1.7.2015

SUOMALAISESTA NYKYRUNOUDESTA PUUTTUU ELINVOIMA

Elinvoima huutaa poissaoloaan suomalaisessa runoudessa taas näin kun suvivirsi on laulettu, palkinnot jaettu ja kavereiden munaa lutkutettu.

Piirit on pienet: se on suomalainen luonnontuote. Sillä vain Suomessa tiedetään että pidot paranee kun väki vähenee. Onhan Venäjällä miljoonasade. Siksi pienet piirit ovat oikeastaan kuin jokin vähemmistö, sukupuuttoon kuolemaisillaan oleva iilimatolahko, jota täytyy suojella. Pienet piirit kelpaa ymmärrettäväksi selitykseksi ikuisesti kaikelle. Se on kuin Tuhannen ja yhden yön sadut, joiden kontekstin, eli yhteiskunnan moraalisen tietoisuuden tasoa osaa epäillä vain sivistynyt ihminen, eli ranskalainen. Siksi minä en enempää kuin kukaan toinen odota puheenvuoroltani vaikutusta mihinkään.

Sanottava kuitenkin on, että vuosia sitten koin pientä oksetuksen tunnetta kun näin ainoan suomalaisen BOD-pisteen Lasipalatsin Kirjan alasajon. Lasipalatsin Kirja oli hetken vilpas henkireikä elinvoimalle Helsinkin ydinkeskustasta.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Kävi niin että tuli lahtari, Kuokkamummo tai Hytösen Ville ja ajoi elinvoiman alas.

Lasipalatsin Kirja oli kulttuurisesti irvokas eli arvokas, koska ainoastaan sen olemassaolon takia korruptiorinkien iilimadot eivät saaneet sitä tukahduttavaa kaikenkattavuuden potkua, joka heillä nyt taas on passiivisaggressiivisuutensa pontimena.

Siksi suomalainen runous on tällä hetkellä elinvoimattomampaa kuin koskaan. Se elää pelkästää loiselämää. Jos et halua, että loinen tarttuu kiduksiisi, on kaikki tekemisissä oleminen tuon loista levittävän otuksen kanssa katkaistava.

Suomi on Suomi koska se on Suomeksi tehty. Suomeen ei vaikuta mikään muu kuin Venäjä ja yleinen tuuli, joka riippuu Venäjästä. Mutta kuinka elinvoimaisia nuo ikuisesti pyörivät tuulimyllyt sitten oikeastaan ovat? Mikä on tuulimyllyn elinvoiman salaisuus? Tätä ainoastaan Venäjää peilaavaa pelonsekaista karjalaisruotsalaispaavillistamuinaishulluutta kutsutaan yhtä kaikki yhteisnimityksellä tuulimyllyjen rantasuomi. 

Ei ole valmiita ruokapöytiä sille taiteen loisentappajalle, joka näille kalliorannoille syntyy. Konkurssi on yrittäjän paras ystävä. Perheyritykset myytiin ja Osuuskunnat kavallettiin. Jos omissa asioissaan haluaa eteenpäin kansainvälinen ulottuvuus on pakollinen asia. Suhteet Moskovaan. Sitäkö tämä tilanne taas vain haluaa muistuttaa? Sitä se haluaa sanoa ja opettaa. Kansainvälisyys on heti Suomen rajan ulkopuolella alkava suurempi vapaus ja pyörteisemmät tuulet. Ei se ole mikään kynnys. Se on illuusion päätepiste, todellisuus. Tuuli ei ole aina yksisuuntainen asia. 

Runohännystelystä on tullut skeneilyä. Mutta samalla runous on myös totta. Sillä muuta runoutta ei ole kuin se, runous. Ja runous on leikkiäkin. Mutta ennen kaikkea: runous on totta. Siksi se on silkkaa suhdetoimintaa, sopimuspoetiikkaa ja sopimusoikeutta ilman substanssia, että se paremmin ilmaisisi sen, mikä on totta. Todellinen, substanssi, ilmenee runoudessa aitona INNOSTAVUUTENA, aitona ELINVOIMANA. Sitä ei voi olla muuten kuin hännystelyä vasten. Se EI OLE sitä innostavuutta, jonka Don Quijoten repaleisen ruumiin näkeminen tuulimyllyn siivenhangassa innoittaa. Vaan päinvastaista. Se on sellainen näky, josta ei hölmöläinen innostu.

Uuvuttavan tunkkaisten skenejen hännystelevässä suhdetoiminnassa olisi järkeä, jos se ottaisi myös substanssin huomioon. Viettelijä ei kuitenkaan pohdi kohteensa taiteellista substanssia. Viettelijä ei ole taiteellisten lahjakkuuksien, potentiaalien löytäjä, vaan ihan muunlaisten ihmeiden löytäjä. Se löytää iilimatomaisen olemuksensa kalan kiduksiin.

Nyky-Suomi on nyt tällainen. USA:n suurlähettilään vetämä namusetien etujoukko. Kenelläkään koko kirjallisuuden kentällä ei tällä hetkellä taida olla mitään namusetäytymisen ylittävää päämäärää elämässään? Jos olisi, agressiivisen ilkeä nollasummapelaaminen voisi olla paremmalla substanssilla puolusteltavissa. Se voisi olla puolusteltavissa kultakantaa lisäämättä vain paremmalla substanssilla.
Mutta jos samalla joudutaan paljonkin tekemään työtä sen eteen ettei mistään kilpaileva tai parempi pääsisi kehittymään tai esiin, se on jo rikos elämää vastaan. Se on se synti. Eikä mikään helvetin ympäriinsä paneskelu, jota bulvaanit tietty moralisoivat, ole syntiä ollenkaan, niin kauan kuin se on muuta kuin tätä tätä tätä tätä. No onhan meillä hienot kannet, kovat ja erikoistehtaillut kuin lehtolapsen iho.  

Substanssia tekevät nykyään vain ne, jotka häpeävät pelata nollasummapelejä. Siksi minä luen nykyään vain kannettomia kirjoja. Nollasummapelaaminen, joka ei ole puolusteltavissa millään sotaretkellä tai kullanansainnalla ulkomailta, ja jossa substanssi on vain kansissa, kannen materiaalissa, kullassa, joka voidaan antikvariaatissa sulattaa kun itse kirja heitetään pois........ siis substanssi joka on vain vähäistä ja koko ajan vähenemään päin, se on lopun alku. Kohta ei riitä kultaa edes Turun tuomiokirkon kattoon, saatikka kirjojen kansiin. Kultakanta ei nollasummapelaamisesta kohene, vaan kaivostoiminnasta. Ja sotaretkistä. Valloituksista. Ja ne on suunnattava sinne, minne ne voidaan suunnata. Globaali namusetäily, Suomen kulttuuri-imperialismi, vahva keskeiseen eurooppaan suunnattu kolonialismi ja Venäjän kanssa hännystely? Siinä muutamia menetystekijöitä kaiken karvaisen kinaamisen vaihtoehdoksi. Muistakaa 30-vuotista sotaa: silloin tapettiin saksalaisia eikä kinattu! Siksi ummehtuneen nollasummapelin yllä leijuu Kuokkamummon ja Hytösen Villen kuokka. Kohta heittää Paavi suuhun ison Kuusamon uistimen Turun linnan sammalkatolta. 

Onko se nyt sitten hyvä työ että kustantamojen pikku-namusedät (jotka ovat niin saatanallisen pikkumaisia että tästäkin tekstistä taatusti koko loppuiäkseen suuttuvat) aina joskus "nappaavat" jonkun ilmaa raikastuttavan tekeleen? "Napata", se on se verbi jota nämä käyttävät jostakin kelvollisesta tekeleestä. Kelvollinen "napataan". Samalla kun tuutit tuuppaavat julkkisten moraalisia pohdintoja, uudempaa hartauskirjallisuutta jota esseistiikaksi ja omiksi mielipiteiksi kutsutaan, tai bulvaanien elämävastaista passiivisagressiivisuutta, joka on saanut säkeittäisen formaatin. 

Tämä koko kuvio huolehtii aivan liian tarkasti siitä, että kirjallisuuteen ja varsinkaan runouteen ei kannata Suomessa tätänykyä kovin vakavasti suhtautua. Mutta uusia tietämättömiä hulluja aina löytyy. Heillä menee aina kymmenen-viisitoista vuotta päätyä samoihin johtopäätöksiin. Se on se peliaika, joka namusedällä on. Se on se bensa siihen tankkiin. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com