23.7.2015

Lisääntymiskyvytöntä vastaan ei voi tehdä syntiä liikaa, hän sanoi vakavana silmät alas luotuina. Ketään ei ollut kuulemassa. Hänestä huokui sekä laadun että määrän lisäämisen vimma. Hän ei vielä tiennyt, mutta hän oli nuori, eikä uskonut aivan kohta kirjoittavansa romaania. Maailma oli hetki sitten tullut täyteen julkaisukynnyksen ylittävää tekstiä. Se ei tällä lukunopeudella kävisi ikinä vähiin. Oli epävarmaa ketkä ammattilaisista todella olisivat valmiita murhiin. Oliko niin, että kauneus ja ymmärrys oli vaarassa kadota? Hän olisi este sen kehityksen tiellä. Syöpä ei saisi rahastaa hoidoillaan. Mitä kipeämmäksi ruumis kävi, sen kalliimmaksi hoitaminen. P. Riippakiven analyysin mukaan maailmassa eli ehkä sata täysin tietoista ihmistä. Kaksi sataa olisi tarvittu. Silloin olisi maan vetovoima kadonnut ja kuuhun olisi päästy maksutta. Kun hyviä maalareita katsoi, niitä oli ainakin tuhatkunta elossa. Kuinka monta epäsopivaa roolia hänelle oli tarjottu, ettei yksikään niistä ollut omaa itseä epäsopivampi. Jeesuksena ei ollut helppo seikkailla tässä kaupunkimaastureiden käryssä. P. Riippakivi katseli lammen pintaa. Siihen oli tänä kesänä rummuttanut eräskin pisara. Oli sadekesä. Kaksikymmentä vuotta netistä katsotut naiset kävelivät jo kasvottomina sateenvarjojensa alla. Australiassakin satoi. Oli sydäntalvi ja -yö. Indonesian aurinkoon ei tarvinnut lentää. Kuka hän oli, P. Riippakivi, saunomaan Indonesialaisissa kellarisaunoissa. Kumisaappaat jalassa yrityksen ja erehdyksen menetelmällä hän oli koko ajan risteyttänyt suolla vieraslajeja. Suo levisi, takapiha jo oli liejuinen. Hän oli polkenut kasvit liejuun. Kiltit pojat olivat olleet väärässä. Tuhmat pojat olivat oikeassa. He olivat uskoneet juoppoja valehtelevia isäukkojaan, kun heidät olisi kilttien poikien mielestä pitänyt tappaa. Taas kääntyi onni ja takki. Se oli väärin.   

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com