7.7.2015

SAMI LIUHDON JO LEGENDAARINEN TUSINAROMAANIT

on ehtinyt neljänteen osaansa Vuoromaani (2015). Liuhto kuvaa nykyajan kaupunkipiiperryksiä veikeästi vanhahtavalla jotenkin 70-lukuisella, sinänsä täysin vakuuttavalla proosalauseella. Koko kerronnan herkullisuus lähtee tästä tyylin ja sisällön ristiriidasta: ikään kuin koko nykyaika olisi laitettu aikakoneeseen ja siirretty katseltavaksi hieman tuonnemmaksi, tuonnemmissa väreissä. Tai sitten lähimenneisyydestä kirjailija olisi siirretty nykyaikaan. Tämä tehokeino on ehdottoman tietoinen ja varsin herkullinen. Kertoja nimenomaan näkee nykyajan ilmiöt selvästi, eikä yritä nähdä nykyaikaa menneisyyden sapluunoitten läpi (katso esimerkiksi sivu 36). Kieli vain on ehdottoman epäajankohtaista. Parasta tässä on vakaa tyyli ja todellisuuden läheisyydentuntu, olematta kuitenkaan avaimella avattava avainromaani. Tyylin lähin vertailukohta voisi olla Hannu Salama, joka kuin salamaniskusta olisi oppinut avaamaan sokeat silmänsä ja kirjoittamaan aikakaudesta vahvasti ja mielenkiintoisesti. Toisin kuin Salaman jutuille Liuhdon jutuille voi ja saa usein makeasti nauraa. Mistä tuleekin mieleen Juhani Peltonen siirrettynä erikoisen ahtaantuntuiseen aikakauteen.  
 
Lihdolla on taipumusta keksiä uudissanoja vähän Mikko Rimmisen tyyliin. Ne ovat kohosteeton orgaaninen osa tekstiä, mutta niiden henki ammentaa toiselta aikakaudelta. Sananeliöt sopivat romaanin koomiseen kudokseen pakottomasti.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com