19.8.2015

OLIGARKKIPASSION TEORIAA

Onpa loistava yhteenveto tästä kaikesta Teemu Manniselta.

**

Kommentaari Teemun juttuun.

Tärkeintä on käsittää, että nykymuotoinen demokratia, ei ole MITÄÄN MUUTA kuin taitavien massapsykologien ja aivopesijöiden tapa oikeuttaa oma totaalinen valtarakenteensa ja täydellinen oikunvarainen ja mihinkään todella perustumaton ylhääpäin sanelunsa "vapailla vaaleilla".

"Kansa", koska sellainen joukko ei ole mitenkään perustava metafyysisesti totena tietoisena ja tuntevana oliona, on enemmänkin populistien keksintö.

Postmodernin vakiintumisen aikana kansa-joukosta puuttuu metafyysinen perustavuus. Se saadaan AINA simuloitua kannattamaan mitä hyvänsä totalitaarista itsenäsvastaista oikkua, jota ohjaa yläluokkainen englantilaistyyppinen surrealistinen luokkaluovuus.

Postmodernissa arkitodellisuudessa mikään ei siis ilmaise rivoutta ja itsetuhoa selkeämmin kuin "kansan tahto". Se on marionettinuken tahtoa. Tämä viettely tähtää siihen, että koska (epärationaalisesti ja tosiasioihin päätöksiään perustamaton) kansa saadaan EREHTYMÄÄN AINA, voidaan kansaa myös kohdella eläiminä aivan hyvällä omalla tunnolla. Eläimiähän he osoittavat aina ja ikuisesti uudestaan olevansa, kaikilla teoillaan, passiivisilla niin kuin aktiivisilla. Se huikaisevan kylmäverinen surrealistinen teatteri, jonka taidolla valitut huippupatologiset poliitikkospykopaatit parlamenteissa potkaisevat käyntiin, on sisällöltään silkkaa tämän opetuksen toteennäyttämistä. Se ei ole mitään muuta kuin teatteria, jonka julmuuden karnevaalikuninkaaksi tai uhriksi saatetaan kansatietämättömyyden ytimestä nykäistyjä pellejä.

Luokkajaon perusta postmodernissa osoittaa englantilaiseen tyyliin, että kansa villiintyy AINA pedofiileistä ja nostaa pahimmat rikolliset esikuvikseen. Mutta samalla yläluokkaan ei voi kuulua yksikään pässi, joka narusta vetämällä menee harhaan.

Viettely oli siis testigiljotiini, joka on helppo lavastaa. Tarvitaan vain yksi pedofiili-Elvis. Kansa seuraa MEDIAA orjallisesti. Ja media tekee sikamaisen, saastaisen harhaanjohtamisen ja viettelyn, jolla kansan jäseniksi itsensä mieltävät johdetaan pois omasta TUNNOSTAAN. Tämä on median ainoa merkitys. MEDIA EI VÄLITÄ TIETOA, ei edes tiedon murusia. Nimenomaan tällaista "median asiallisuuden" simulaatiota tarkoittaa luokkayhteiskunta, jonka todellisuus on surrealismi: SIIS EI ennustettavuus sellaisesta näkökulmasta joka perustuu rationaaliseen loogiseen päättelyyn ja luonnollisiin, inhimillisiin psykologisiin vaistoihin.
 
Luokkayhteiskunnan media on vankila sille, joka ei aavista, että tarkoitus on johtaa harhaan harhaanjohtamisen vuoksi. Syntyy kollektiivinen tietämättömyys, negatiivisesti varautunut angsti ja sen vastakohta, sumea taikausko. Siis salaisuus on yhtä kuin luokkien välillä oleva kondensaatiojännite, eli luokkavaraus.

Luokkayhteiskunnassa voimakkaalla psykologisella potentiaalilla varattujen salaisuuksien luominen on tuotannon ytimessä. Ja salaisuuden osittainen, provokatiivinen paljastaminen rajatulle yleisölle, on jatkuvasti tasaisella rytmillä yltyvän rivouden ehtymätön käyttövoima. Luokkayhteiskunnan surrealistinen luovuus on suurimmillaan juuri rivouden alueella, joka on luokkayhteiskunnan ainoaa todellista luovuutta.  
 
Ameebamaisesta tunnottomasta kansamarionettista on turha etsiä suojaa yleiseen pakkomielteisyyteen joka on taidolla rakennettu hankalaksi ja vaikeaksi sietää. Tämä labyrintti toimii sunnitellun järjestyksen mukaisesti kuin hieno integroitu elektroniikkapiiri. Jos tämän hammasrattaan väliin heittää hiekkajyvän, se käy nopeasti hengenvaaralliseksi.

En tiedä pitääkö niitä, jotka systeemi leimaa kansan alkeishiukkasiksi eli massan jäseniksi syyllistää. He kulkevat kenttäviivojen mukaisesti. Morfinen kenttä luokkakondensaattorin levyjen välillä määrittää kaiken hiukkasten liikkeessä. Vain harvoilla on mahdollisuus tunkeutua vallanpidon liepeille sillä tavalla, että todellakin tosiasiat näyttäytyvät objektiivisesti muuna kuin salaliittoteoretisointina, joka ei ole riittävän vahva voima muuttamaan hiukkasen liikettä äärimmäisen voimmakkaassa varauskentässä.

Tietämättömyyden tila on sellainen, että aivan kaiken suuntaisten vainoharhaisten pakkomielteiden valtaan heittäytyminen on joka tapauksessa haitallista, eikä auta ketään. Salaliittoteoretisoinnin ongelma on juuri sama tiedon puute, jonka kansajoukko määritelmän mukaisessa kollektiivisessa tietämättömyydessään jakaa. Lukkona tälle on avainsalaisuudet, initiaatiosalaisuudet. Yksinkertaisimmillaan nämä ovat luokkaluovuuden tuotantoa: surrealistiterroristien ilkitöitä ja sabotaasheja, joista kansalla on täysin päinvastaista ja väärää tietoa ja johon tietoon kansa uskoon niin lukasti, että on sen vakuudeksi valmis menettämään vaikka henkensä. Tämä on kansan eläimellisyyden ja halveksittavuuden initiaatiomittari, johon initioidut vihitään parhaiden englantilaisten, saksalaisten ja italialaisten fasistisukujen perinteiden mukaisesti. 

Mutta samat lukot toimivat myös salaliittoteoretisointien suuntaan. Salaliittoteoreetikko, samalla tavalla kuin kansa, odottaa intuitionmukaisuutta ja järkeä, tekojen salattuja motiiveja ja sen sellaista. Ja siksi se on samalla tavalla kuin kansa voimaton surrealismin luovuuden edessä. Yläluokan rajaava giljotiini siis on ja pysyy Manalan porteilla tiedon ja epätiedon rajalla.

Epämääräistä massaa nimeltä "kansa" yhdistää siis yksi ja ainoa piirre. Tähän ryhmään kuuluva ei VARMUUDELLA tiedä mitä hänen yksilöllisesti tärkeimpiin asioihin ja valintoihin vaikuttavien päättäjien mielessä liikkuu. Tämä aivan ehdoton VARMUUS tietämättömyydestä perustuu ensinnäkin emotionaaliseen tylppyyteen, jonka avulla ei hiljaisia signaaleita lueta tai mystisiä etiäisiä saada. Tähän ja vain tähän piirteeseen tarttuu Gurdjieff -- aivan oikein.

Toiseksi kansan aksiomaattinen tietämättömyys perustuu kansamassa kyvyttömyyteen nähdä itseään ympäröivää lavastettua surreaalista joka kätkeytyy monien sisäkkäisten ja pehmentävien simulaatioiden huntuihin. Surreaalinen on yläluokan olemassaolon perustuslaki. Surrealismin perustuslain mukaan luokalle hyödyllisimpiä toimijoita ovat kaikista aavistamattomimmat ja kekseliäimmät psykopaatit, jotka kykenevät jatkuvasti salassa junailemaan erilaista hätkähdyttävää toimintaa, jonka jäljille ei MIKÄÄN rationaalinen ajattelu tai kansan intuition mukainen tunteenomainen aavistelu saata koskaan päästä. Tällainen engalntilainen surrealismi on yläluokan kaiken toiminnan perusta. Sen avulla osoitetaan, ettei kansa milloinkaan pysty aavistamaan, ymmärtämään, tajuamaan, käsittelemään, mitään sellaista, mistä siihen ei KOULUSSA tai MEDIASSA ole indoktrinoitu. Kansa on täysin mekaaninen Golem: tämä on sekä toimintaohje että lopputulos. 

Tämän surrealismin työkaluja ovat Heidi Hautalan ja Pekka Haaviston kaltaiset tarkasti suunniteltuihin vilpittömyysnaamareihin sonnustautuneet vaaralliset sotakiihkoilijapsykopaatit. Tieteellisellä hienovaraisuudella tuotteistetut pikkuheidit toisella kädellä vastustavat sotaa ja toisella näkymättömällä kädellä leikkaavat provosoimansa sodan lapsiuhreilta elimiä amerikkalaisten miljardöörien sairaaloihin myytäviksi. He esiintyvät hyviksinä ja suvaitsevaistona. Jopa huonostipukeutuvina ja haisevina vapaaehtoishörhöilijöinä marginaalisilla kentillä. Nämä pikkuheidit suunnittelevat sotia alueille, joissa "rotu on OK" jotta miljardööreille myytävät elimet olisivat laadukkaita. Samalla noille alueille myydään uskontoa ja aseita miljardöörien asetehtaista. Kenties jopa silkkana surrealistisena aktina itse omasta pussista maksetaan koulutusta terroristeille, heidän hyysäämistään ja salakuljettamista maasta toiseen, tehdään ala-asteen kouluihin suunnistaville islamistisekopäille omin käsin eväsvoileivät reppuun. Terroristien serkkupojat ovat kotona siivoojina minihame päällä. Tällainen pikkuheidin logiikka on puhtainta mahdollista englantilaista surrealismia islamilaisen syvemmän hulluuden mausteilla, jollaisesta Dali tai Bunuel eivät kyenneet haaveilemaan. Sen täysin hämmentävää logiikkaa ei kansa tajua eikä aavista.

Taitavasti on tässä sinfonisessa kudoksessa mukana myös Sofi Oksasen kaltaiset historianväärentäjät, jotka laittavat kaiken kansan aksiomaattisen tietämättömyyden varaan. He rakentavat tietoisella häikäilemättömyydella hurjaa fasistista golemia, joka murskaa alleen kaikki terveen järjen rippeetkin. 

Siksi usko KOULUUN ja MEDIAAN ovat alaluokan varmimpia tunnusmerkkejä kylmässä luokkayhteiskunnassa, jonka emotionaalisessa ytimessä on surreaalinen sadismi. Sellainen yhteiskunta ei kestä minkäänlaista tervejärkisyyden elementtiä keskuudessan ja sen puhdistusten kohteena on ensimmäisenä runous. Näin on luotu taidokas perienglantilainen näyttämö, jossa ainoa kansan vihollinen, on kansa itse.

Mitä merkitystä on siis runoudella? Eipä sillä mitään. Shakespearen juhlavuosi lähestyy.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com