25.4.2015

Luin eilen satukirjaa tenavalle. Kirja oli kirjaston, eikä tarina entuudestaan tuttu. Melko nopeasti aloin kiusallisella tavalla löytää itseäni tarinan antisankarista. Jouduin lukemaan muutamia rivejä kahteen kertaan hiljaa itsekseni. Mitä pidemmälle tarina eteni, sen enemmän siinä alkoi olla opetustilanteen tuntu.

- Miksi sinä taas pysähdyt.

- Jäin vain pohtimaan...

- Mitä pohtimista siinä nyt taas on?

- Tätä vaan, että Jättekivalan väki tarvitsee tässä videopelissä tätä pahista, tai yleisö, siis pelin pelaajat, menettävät kiinnostuksensa peliin ja peli irrotetaan töpselistä. Mutta jättekivalaiset eivät halua tunnustaa asiaa pelin vähemmän jättekivalle pahikselle, joka ei sitä tiedä, että oikeastaan kaikki tarvitsevat häntä.

- Se on aivan selvä asia. Mitä miettimistä siinä on? Jatka lukemista, ole hyvä.

- Minä vaan ajattelin tuota, että....

- Älä ajattele liikaa, lue vaan. Tämä on iltasatu. Lapsellesi.

Jatkoin lukemista synkän oivalluksentunteen vallassa. Ihminen voi katkeroitua elämälle, paitsi siitä ettei ole saanut käydäkseen mieleisiään kouluja, myös näköjään siitä ettei ole saanut aikanaan kuulla oikeita iltasatuja.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com