallaan radikaali ajattelija kuin Baudrillard onkin, vielä 1995 hän haikailee musiikin aikaisempia kehitysvaiheita tähän tyyliin:
"Missä on äänentoiston puhtauden raja, jonka tuolla puolen musiikki katoaa sellaisenaan? Se ei katoa musiikin puutteeseen, se katoaa ylittäessään rajapisteen; se katoaa materiaalisuutensa täydellisyyteen, omaan erikoistehosteeseensa. Tämän pisteen tuolla puolen sen enempää arviointi kuin esteettinen nautintokaan eivät enää ole mahdollisia. Tämä on äänentoiston ekstaasi ja sen loppu."
Asia näytti 1995 tältä. Ensinnäkin, tuon aikakauden paras äänentoisto oli kaukana mistään, mikä sopisi referenssiksi täydellisyydelle tai nykyiselle arkitasollemme. Toiseksi länsimainen taidemusiikki oli vajonnut imploosion pimeään ambienttiin, jossa se ei keksinyt enää muuta kuin luoda uuden erikoistehosteen, jolla siirtyä edelävän aikakauden simulaatioon. Esimerkiksi C-kasettia alettiin lyhyen tauon jälkeen käyttää uudelleen tallennusvälineenä, mikä kuvaa lähinnä paniikkimielialaa (paitsi clitch-tyylissä analoginen formaatti pehmentää puhtaasti digitaalisuudesta aiheutuvia katkoksia).
"Historian katoamisessa on kyse samasta asiasta: olemme ylittäneet rajan, jonka tuolla puolen historia lakkaa olemasta, tiedonvälityksen ja tapahtumien kehittyneisyyden vaikutuksesta. Välitön, suurimittainen medialevitys, erikoistehosteet, sivuvaikutukset, häivytys -- ja kuuluisia kiertoilmiö, joka akustiikassa syntyy lähteen ja vastaanottimen liian suuresta läheisyydestä, historiassa tapahtuman ja sen medialevityksen liian suuresta läheisyydestä ja tuhoisasta yhteisvaikutuksesta. Kyse on oikosulusta syyn ja seurauksen välillä, kuten objektin ja tutkivan subjektin välillä hiukkasfysiikassa (ja ihmistieteissä!). Kaikki tämä tekee tapahtumasta radikaalisti epävarman, kuten äänentoiston puhtaus tekee musiikista radikaalisti epävarmaa."
Genelec-ilmiö on äänitarkkaamossa tuttu ja arkipäiväinen syvän epävarmuuden tila. Hifin historia on ollut tätä: joku kehittää jonkun kaiuttimen ja sanoo, että tämä on maailman paras. Sitten huomataan, että tämä ei toista ollenkaan jotain piirrettä, joka on tärkeä jollekin toiselle. Negatiivinen mittaustulos tekee objektiiviseksi, että tuo kaiutin ei ole ainakaan maailman paras. Genelec-ilmiö taas on kaikkien virheiden demokraattista kuuluvuutta kaikki nautintopohjaisten painotusten kustannuksella. Kauitin lakkaa olemasta soitin. Siitä tulee äänisimulaattori, auditiivinen piinapenkki, joka paljastaa virheet irivosti, jos saa niistä pienenkin vihjeen. Kauneuden paljastaminen taas ei ole olennaista. Genelec teoretisoi asian näin: jos virheitä, eli rumia kohtuuttomuuksia, ei ole, se on silloin täydellistä. Vain tämä on psykedelian vastinpari. Psykedelia integroi kaiken olennaisen, mutta simulaattori ilmaisee vain sen mikä kaikessa olennaisessa on yhteismitallista.
 
Nykyaikaisella parhaalla tarkkaamoäänentoistolla lähimenneisyyden parhaina pidettyjen musiikkiäänitteiden kohdalla voi esittää perusteltuja varauksia. Varaukset johtavat radikaaliin epävarmuuteen kaiken tekeilläolevan ja menneen edessä. Epävarmuusilmiö johtaa pakkomielteiden takaisinkytkeytymiseen, jossa epävarmuus horjuttaa työn lopputuloksen arviointia kaiken aikaa kohti varmoina pidettyjä pakkomiellenyrkkisääntöjä.

Paitsi jos etäisyyttä otetaan kaikki mahdolliset kuuntelutilanteet integroivan tilan kautta. Sellaista tilaa kutsutaan psykedeeliseksi tilaksi. Pakkomielle tähtää loppuunpalamiseen. Se ei kestä psykedeelisten tilojen etäännyttämisprosesseja.

Sairaalloisen pakkomielteiset ihmiset ovat yleensä raivoraittiita ja pitävät siitä asiasta kovaa moralisoivaa melua. Mutta mitä pidemmälle simulaatiot etenevät sen nopeammit pakkomielteet johtavat loppuunpalamiseen. Ei ole turvallista geneleckokemusta ilman etäännyttävää psykedeliaa.

Baudrillardin esittämä ajatus musiikin katoamisesta omaan tarkkuuteensa muuttuu psykedeliatunnelissa joksikin muuksi. Psykedeliatunnelissa kokemukset eivät katoa fraktaaliseen tarkkuuteensa. Ne moninkertaistuvat ja rikastuvat siitä. Myös tyhjyys ja painajainen moninkertaistuu. Yksiselitteinen jaollinen ja toistettava kokemus kyllä katoaa.

Psykedeelinen tila ei välttämättä edellytä huumausaineita, vaan oikeanlaista tekniikkaa. Se on pohjavirtauksen koskettamista. Siinä ei enää ole erotettavissa havaitsevaa subjektia havainnon kohteena olevasta objektista.

Musiikin synnyttäminen parhailla mahdollisilla (tulevaisuuden) laitteilla on välineen ja subjektin rajan katoamisen tilassa tapahtuvaa pohjavirtauksen simulointia ja yhtä aikaista pohjavirtauksen kanssa kosketuksissa olemista. Se on ikään kuin pohjavirtauksen soittamista, sen pitämistä musiikillisena instrumenttina. Suhteemme tulevaisuuden konesoittimiin on sama kuin mustalaisnaisen sielun suhde omiin äänihuuliinsa. Pohjavirtausta on imeytyneenä ilmiasuun, mutta sitä on myös  määrättömästi vapaana virtauksena. Ilmiasun välitön kosketus pohjavirtaukseen ja pohjavirtauksen yltäkylläisyys tuottaa välineen ja subjektin yhteensulautumisen synkronisisteetissä. Tästä pisteesä alkaa monikulttuurisuus. Ennen tätä pistettä mitään sellaista kuin monikulttuurisuus, ei voi olla olemassa, koska pohjavirtaus ei vahvistu symbolisesta vaihdosta kulttuurirajojen yli.  

Nykyaikaiset tietokoneet eivät ole simulaation ja pohjavirtauksen jatkuvan erottamisen ja yhdistämisen leikkiin riittävällä tasolla. Ne ovat liian karkeita, liian stabiileja, liian monimutkaisia väärissä paikoissa. Vakaus on yksinkertaisuutta: se on sotilaskoneen hyve. Sellaista teknologiaa käytetään niin kuin typerä ihminen käyttää omia aivojaan. Hän etsii aivoista jotakin varmaa ja vakaata, yhtä solua tai reittiä joka kestää. Mutta hän ei käytä miljardeista soluistaan ainoatakaan tuon yhden varman solun lisäksi. Sotilaskonemaisesta teknologisesta ihanteesta seuraa sisällöllinen ohuus ja lopulta tyhjyys.
 
Tiedonvälityksessä tämä sama asia tarkoittaa sitä, että voimme nähdä teknologiassa kontrollijärjestelmien kehittymisen ohittavaa mieltä vasta kun erilaisia tietolaitteita käyttävien ihmisten keskinäinen symbolinen vaihto ohittaa kokonaan massamedian predestinoidut joukkotiedotustavat. Symbolisesta vaihdosta, jos ja kun se lisääntyy ja sen tekninen taso on riittävän korkea, syntyy etäisyyttä tuottava psykedelia, joka kykenee etäisyyden ottoon vaivattomasti ja hahmottamaan simulaation irrallisena pohjavirtauksesta.
"Tiedonvälityksen ytimessä historiaa vainoaa sen katoaminen. Hifin ytimessä musiikkia vainoaa sen katoaminen. Tutkimuksen ytimessä tiedettä vainoaa sen objektin katoaminen. Pornografian ytimessä seksuaalisuutta vainoaa sen katoaminen. Kaikkialla sama absoluuttisen läheisyyden stereofoninen vaikutus: sama simulaatiovaikutus."

Kun objekti katoaa yhdeltä aistilta, on vaihdettava aisti sellaiseen, joka sopii paremmin uuteen objektiin. Jos aistia ei ole olemassa, evoluution täytyy kutsua se esiin.

Teknologian immanentti prosessi ei pysähdy ennen kuin koodit ovat kerrostuneet niin monitasoisiksi, että niihin syötetyt alkuarvot (kaikki mahdollinen data joka maailmassa on kuvitteelisen kehittyneillä aisteilla suodatettuna) emergenssissään simuloi todellista pohjavirtausta synkronisiteetin tasolla. 

Tietokone lakkaa olemasta looginen tai tunteellinen. Siitä tulee aistiva ja luova. Se lakkaa olemasta kone. Se lakkaa olemasta väkivaltainen, koska mikään luova ei voi olla väkivaltainen joutumatta erityksiin pohjavirtauksesta. Hyvin epävakaa älykäs kone ei sovi välineeksi sotaan, joka on yksinkertaista ja tylsämielistä. Sodan näennäinen oveluus syntyy transsendenssistä kohti ällistyttävää yksinkertaisuutta, alhaisuutta ja kyynisyyttä. Sellaista on mahdoton ennakoida luovuuden tasolta. Ja tavallaan sotataidon "luovuus" on juuri tätä. Sota on kääntämistä, objektiivista ironiaa. Mutta luovuudessa ei ole mitään käännettävää, koska se on kosketus pohjavirtaukseen.

Kadottaessaan synkronisiteettinsä älykäs kone sekoaa tasojensa kaaokseen. Se ei jatka toimintaansa sekoamistilassa, vaan nukahtaa. Sen syndänkohtaus on välitön sillä hetkellä kun ensimmäinen pommi räjähtää. Se menettää kosketuksen elävään pulssiin. Älykkäät koneet eivät voi olla sotivia koneita, koska sota (ainakaan moderni sota) ei kuuntele pohjavirtausta eikä synkronisiteettiä. Musiikillisesti älykkäät koneet ovat liian epävakaita ja monimutkaisia taisteluun.
"Musiikin alkuperäinen olemus ja historian alkuperäinen käsite ovat kadonneet, koska me emme voi enää koskaan erottaa niitä niiden täydellistymismallista, joka on samanaikaisesti niiden simulaatiomalli. Ne on korotettu väkisin hyperreaalisuuteen, joka pyyhkii ne pois."  
"Emme tule enää koskaan tietämään mitä asiat olivat ennen kuin ne hävisivät malliensa toteutumiseen."
Väärin. Psykedeelisen kontemplaation avulla voimme shamaanien tavoin tietää ja tuntea entistä enemmän muinaisesta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Älykkäät koneet ovat vain jäniksenkäpäliä shamaanirummulla. Pakkomielteisyys on peruuttamattomasti ohi. Jokainen pakkomielle on koko ajan yhä loppuunpolttavampi. Mikä hyvänsä pakkomielle voi hetkessä polttaa yksilön tai yhteisön. Yhteenkään pakkomielteeseen ei enää ole varaa takertua.
 
Tarkoitukseni ei ole väittää, että tuleva tai nykyinen musiikki on parempaa kuin mennyt. Tarkoitus on sanoa: meillä on ehkä jokin mahdollisuus. Tämä on tietysti rajattoman vastenmielistä niiden mielestä, jotka ovat huomanneet maailmanlopun odotuksen kelpo rahasammoksi ja tekevät hyvää tiliä 
masennuksella. 

Joka tapauksessa monikulttuurisuus voi perustua vain tulevaisuuden musiikkiin, joka on kosketusta pohjavirtaan. Se ei ole musiikin symbioosi tai fuusio ilmiasun tasolla. Se on pohjavirran tasolla olevaa symbolista vaihtoa. 

Mutta yksikään simulaatio ei mahdollista symbolista vaihtoa. Islamilainen maailma sortuu väistämättä, koska sen simulaatio paljastui kuin aikoja sitten vedenjättömääksi jääneellä aavikolla oleva laivanrunko. Islamilaisessa kulttuurissa mikään ei ole kosketuksissa pohjavirtaukseen ja kaikkea hallitsee uskonnon tuottama simulaatio. 

Kapitalismi on samanlainen simulaatio, mutta paljon kehittyneempi ja vaikempi paljastaa kuin islamilaisen maailman kaikkien nähtävillä oleva laivanruho. Kapitalismin usko perustuu siihen, että taloudellista vaihtoa voidaan kasvattaa rajatta, jos symbolista vaihtoa padotaan rajatta. 

Mutta tilassa jossa meri vetäytyy, jossa pohjavirta pakenee kosketukselta, patoaminen ei enää patoa elävää vettä. Kapitalismin aika on silloin koittanut. Kellot soivat ja kovaa. Kenelle kellot soivat. 

 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com