29.8.2015

KLASSISUUS

Ilmiasujen korostuminen ja sosiaalisten rakenteiden karnevalisoituminen on käytännössä johtanut siihen, että klassisesta draamakirjallisuudesta on tullut mahdotonta. Klassisen draamakirjallisuuden tärkein tunnuspiirre on se, että se esittää kohtauksia, muttei ilmiasuja. Ja näyttämöllä ilmiasut voidaan luoda oikein tai väärin sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Mutta kun tullaan aikakauteen, jossa ilmiasut merkitsevät kaikkea, ne eivät enää milloinkaan voi olla riittävän oikein korvaamassa joitain toisia ilmiasuja. Jos taas näyttelijätär antautuu Kesäyön unelman hengen valtaan, joka suorittaa metamorfoosin hänen ilmiasussaan automaattisesti, tämä edellyttää pohjavirran tajuamista ilmiasua rajattomasti merkittävämmäksi. Kuunnelmakaan ei  tarjoaa ratkaisua tähän ongelmaan. Äänelläkin on ilmiasu, aikakaudessamme rajattomasti simulaation kaappaamia sanoja tärkeämmäksi tajuttu. Ja eikö yksi tuoksu voisi korvata koko esityksen?

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com