26.4.2015

OODI VARTIJALLE

Kauppakeskuksen siivoaminen on hauskaa hommaa. Tänään näin Alex Stubbin. Huusin, että painu hiiteen Alex, mä en ainakaan äänestä sua. Silloin astui esiin joku herra, joka tuohtuneena huusi: minä ainakin äänestän sua Alex. Alex-Boy nauroi mun äänen suuntaan makeaa naurua ja katosi liukuovista. Herralle huusin, että painu hiiteen kokkari.

Herra ei pitänyt siitä, vaan tuli etsimään minua suunnasta, josta kuuli äänen. Ei hän minua löytänyt, koska olin siivooja. Olin korkeuksissa hänen päänsä yläpuolella, siivouskoneen huipulla. Ilahduin, kun huomasin, ettei hän tajunnut, mistä ääni tuli. Jatkoin hommiani.

Joku oli jättänyt myyntikärryt keskelle käytävää. Kärryt hiiteen, römähdin kovalla äänellä. Silloin herra, joka oli huomaamattani jäänyt kyttäilemään paikalle, äkkäsi mistä ääneni tuli. Hän ei tullut juttuselleni, vaan käveli tiehensä.  

Seuraavan päivän lehdessä se sitten jo oli: syytös minua vastaan. Rikoksesta jota en ollut tehnyt, tekaistuin perustein. Ihmettelin sitä sen verran, että meni aamukahvit väärään kurkkuun. Ajattelin, että hermoja sopivasti lepuuttaisi illaksi sovitut treffit.

Piti tavata Saga jossakin jazzravintolassa, jossa olimme viimeksikin tavanneet. Kaupunki oli ilmeisesti Helsinki. En jaksanut selvittää sitä, kun oli muutenkin kiire. Minusta tuo jazzravintola, joka oli jossakin entisen Hagan (vanhat ihmiset ehkä vielä tunnistavat tämän kaupunginosannimen) suunnalla, ei ollut oikein kiva paikka. Kävin hakemassa Sagan sieltä. Portsari tuli heti juttusilleni ja alkoi penätä jotain vanhaa velkaa. En muistanut sitä ollenkaan. Olin kai ollut viimeksi aika jurrissa. Maksoin parikymppiä kiltisti, käteisellä. Käteistä tuntui muuten lompakossani riittävä. Oli ilmeisesti nousukausi.

Ulkona valitin Sagalle, että olivat vetäneet kortiltani neljäkymppiä. Kummallisia valheita päästin suustani aika kevyen tuntuisesti. Mikähän luonteenpiirre tämäkin oli. Tästä varmaan koituisi onnelmia. Päätin pitää varani. Oli hyvä oppia tietämään jotain itsestä kaikessa tässä toiminnan tuoksinnassa. 

Päätimme mopoilla johonkin pikku ruokaravintolaan suuren jätevuoren huipulle. Onneksi mopoissa riitti vääntöä. Tie nousi kohti pilviä neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Ei olisi ollut hauska pysähtyä tai lasketella holtittomasti takaisin alamäkeen. Ajoimme sitkeästi mutta varmasti vuoren huipulle.

Vanavedessämme nousi kolmas mopoilija, joka myös tuli perässämme ravintolaan. Vein hattuni varaamaamme pöytään. Sitten menin vessaan. Sen jälkeen katsoin, mihin varjostaja oli istunut: viereiseen pöytään kuuloetäisyydelle tietenkin. Saga jo selaisi ruokalistaa pöydässä. Pyysin hovimestarilta uutta päytää ikkunan vierestä. Sellainen onnellisesti järjestyi. Hovimestari kävi ystävällisesti ilmoittamassa Sagalle muuttuneesta suunnitelmasta. Varjostaja jäi murjottamaan ruokalistansa taakse.

Viereisissä pöydissä oli kummallisen näköisiä ihmisiä. He olivat todella pienikokoisia, pituudeltaan ehkä noin satakaksikymmentä senttisiä aikuisia. Pituuteensa nähden he olivat äärimmäisen laihoja. Vaikka en voi sietää pieniä naisia, noissa naisissa oli silti jotakin kummallista miltei eksoottista viehätysvoimaa.

Ajattelin, että ranskalaiset varmaankin olisivat tuollaisia. Päätin pitää heitä ranskalaisina. Huomautin Sagalle, että tämähän on ranskalainen ravintola. Saga katsoi minua vähän kummeksuen ja keskittyi taas ruokalistaan.

Itse en oikein löytänyt listalta mitään. Käännyi takana istuvien tyttöjen puoleen. Toinen, nuori kaunis paksuhiuksinen tyttö, lupasi auttaa tulevan lapsemme nimeämisessä. Jos me Sagan kanssa joskus lapsia hankkisimme.

Seuraavana päivänä töissä sattui kummallinen tapaus. Kun söin lounasmunkkiani ja pyysin vastapäätä istuvalta hampurilaisannoksensa juuri päättäneeltä vieraalta naiselta hänen juuri käyttämäänsä serviettiä lainaksi, astui viereeni sama herra, joka oli sanonut äänestävänsä Alex-boytä. Ennen kuin ehdin pyyhkiä suutani munkin hillosta, mies pyysi naisen jo käyttämää, aika likaista serviettiä itselleen. Sanoin: Fuck OFF MAN! Hae tuolta oma servietti! Osoitin sormella tiskin vieressä olevaa telinettä. Pyyhin suuni.

Ai mistä. Mies änkytti ja pyöritteli päätään puolelta toiselle. Katselin ympäri pyörivää päätä ja puhkesin nauruun. Otin miestä tukevalla otteella kiinni kummastakin korvasta ja käänsin hänen päänsä kohti tiskiä. Tuolta senkin dorka, huusin hänen korvaansa. Jaa tuolta, sanoi mies ilahtuen, ja lähti hoippumaan kohti tiskiä.

Kaikenlaisia urpoja. Palasin hommiin. Kohta, jollakin tavalla piilevien odotusteni mukaisesti, kaksi VR:n harmaanvihreisiin virka-asuihin pukeutunutta miestä tuli hakemaan minua. En oikein käsittänyt mihin he minua halusivat. Jatkoin hommiani. Niinpä miehet tarttuivat kumpaankin käsivarteeni tottuneesti ja alkoivat viedä väkisin. Tajusin, että he ovat ammattilaisia, valepukuisia poliiseja tai vastaavia. Ovella riuhtaisin itseni irti ja huusin kauppakeskuksen vartijalle. Vartija tuli paikalle.

Sanoin, vartijalle, että nämä valepukeutuneet koulukiusaajat ovat kaappaamassa mua työpaikaltani. Vartija havahtui ja alkoi tutkia VR-tyyppejä tarkemmin. Minut hän tunsi. Vartija sulki ovet ja pyysi koko porukan tiskinsä viereen. Poliiseja oli kaksi, meitä oli kaksi, ovet oli sähköisesti sisältä lukittu, ympärillä paljon hieman hätääntyneitä ihmisiä. Ei auttanut muu kuin mennä vartijan tiskille.

Sanoin vartijalle, että jos nyt aikoo päästää minut näiden tyyppien mukana, silloin ainakin pitäisi ottaa jotkut varmat henkilötiedot tyypeiltä. Tyypeillä ei tietenkään muka ollut mitään henkkareita ja vartijan epäluulot näyttivät kannaltani huojentavasti heräävän. Toinen mies tarjosi jotain autonsa rekisteriotetta. Ei kelvannut.

Jaha, tämä taisikin olla tässä, sanoin. Nähdään huomenna, huikkasin vartijalle. Hän heilautti kättään. vale-VR-jätkät jäivät siihen tiskille noloina selittämään. Huomasin, että toisen etumuksen avoimesta vetskarista pilkisti kohmeinen ryppyinen pippeli.  

Jännä juttu, mutta viikon päästä Alex-boy tuli takaisin kauppakeskukseen. Se hengaili siellä johtajan kanssa. Se kyllä huomasi ja tunnisti mut, mutta oli niin kuin ei olisi nähnyt. Aloin pelätä pahinta. Ajattelin, että se on niin pikkumainen koulukiusaaja, että varmasti hankkii mulle nyt potkut.

Muutamaan päivään mitään ei kuulunut. Sitten se ilmestyi taas. Se oli jotenkin muuttunut. Sillä oli parransänki ja siisti tummansininen puku. Se oli mun mittainen kaveri, mutta todella fitissä kunnossa. Kun juttelin ruokatunnilla työkaverin kanssa, Alex-boy äkkiä ilmaantui meidän taakse. Sen pää tuli meidän väliin. Se kysyi: miksi sä vihaan mua?

Söin suun tyhjäksi eväsleivästä. Ai miksi vihaan? No kuule, mä yritän täällä vaan hoitaa hommani ja selvitä hengissä, mutta musta tuntuu, että sä et oikein kunnioita sellaista pyrkimystä. Sä temppuilet tuolla maailmalla ja teet mun elämästä vaikeampaa. Ennen kaikkea, sä syöt mun hermoja. Mun poliittinen sanoma taitaa olla se, että vastustan kaikkia poliittisia puolueita. Joiden olemassaolon ainoa syy on joko vittuilu, eli passiivisagressiivisuuden kanavointi. tai vittuilulta suojautuminen.

Mut hei, tajuutsä hemmo, että mä yritän luovalla tavalla saada hommat toimimaan. Sä et ehkä ihan tajua kaikkia mun keinoja, mut mä yritän vain olla luova ja saada uudet jutut käyntiin. Mä tiedän, että mä olen ärsyttävä, koska mä joudun olemaan äryttävä. Mutta jos sä näkisit sen koko pelikuvion, sä tajuaisit, että siinä kaikessa on tietty pointsi mitä mä duunaan.

Musta kyllä tuntuu, että sun pelikuviossa, hommat tapahtuu aika pitkälti mun kustannuksella ja mun jutuista välittämättä. Sä et varmaan tajua mua. Mä en ole täällä duunissa toteuttamassa itseäni vaan hankkimassa elantoa. Mun juttu on ihan muualla. Miksi näin? Siksi, että mä vihaan pinnallisuutta ja egokeskeistä substanssin puutetta. Mä vihaan sitä, että jenki egoilee toisiaan vastaan, mutta ei tee mitään kiinnostavaa. Siksi mä hankin rahani täältä duunista, jotta mä voin sitten keskittyä muuten siihen kiinnostavaan, ilman että joudun ottamaan osaa pinnalliseen egoiluun, jota ihan kaikki tossa sun maailmassasi edustaa.

Tajuutsä kaveri, että mä haluan muuttua. Mä haluan oppia tuntemaan sut. Ehkä mä voin sitten paremmin auttaa niitä päämääriä, jotka oli munkin ihan alkuperäiset päämäärät. Saaksmä halat sua.

Alex-boy nousee ylös ja levittää kätensä. Mun työkaverilta putoaa pullaa aukinaisesta suusta. Nousen ylös ja halaan Alex-boyta. Mua alkaa itkettää ja häpeän sitä. Tiedän että tää on vain kokkareiden uusi juoni. Tiedän, että mainostoimistossa juuri tässä kohtaa mun on laskettu itkevän. Mä todella häpeän itkemistä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com