1.7.2015

Minulla ei ole mitään syytä eikä oikeuttakaan valittaa mistään. Älkää ottako seuraavia valituksina, vaan jonkinlaisina yrityksinä väistää helpompi vaihtoehto, eli välinpitämättömyys. 

Nykyisessä tilanteessa en näe itseäni suomalaisen runouden edustajana. Minulla ei ole kovin järkeviä mahdollisuuksia julkaista mitään Suomessa, täysin käsikirjoitusten sisällöstä ja laadusta riippumatta. 

Ennen kuin ajattelette että taas se vesikauhuinen koira ja omakustannerunoilija siellä versissäpäin ja vaahtosuussa ärjyy, muistakaa: tilanne on jatkunut kohdallani jo 15 vuotta täysin samana. Olihan esimerkiksi MOTMOT runoilija jo vuonna 2002 ja Nuoren Voiman ja Xeroxin kirjoituskilpailussa pärjäsin 2001. Jokainen askel on ollut hyvin vaikea. Esikoiskokoelmaani en olisi saanut julki ellei olisi ollut Lasipalatsin Kirjaa ja sitä hetkellistä vapautuksen ilmapiiriä. Ja sekin oli tietysti vain minimimahdollisuus. 

Olen kai odottanut, että taiteellista luovuutta ja ideoiden runsautta jotenkin arvostettaisiin. Mutta sehän ei kai olisi sellainen enää inhimillistä, eli pikkusieluista. Ihmisiä kiinnostaa tykkäämiset ja juorut, kiusaaminen, ei tekeminen tai substanssi, joka on yli-ihmisten puuhaa.

Varsinkin, jos et suostu sanomaan taikasanaa: Venäjä on paska. Suostuisin kyllä myöntämään että Venäjällä on ongelmia. Mutta en suostu sen välineeksi, että Venäjän ongelmia osoittamalla kätketään omia, Suomen ikiomia, ongelmia.

Minulle ei kukaan ole koskaan sanonut miten pitäisi toimia. Tämä on kaikki tätä korkeampaa "aistimista", demarimaista ilmapiirin nuuskintaa. Kun ei ole politiikkaa, niin ei voida sanoa suoraan mitkä on ihan ne graniitinkovat poliittisen sensuurin säännöt jotka on käytössä. Siksi politiikka on parempi: voidaan suoraan sanoa, mitä saa ja mitä ei saa. Eikä voi vaan ikuisesti leikkiä meidän pikku Heidiä, joka on uhri ja oikeassa ja kaikkien hyvien asioiden puolella. Tässä on moraalinen ero. Tyrannilla on kasvot. Mutta meillä on tämä uhriutuminen ja Kuokkamummo.
 
Silti, enhän minä Venäjästä runoja kirjoita. Olenko edes maininnut koko maata yhdessäkään runossa? Tarkoitus ei minulla ylipäätään ole ollut politikoida, vaan kirjoittaa runoja. Ja yritän sanoa, että juuri tämä tarkoitus, tämän asian toteuttaminen on hyvin vaikeaa: sanoa se mikä on totta ja miltä tuntuu, ja tehdä se jotenkin kiinnostavasti. Se ei ole politiikkaa. Siitä tulee politiikkaa silloin, kun runoilijoille syötetään väkisin tiettyjä rajoja ja tiettyjä asennoitumistapoja. Tämä manipulaatio on haitallista.  

Vaikka joku nyt olisi valmis julkaisemaan käsikirjoitukseni, minun pitäisi itse ja yksin ottaa vastuu siitä, mihin seuraamuksiin moinen hullunrohkeus kyseisen tahon kannalta johtaa. Varmaa on vain se, että sellainen teko ei jää vaille seuraamuksia. Ja tämä siis täydellisesti sisällöstä ja laadusta riippumatta. 

Onko siis nyt kysymys siitä, että muut, ne jotka sensuroivat sisällöstä ja laadusta riippumatta, kuitenkin jotenkin voisivatkin olla ikään kuin runouden asialla? Ikään kuin sittenkin sen sisällön ja laadun asialla, joka heille kuitenkin on toissijaista, kuten saamme suurella mielenkiinnolla jatkuvasti seurata.

Tässä tilanteessa on siis parasta tunnustaa tosiasiat ja erottautua koko touhusta. Kritiikki voi tietysti olla edelleen mahdollista. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com