25.8.2015

SIMULAATIO JA HYPERREAALINEN

Baurdillardin simulaatio on paljon selkeämpi ja vahvempi käsite kuin Guy Debordin spektaakkeli.

Spektaakkeli tarkoittaa yleisen huomioenergian sitomista (pois kaikesta muusta kuin itsestään). Sanakirjamääritelmänä se on "suurellinen mutta pintapuolinen elokuva, näytelmä tai juhla. esim. Sinuhesta tehty hollywoodilainen spektaakkeli." Spektaakkeliyhteiskunta on näin ollen hämärästi jotakin luokkayhteiskunnan tapaista jossa tietty luokka luo jatkuvia spektaakkeleita omasta elämästään, ehkä juuri huomion siirtämiseksi pois olennaisesta. Oikeastaan koko käsite ei sano mitään tämän enempää. 

Simulaatio taas on todellisuuden jäljittelyä. Siis paitsi opettavaista leikkiä, myös kavalaa huijaamista. Simulaation käsite ei tyhjene tietosanakirjamääritelmiin, koska se kehittyy ja laajenee jatkuvasti. Me emme tiedä mikä kaikki voi vielä olla simulaatiota, eli todellisuuden jäljittelyä. Niinpä simulaatio on hyvin dynaaminen käsite. Kun puhutaan simulaatioyhteiskunnasta, se tarkoittaa sitä, että tuo yhteiskunta ikään kuin kerroskerrokselta jäljittelee kaikkea todellista, niin itseään kuin kaikkea havaitsemaansa kuin myös kaikkea kuvittelemaansa. Kun tämä prosessi kiihtyy, ymmärrettävästi menetetään vähitellen ote siitä mikä ylipäätään on todellista jne. Hyperreaalinen tarkoittaa Baudrillardin mukaan tilannetta, jossa ei enää nähdä eroa kopion ja alkuperäisen välillä.

Ymmärretään, että hyperreaalinen ei ole välttämättä vain kapitalismin ominaisuus, vaan minkä hyvänsä tuotannoissaan riittävän pitkälle kehittyneen järjestelmän ominaisuus. Hyperreaalista ei voi tietyllä kehitystasolla välttää missään systeemissä. Siksi nyt yhtäkkiä, kun joudumme itse elämään arkeamme hyperreaalisen tilassa, Baudrillardin vanhatkin teoriat näyttäytyvät uudessa pelkkää sanakikkailua syvemmässä merkityksessä.

Todellisuutta simuloidaan pala kerrallaan. Simuloitu todellisuus, on kopio todellisuuden palasesta. Miksi eroa kopion ja alkuperäisen välillä ei nähdä? Yksi syy voi olla kopioidan määrän ja laadun äärimmäisen kasvu suhteessa alkuperäiseen. Ei tunneta alkuperäistä ollenkaan tai sitä tunnetaan aiempaa vähemmän. Miksi?

Alkuperäisessä ja simulaatiossa on kuitenkin tiettyjä havaittavia ja vähemmän havaittavia mutta olennaisia eroja.

- Simulaatio ei anna samanlaista haptista vastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samnlaista tuoksuvastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista feromonivastatte kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista emotionaalista vastetta kuin todellinen.

- Simulaatio ei anna samanlaista mystistä vastetta kuin todellinen. 

Vaikka simulaatio ei ole täysin sama kuin alkuperäinen, voiko se silti olla yhtä hyvä? Tai voiko se olla jossain suhteessa parempi?

Simulaatiota on myös sellaisen kuvitteellisen jäljittely, jonka alkuperäistä kohdetta emme ole nähneet tai ei kukaan ole nähnyt. Mikä estäisi tällaista simulaatiota olemasta lopulta jopa parempaa kuin mikään aikaisempi todellinen tuon ilmiön esiintymä?

Tai jos alkuperäinen on vain idea, Platonin ideoiden maailmassa, eikö sen ensimmäinen jäljittely ole parasta mitä siitä ideasta voidaan aistia muulla kuin aistivalla järjellä. Mutta onko aistivan järjen nautinto kuitenkin suurinta nautintoa, alkuperäisintä nautintoa? Aistiva järkihän voi nauttia VAIN alkuperäisesti, eikä ollenkaan simulaatiosta.

Mutta aidosti futuristiset simulaatiot eivät jäljittele todellista vaan paljastavat alkuperää.

Kaoottisen hyperreaalisen tilan jälkeen päädytään väistämättä siihen tilaan, jossa aistivan järjen merkitys alkuperäisen ja kopion erottajana korostuu. Tässä tilassa simulaatio alkaa kohdistua imaginaariseen sellaisena kuin aistiva järki sen havaitsee. Ja tämän myötä vasta simulaatio muuttuu todella radikaaliksi ja futuristiseksi. Simulaatio alkaa paljastaa tuntematonta olevaa sen sijaan että se tyytyisi vain jäljittelemään tunnettua olevaa.  

Hyperreaalinen tila, jossa ei todella kyetä millään tasolla erottamaan aitoa kopiosta tarkoittaa kontemplaatiokyvyttömyyden tilaa, eli islamilaistumisen tilaa ja sitä myötä historian lopun, eli yhteiskuntaluovuuden kyvyn menettämisen tilaa. Itse en usko, että tällainen tila voi olla lopullinen, koska keskenään kilpailevilla sivilisaatioilla on taipumus ylittää toistensa pysähtyneisyydet ja tehdä helppoja valloituksia pienillä innovaatioilla.

Simulaatioiden mittapuuna on ja pysyy Platonin ideamaailma, joka on kaiken alkuperäisyyden mittapuu. Se on sitä siksi, että ideat koskettavat suoraan aistivaa järkeä ja vain sitä, mutta ei teknologisia mittalaitteita, joiden materiaalisuudesta nähtynä koko idean käsite on mieletön. Teknologisilla laitteila ei ole aistivaa järkeä. Ne ovat kontemplaatiokyvyn menettämisen kaltaisessa tilassa.  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com