1.5.2015

Beelzebuubisatujen perusteella uskonto on tätä: ulkoavaruuden olennot tulevat ja näyttävät tieteellisiä tuloksia, jotka on saatu aikaan paremmalla tekniikalla. Sitten he lähtevät pois todisteineen. Maahan jääville jää vaihtoehdoksi uskoa kollektiivina se mitä ovat nähneet. Tai sitten unohtaa se ja uskoa omia alkeellisempia mittalaitteitaan.

Beelzebuubisatujen kappaleessa 42. kuvataan kokonaisuutena se, mistä niin sanotussa länsimaiden rappiossa on kysymys. Tuo rappio, joka BT:ssä kuvataan vain Yhdysvaltoja koskevaksi koskee nyt valtaosaa maailmasta. On huomattava, että G ei lupaa mitään toivoa siitäkään huolimatta, että suuri osa väestöstä tulisi tosiasiallisesta kosmisesta olemistilastaan täysin tietoiseksi (mikä on aivan naurettavan epätodennäköistä... länsimaiden koulutetuinkin väestö, tai juuri se, on valovuosien päässä todellisesta kosmisesta olemistietoisuudesta, siis Gurdjieffin normaalitilasta).

Tietoisuus tuottaisi vain sen lähtötilan, josta käänteinen hyvin pitkä kehitysprosessi voisi alkaa. Tietoisuus ei sinänsä paranna olemistilaa, mutta tuskaa se lisää olennaisesti. Toisaalta se on ainoa vaihtoehto, sillä BT:n mukaan ulkoavaruuden olennoilla, Jumalalla tai muulla sellaisella asioihin puuttuvalla mahtavammalla voimalla ei edes olisi mitään keinoa auttaa ihmiskuntaa juuri tässä ihmiskunnalle olennaisesti kuuluvassa ongelmassa.

Pitää ymmärtää, että niistä yhteiskunnista käsin, joissa tietoisuus on jo valmiiksi vähäisintä, mikään vähääkään oikean suuntainen toiminta on kaikkein rajoitetuinta ja vaikeinta. 

2 kommenttia:

Unna Kiiwi kirjoitti...

ole vapaa
leiki
unohda kasvatusoppi
ole subjekti

musiikki on jumalaista
ja taide

https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=7_WWz2DSnT8

Sven Laakso kirjoitti...

Kiitti. Tsaikkari sopiikin juuri tähän iltapäivän (puolitoistatuntiseen) kahvituokioon.

Ehkä muotoilin turhan synkästi.

Tässä oikeaoppisempaa:

http://www.lulu.com/shop/search.ep?contributorId=1149650

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com