27.8.2015

Lippalakkipäinen poika keulii polkupyörällä viljapellon halkaisevaa asvaltoitua tietä. Pojan ilme on apaattinen, hän ei yritä mitään, eikä hänen tasapainonsa järky. Ovia suljetaan kaikkialla haja-asutusalueella, peltojen ja järvien keskellä. Jokaisella suljetulla tehdasalueella on rakosillaan oleva ovi, josta katselee epäluuloiset silmät. Jos lähestyt sitä ovea, se suljetaan nenäsi edestä jyrähtäen.

Täällä ei ole valmiita ruokapöytiä, ei valmiita jakkaroita, ei valmiita lautasia, eikä valmiita ruokailuvälineitä. Ei edes valmista pöytäliinaa, ruokasalin lattiaa tai kattoa, ei eteistä, eikä kohta enää ulko-ovea. Ei enää. On lama: tila jossa vauraat erotellaan äkkirikkaista. Sulkemisen, sammumisen, hiipumisen ja katoamisen tunnuskuvat täyttävät nimettömän maan ikuisen valon. Ne harvat, joita se ei pelota, saavat siitä voimaa. 

Suurkaupungkien kouluissa opitaan tieteellisten konkreettisten merkitysten sijaan täsmällisiä metaforisia merkityksiä. Metaforista rakentuu kaikenlaisia kytkentöjä, jotka ovat tehokkaita ja taloudellisia. Kaikki tähtää ykseyteen ja kokoavuuteen. Suurkaupunki koostuu, eikä pirstaloidu. Sen merkityksen kasautuvat yhteen ja tihentyvät. Sen suurista piireistä tulee koko ajan suurempia, koska ovet ovat yötä päivää auki. Kaikki siittää kaikkea lukemattomin ennaltamääräämättömin tavoin, eikä auringon suora valo koskaan tavoita kadun kulkijaa.


Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com