10.4.2015

HIIRET JA LÄSNÄOLO

Kaikkein pahin tilanne on käsillä silloin kun kansallisissa taidejulkaisuissa ryhdytään viittaamaan kansainvälisiin tutkimuksiin ja perifeerisiin kansainvälisiin julkaisuihin. Silloin ei enää ole olennaista nykyhetki ja valveillaolo, vaan intertekstuaalisuus ja viitteet, jotka kulkevat vuosikymmeniä aikaansa jäljessä eivätkä tarjoa enää mitään sellaiselle joka todella on läsnä maailmassa.

Yhä rajummin täytyy käydä selväksi elävän taiteen ja taiteenomaisen hallinnoivan ja haltuunottavan toiminnan välinen ero. Globaalissa verkottuneessa maailmassa taide on välineen ja viestin jatkuvasti uusiutuva symbioosi, jonka arvon mittari on se, miten se tulee havaittua ja miten se välittyy hetkessään ja tilassaan. Poliittisella päätöksellä, ryhmäkähminnässä ja osuuskunnassa sovitut täysin älylliset ja elävästä viestistä tai sen välittymisestä piittaamattomat sopimukset taas tulevat tässä suuressa kentässä näyttäytymään paitsi vastenmielisiltä myös täysin merkityksettömiltä.  Miksi? Siksi, että niillä akteilla ei ole mitään virkaa. Osuuskunnassa luullaan, että me elämme staattisessa maailmassa, jossa ihmisen psykologia on kone ja kaikki ennalta säädeltyä fasistisukujen valkoisten pikku lampaiden parhaiden periaatteiden mukaisesti.

Mutta totuus on kuitenkin se, että mustan lampaan mukanaan tuoman totuuden esille tulemisen prosessia, ikään kuin totuuden peittona olevan valkoisen lampaantaljan jatkuvaa eroosiota ei voi osuuskuntakaan estää. Ei ilkein rimojamadaltava "huolellinen" kustannuspolitiikka voi estää sitä, että paskarapautuu timantin ympäriltä.  

Pahinta jälkeä sytyy jos taiteilijat ryhtyvät viittailemaa teoreetikkoihin kuin pahaiset opinnäytetyönrustaajat. Silloin on yleensä kysymys paitsi koteloituneesta, enää millään tavalla resonoimattomasta valtapolitiikasta, jota tekevät olennot, joilla MÄÄRITELMÄLLISESTI ei ole mitään menetettävää. Olento, jolla ei ole mitään menetettävää, joka vain rakenteissa vie tilaa, kyynerpäällä sohii ja olemuksellaan masentaa, on LAHJAKKAAN ihmisen vastakohta.

Lahjakkaan ihmisen AINOA objektiivinen tuntomerkki on se, että hän EI VOI OLLENKAAN sietää mitään valtarakenteita EIKÄ IKINÄ MILLOINKAAN minkäänlaisia osuuskuntia tai ilkiömäisiä ryhmittymiä ja kädenlämpöisiä koulukuntia. Osuuskunnassa näet on aina paskanaamainen soluttautuja, joka on kiva veikko vuosia merkityksettömien asioiden kohdalla, mutta silloin kerran kun merkityksellisen asian edessä seisotaan tämä solu aktivoituu ja ryhtyy näyttämään todellista paskanaamaansa. Sellaisen naaman edessä olkien kohauttaminen on LAHJAKKUUDEN ainoa kriteeri. Kuninkaallinen, ruhtinaallinen lahjakkuus on välinpitämätöntä silloin kun sen eteen asettuu rottapoliisin rottamainen sitkeys ja naurettava psykologinen hikoilu.

Taiteelle vihamielisen LAHJATTOMUUTEEN ja kovapintaisuuteen perustuvan koulukunnan hajusta on kysymys silloin kun huonoimpien vaikutteiden kuljettaminen ulkoa sisäänpäin tehdään ulkoa määrätyillä resursseilla. Koteloituneet psykologiaotukset menevät aina objektiivisten tienviittojen mukaan harhaan, eivätkä koskaan poikkea viitoitetulta tieltä vain kompassiruusun osoittaman oikean suunnan takia (absoluuttisen tietoisena jokaisesta demonien kehittämästä hajuharhasta... absoluuttisen tietoisena jokaisesta maan piirissä harhaavasta savuhiukkasesta).

Siksi tällaisten psykologipellejen kanssa ei mystikko kauaa samaa polkua taaperra. 

Niin varmaa ja täydelliseen varmuuteen perustuvaa on tämä ruusuntuoksujen laskento, että subjektiivista ja henkistä pelkistetään ja objektivoidaan, henkisen kasvun rimaa väistetään ja alennetaan tekemällä sisältöjä kaavamaisiksi ja koneellisesti tunnistettavaksi, viivakoodimaiseksi estetiikaksi, joka voidaan sahata koneellisesti läpi mekaanisten rahoituskanavien kassalta. Hipstereille, sanotaan. Hipsterit ostavat tämän!

Fantasiaa! Tämä kaikki on suunnatonta karhunpalvelusta taiteelle ja henkiselle elämälle. Mitään tällaista ei yksikään todellinen nonsensikaalinen avantgardisti enempää kuin vakavanha arrieregardisti IKIMAAILMASSA tarkoita.

Toisaalta tähän kaikkeen on keksitty myös lääke: ikuisuuksien aika. Sillä mikään osa tästä touhusta ei kestä ikuisuutta, joka epäjumalienkuristajalle on pelkkä kahvitauko.     

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ja hei, minä vihaan määrittelyä ja empirististä psykologisointia, että siksipä tämä vitutus on perkeleellinen

mutta en vain välitä -
antaa näiden pulunnusijoiden jokeltaa

minä menen omalla tavallani vapaa pudotuksella -
ja täällä yes masha replalla

voi helvetti minkä teit!

mutta kysymys onkin nyt siitä, että mitä sinä minusta haluat?

en kirjoittele enää kommalaatikkoosi poustauksia - entä tänne???

etkö sinä tosiaankaan tahdo leikkiä? höh

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com