21.5.2015

Eräs G-työn hyvä puoli on ambitio, jota ei tarvitse kysellä, koska on itseisarvoista tehdä työtä. Muutenhan sitä joutuu kyselemään itseltään useinkin, että miksi. Toinen asia, joka liittyy movementseihin, on se, että se ei ole esitystaidetta. Se on taidetta ilman katsojaa ja kriitikkoa. Mikä hokkus pokkus aiheuttaa osallistujien näkökulmasta sen, että sisäinen resistanssi katoaa. Tämän resistanssin katoamisen tajusin juuri viimeksi. Että opettajan jäljittely on vaivattomampaa, kun ei tarvitse kysellä itseltä ja toiselta, että miksi. Kokemuksen karttuessa se sitten selviää, jos selviää. Isänmurhia ei tarvita. Jonkin verran on totta kai resistanssia tyyliin "vituttaa tää pomppiminen". Mutta ajattele tilanne, että harjoittelu tähtäisi kevätjuhlaan. Ja jos et osallistuisi kevätjuhlaan, sinut erotettaisiin koko touhusta. Tavallaan gtyössä gnostinen asenne ei ole sen vähäisemmin vastusta tuottava tila kuin agnostinen asenne. Ilman gnostistista asennetta ei oikein voi uskoa että olisi valmiina jossakin jokin odottava "itse" jonka voi vain muistaa. Mutta ilman agnostista asennetta sitä ei tarvitsisi joka päivä uudelleen yrittää etsiä ja muistaa.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com