26.8.2015

Baudrillard on ehkä jossakin käsitellyt millaisia simulaatioita postmoderni yhteiskunta voi synnyttää. En tiedä nyt lähdeteosta, joten joudun keksimään itse, mikä ei ole kovin vaikeaa:

- Erilaiset realistiset TV-sarjat, jotka korostetusti eivät ole taide-elokuvaa eivätkä fiktiota. Jotka tavallaan väittävät esittävänsä todellisuutta, mutta jättävät katsojan huoleksi muun.

- Tosi-TV sarjat.

- Pornoteollisuus.

- Uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Kaikki TV ohjelmat. 
- Elokuvat.
- Yksilöt ja ryhmät. Koulukunnat ja kerhot.
- Kapitalismin ohjaama koulutus: peruskoulu, opistot, yliopistot.

- Kaikki kaapattu: taide, tiede, psykoanalyysi, kansalaisjärjestöt, feminismi, osuuskunnat. 

- Postmodernin kapitalismin armeijaitos. 

Kaikki nämä ovat ikään kuin jokin hämäävää kopiota tai jonkin hämäävää jäljittelyä, kantamatta jäljiteltävän henkeä, olemisvastuuta ja perusideaa itsessään. Kapitalismin omaksumaan pakottamien ad hoc roolien labyrintti on siinä määrin eksyttävä, että edes yksilöistä ei tule todellisia kuin kovalla tietoisella työllä.

Jako simulaatioihin ja todelliseen on pohjimmiltaan platoninen. Simulaatiot tekevät harhan logiikasta objektiivisen. Mutta aistiva järki ei voi todentaa simulaatiota. Simulaatio on aistivalle järjelle olematonta, epätodellista ja siksi simulaatio ei horjuta sitä. Lopulta aistivaa järkeä ei horjuta edes simulaatio, joka on liittoutunut loogisen järjen ja tunteiden ja fysiikan kanssa. Tämä tulee esiin kaaoskestävyytenä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com