4.5.2015

MUSTAT MINÄT

Enää oli pettämättä vähäpätöinen asia, nimittäin täysin yhdentekevä ihminen. Kaikki muut hän oli jo pettänyt. Hän oli pettänyt läheisimmät ihmiset ja lupauksen, jonka oli antanut minulle ystäviemme edessä ja josta oli vanhemmilleenkin kertonut. Olin aivan murtunut. Hän sanoi, ettei muistanut luvanneensa mitään. Odotukseni olivat kuulemma liian suuret puolueita ja ihmisiä kohtaan. Odotin paljon enemmän. En saanut mitään. Hyvin vähän olisi ollut paljon enemmän kuin ei mitään. Mutta se oli liikaa vaadittu. Niin hän oli pettänyt Emilion aikoinaan. Hän oli pettänyt Sarahin. Sarahin totuuden, rakkauden. Harhaisuuteen asti itsekeskeisenä hän oli toiminut ihmisten korkeimpana tuomarina. Nyt hän etsi kuumeisesti uutta petettävää. Mutta kenelläkään ei tuntunut olevan minkäänlaisia odotuksia hänen suhteen. Joskus nuoruudessa shokit olivat tosiaan olleet vaarallisia. Jännitteen yläraja kävi toisinaan 250–300 voltin paikkeilla. Se on ihmisen hermostolle paljon. Lopulta shokit olivat hänelle arkea, mutta miellyttäviä. Ei hän koskaan paastonnut. Hän ei etsinyt sen kaltaista valaistumista. Valo tuli aivan muualta. Jälleen kerran hän kaivoi taas samat teemat esiin pettääkseen lopulta kaikki lupauksensa. Hän lupasi auliisti ja paljon. Tai ei hän ainakaan sanonut, ettei mitään lupaisi. Lupauksen kaltaisia ilmaisuja putoili harvakseltaan hänen huuliltaan, jos oikein jaksoi seurata. Niitä seurasi yleensä nippu epätotuuksia ja valheita. LOPUKSI TULI TÄYDELLINEN HILJAISUUS. Auto luvattiin minulle käyttöön kesäksi. Näin ymmärsin. Odotin että auto lähtee lapasesta tai jotain vastaavaa. Mutta autoakaan en saanut. Petollisinta oli ehkä se, kun katsoi alhaalta ylös, matka ei näyttänyt hääppöiseltä. Kun oli vuoren huipulla, tuntui kun olisi kiivennyt maailmanpyörän huipulle. Parasta oli se kun oli kiivennyt korkealle, selvinnyt äkkipudotuksesta säikähdyksellä ja pääsi fiilistelemään kokemusta muiden kanssa vuorten aurinkoiselle puolelle. Vähintään odotin siellä näkeväni kauniita naisia uimarannalla. Mutta ei. Hän petti senkin. Mitään ei ollut. Kaikki oli poissa. Petoksen laajuus alkoi paljastua, kun viestintäosaston työntekijät tekivät ilmoituksen häneltä saamistaan ”erikoisista” kirjeistä. Niissä luvattiin kaikenlaista. Oliko hän pettänyt Trishinkin? Hän oli luvannut rakastaa Trishiä myötä- ja vastoinkäymisissä. Hän oli aina tahollaan syyttänyt Trishiä hänen moniaviollisen liittonsa pilaamisesta. Mutta nyt hän tutkiskeli sydäntään. PETOLLINEN SYDÄN VOI JOHTAA HARHAAN. Petollinen sydän on sellainen, joka etsii monia mutkia suoralla väylällä. Petollinen sydän ja valheellinen kieli. Mutta välillä on pakko puhua totta siteeksi. Ei voi vain pettää. On myös paikoin oltava uskottava. Voi sitä joka tahtoi tavoittaa nuo salaisuudet olematta siihen arvollinen. Suurempaa rikosta kuin salaisuuksien kavaltaminen ulkopuolisille ei voinut kuvitella. Siinä hän näki mahdollisuutensa. Ja juuri sen hän oli nyt tehnyt: kertonut kaiken kaikille. Hän toi näyttämölle jotakin mysteereihin kuuluvaa. Hän pelastui kuolemantuomiolta vain osoittamalla oikeudessa, ettei ollut käynyt poliisikoulua. Siinä hän sivumennen sanoen petti isänsä ja äitinsä ja jumalansa. Maaninen hihitys kumpusi nyt hänen kurkustaan tasaisesti, kunnes hän lopulta pysähtyi kuin hänen edessään olisi ollut näkymätön muuri. Hän koki epämiellyttäväksi tehtäväkseen päästä muurin läpi keinolla millä hyvänsä. Vaikka pommitusta tuli joka suunnasta, ei läpimurto onnistunut. Minkä ässän hän nyt vetäisi hihasta? Olisiko hänellä nyt jotakin mitä kavaltaa? Hän ajatteli kuumeisesti selkä muuria vasten. Mistä taikoa jotakin mitä myydä? Vaikka edes yksi mummo tai munuainen? Mutta mitään myytävää, penninkään arvoista kavallettavaa, mitään shokkia, ei nyt löytynyt. Oliko maailmasta tullut ikävä harmaa paikka ilman karkkikuningasta? Hän huomasi että tässä apeassa haluttomuudessa kasvoi näkymätön muuri. Hän ei voinut enää sietää itseään. Aluksi hän alkoi vältellä kosketusta itsensä kanssa. Sitten kiertää itsensä kaukaa. Hän ymmärsi, että mielipiteet ja ennakkoluulot täytyy erottaa toisistaan. Muuten hänen ja hänen itsensä väliin jää näkymätön muuri, joka estää heitä ymmärtämästä toisiaan. Hän uskoi tulleensa hulluksi. Hän uskoi sen. Hänet tämä mysteeri kuitenkin sai ryhtymään kirjailijaksi. Salaisuus vaati selvittämistä. Hänen ensimmäinen historiallinen romaaninsa, Mustat minät, sai siitä alkunsa.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com