2.7.2015

FIKTIO ON ITSESUOJELUA

Eilisen avautumisen krapuloissa tuli tämäkin (jossain vaiheessa uudelleen epäröintiin päätynyt välipäätös) uudelleenpäätettyä: julkaisen tästä lähtien kaikki mahdolliset tulevat teokseni Lulun kautta mahdollisimman halpoina pokkareina ja ilmaisina ekirjoina.

Ensinnäkin, jos joku kustantaja olisi niin varomaton seurauksista, että lähtisi kirjojani julkaisemaan, pitäisi siinäkin kohtaa minun olla se joka viheltää pilliin ja pelin poikki. En voi asettaa ketään sellaisen mahdollisen koston niskoilleen saamisen vaaraan. Kustantamolle siitä seuraisi luultavimmin vähintään se, että heidän kirjojaan ei arvosteltaisi enää koskaan Suomen valtamediassa. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta sellaista se on. Parasta siis, että tällaisiin projekteihin ei ryhdytä.

Ja kun nyt tajuan tämän selvästi voin tavallaan "ymmärtää" myös Poesia-kustantamon "linjaa". Mutta voinko ymmärtää sitä, että he ovat tiukalla vaikenemisellaan jättäneet minut itsekseni keksimään tämänkin totuuden. Kai sitäkin voi ymmärtää. Ihmiset ovat ihmisiä. Se on kamalaa. Se on hirviömäistä. Mutta niin se vain on. On ymmärrettävää, että kuka tahnsa pelkäisi sitä, että minä joskus vähintään kännipäissäni kirjoitan blogiin: "Poesian se-ja-se sanoi, että M oli varoittanut heitä seuraamuksista jne.". Jolloin siis tämä rakenne, joka halutaan salata, tulisi julkiseksi. 

Eihän kukaan voi minulle mitään kertoa, koska sitä saa pelätä henkensä edestä. Siksipä en tiedä juuri mitään. Ja jokainen, joka kirjoittaa yhdenkin liian paljaan totuuden jos edes vahingossa, saa kokea tämän saman. Romaanikirjallisuus ja muu sellainen on fiktiota tästä ja vain tästä syystä. Se on fiktiota, joka suojelee kirjoittajaa. Jos ei fiktiota malta itsesuojelusyistä kirjoittaa, kuluu kaikki aika kuokkamummon kanssa nujakointiin.

Naurettavaa on toki, että Hannu Helin, joka vuosikymmenet kärsi tästä mielisairaasta Kuokkamummon "rakenteesta" testamenttasi kirjallisen perintönstä Poesialle, joka on jo, tietenkin, kaapattu osaksi "rakennetta". No, minkä minä sille mahdan. Ihmiset ovat ihmisiä. Yritän vain huolehtia siitä, etten itse testamenttaa enää ajatustakaan niille.

Kirjallisuuskentän kommentointi on kertakaikkiaan loputtava. Tässä minua vapauttaa ajatus siitä, että voin julkaista kaiken mitä haluan kohtalaisessa formaatissa Lulun kautta ilman välikäsiä, ja lopultakin myös paljon älykkäämmin kuin missään muussa formaatissa. Ei vähiten siksi, että voin päivitellä versioita myöhemmin. Katkeroitumisen vaarakin (niitähän ei kukaan osta eikä lue, eikä mene edes kirjastoihin) on olematon, jos sisältö on naurettavan täydellinen timantti. 

Ainoaksi "henkiseksi harjoitukseksi" jäävät nämä vähät kirjallisuus- ja runouspalkinnot, ja muut julkiseksi tulevat kekrit, joista on vain päästävä yli. Kirjallisuutta on kirjoitettava ylivertaisiin saavutuksiin pyrkien niin kuin yhtään lukutaitoista ihmistä ei enää eläisi maailmassa. Teoksista on tehtävä täydellismpiä kuin mikään koskaan ihmiskäden luoma. Mikään työ, mikään vaiva, mikään ponnistus ei saa olla liian suuri. Ja niin kuin tähänkin asti, harvat hengähdystauot käytetään rukoiluun. Ruokatunnilla luodaan sinfonioita ja iltapuhteella maalataan alttarimaalauksia.

Seksuaalivietin iltaruskossa, vanhuudessa ja askeesissa, tämä onnistunee helpohkosti. Mikäli ei tapaa yhtään "ihmistä". On oltava nollatoleranssi kaikkeen kissanristiäisiltä haiskahtavaankin. Palkitsemiseen, rautaristeihin ja krumeluureihin ei mitään reaktiota. Rasvatyyni lihankuoletus. Lopuksi suurpujottelun olympiafinaalimainen katkeruuden väistely laajentuneena kokonaiseksi loppukiriksi. Yrittäjyyttä Konkurssi parhaana yhtiökumppanina leikkimökin kokoisen pääkallon ja tiimalasin varjossa. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com