16.6.2015

Tänään on ollut agressiivinen, sotatraumanhuuruinen päivä. Selvittääköhän tiede vielä joskus, miten ihminen joka ei ole sodassa ollutkaan, voi kärsiä post-traumaattisesta stressireaktiosta. Miten trauma voi vaeltaa kuin pieni näkymätön pyörre? Minusta tuntuu, että joku sotilas tästä asiasta jotain tietää, mutta ei tietenkään puhu, niin kuin sotilaat eivät puhu eivätkä kirjoita.

Olen sairastanut aika rankkaa vatsatautia viitisen päivää apealla mielellä. Jotain pieniä valonpilkahduksia on esiintynyt tänään. Esimerkiksi se, että Helsinkiin järjestyy kuvataidenäyttely koko heinäkuuksi. Pikkuteoksia tulikin jo alkukesästä yhteksi näyttelyksi. Ajattelin valmistaa yhden uuden kollaasin. En tiedä saanko näitä kollaasijuttuja kaupaksi. Yhtäkään ei ole mennyt. Syy on sekin, ettei tekniikka ole taiteellisesti niin toimiva kuin toivoisi. Pitäisi kehittää.   

Albumi ei ehdi ulos ihan avajaisiin. Kuuntelin sen läpi kuulokkeilla nyt pienen tauon jälkeen. Tuntui edelleen valmiilta. Ei ole tarvetta eikä halua muuttaa enää mitään.

Tällaisilla hyvin pienillä henkireijillä sitä pysyy elossa vaikka koko kesän jos niin hyvin käy ettei ydinsotaa tule. Sen oljenkorren varassa seilataan että Jumala on äärettömän pitkämielinen.
 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän sinut saada hengiltä vielä tänä kesänä ;)

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com