24.4.2015

VARJO MENNEISYYDESTÄ

Lovecraftin Eryksin muurit (In the Walls of Eryx, kirj.1936, julk. 1939) on kummallinen mestariteos. Toisaalta tarinan tyyli on halpa kioskikirjallisuus, b- tai ö-luokan tieteisfantasia, pulp fiction. Toisaalta tarinassa on kummallinen metaforinen ja looginen tarkkuus, joka avautuu ainakin kaikille henkisten virtausten labyrinteissä joskus seikkailleille. On ensinnäikin ansaksi luodun kokonaan näkymättömän labyrintin rakenne, josta päähenkilö yrittää piirtää kuvaa, mutta jonka monimutkaisuus voi selittyä vain niin, että pohjarakenne ei ole staattinen vaan muuttuva. Toiseksi, on vieraan planeetan olennot, jotka tuntevat tämän luomansa rakenteen tarkasti, mutta eivät hyödynnä sitä oman olemisensa laadun parantamiseen, vaan vain ansana ja kidutusvälineenä. Olennot näyttävät olevan täysin välinpitämättömiä oman olemisensa laadun suhteen. Mutta päähenkilö huomaa aliarvioineensa niiden salatun älykkyyden pahasti kun niiden latistavasta olemuksesta löytyykin tuntematonta neroutta silloin kun on kysymys hänen, päähenkilön itsensä, hengiltäpiinaamisen juhlariemusta. Lovecraft kuoli vuonna 1937, ennen tekstin julkaisua.

Pitkä novelli Varjo menneisyydestä vuodelta 1934 on sitten jo äärettömän kiinnostavaa neroutta. Miksi sanon neroutta? Koska paitsi käsittelytapa on nerokas, täsmällinen, objektiivisen ilmaisuvoimainen, myös aihe on ihmiskuntaa koskettava ja objektiivisesti tärkeä. Suurin osa kirjailijoista kirjoittaa hyvin aiheista, jotka eivät ole tärkeitä. Tässä novellissa on kourallinen ideoita, joiden psykologisesti selkään ilmaisuun törmään tässä ja nyt ensimmäisen kerran elämässäni.

Tämä Lovecraftin käsittelytapa jotenkin auttaa näkemään nämä tämän maailman jokapäiväiset ongelmat oikeassa mittakaavassaan. Tärkeää on se, mikä voi sisäistyä sielullisen rakenteen kautta. Musiikissa esimerkiksi, tärkeää on se, mikä saa syvimmän musiikillisen ajatteluprosessin liikkeelle. Tärkeää ei ole pinnalliset vaikutteet, se mikä liikuttaa pinnassa, vaan se mikä palauttaa ajatukset ja tunteet syväprosessin olennaisten kysymysten äärelle, näkemään nuo kysymykset selvemmin kuin aikaisemmin.

Tässä prosessissa on jo esteenä sekin, että ihminen, joka luulee, että ihmiskunnalla on paljon tietoa syväprosesseista, ei koskaan voi edes päätyä olennaisen kysymyksen äärelle. Olennaiset kysymykset ovat hyvin yksinkertaisia ja varattu vain niille, jotka kristallin kirkkaasti ymmärtävät, että tietoa ei ole. 

Lovecraftin aihepiirin määrittelyyn selvästi vaikuttaa hänen patologisesti sairastamansa ksenofobia. Kaikki hänen tekstinsä heijastelevat voimakkaan ksenofobian tuottamia tunteita. Perusteellista ja eriskummallista on tuon varmasti hänessä itsessään olleen patologian analyysi ja siihen tarjottujen selitysten fantastinen ensyklopedia. Lovecraftin lähtökohtahan tuntuu aina olevan se, että ksenofobia on enemmän kuin ymmärrettävää jos vain sen salatut syyt huolellisen kätkemisen ja naamioinnin sijaan tuodaankin avoimena päivänvaloon.

Eräs Lovecraftin eriskummallisen nurinkurisista kosmisista olettamuksista on se, että korkeampi älyllinen elämänmuoto tuottaa aina rumemman ja hirviömäisemmän kehon. Mitä korkeammalle kehittynyt eliö on, sen kammottavampi se on ja sitä enemmän se vihaa itseään. Maaplaneetan luonnosta kuitenkin tunnemme vain päinvastaisen periaatteen. Suuret pedot täällä ovat sulavampia ja kauniimpia kuin pienet. Suurikokoiset eläimet ovat ulkonäkönsä puolesta useimmiten paljon vähemmän kammottavia kuin pienet, esimerkiksi hyönteiset. 

Entäpä, jos maailmankaikkeudesta ei löytyisikään niitä iljetyksiä, hirviöitä ja kauhuja, joita Lovecraft niin herkullisesti kuvaa. Entäpä, jos maailmankaikkeus onkin paljon reilumpi paikka, kuin hyönteismäisin ja lajistaaneksynein ihmisyksilö koskaan voisi kuvitella. Entäpä, jos ihminen on lähempänä kosmista elävän olennon täydellisyyttä, kuin mikään kuviteltavissa oleva elämänmuoto? Kestäisikö Lovecraftin psyyke tältä suunnalta tulevan iskun? Tämän suuntaisen fantasian, kauhun mahdollisuuksien suhteen pessimistisen fantasian.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com